Keskustan kansanedustaja Markku Rossi ja taiteilija Matti Kaarlejärvi ovat rekisteröineet parisuhteensa, kirjoittaa Savon Sanomat. Savon Sanomien mukaan Rossi ja Kaarlejärvi virallistivat parisuhteensa Kuopion-kodissaan tänään sunnuntaina.

– Päädyimme tähän ratkaisuun, koska haluamme selkiyttää tilanteen ja saattaa sen totuudenmukaiselle pohjalle, Rossi sanoo lehden haastattelussa. Seremoniassa esiintyi muun muassa taiteilija Johanna Rusanen, Savon Sanomat toteaa.

Rossi kertoo asiasta myös Facebook-sivullaan: "Nyt virallisesti puolisoja – Matti ja Markku 13.12.2015. Savon Sanomat kertoo tarkemmin", hän kirjoittaa lyhyessä päivityksessään.

Rossi valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan Kuopion vaalipiiristä vuonna 1991.