Suomen valtuuskuntaa Pariisin ilmastoneuvotteluissa johtaneen maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mukaan ilmastosopimuksen suurin merkitys suomalaisille on siinä, että vastuu ilmastonmuutoksen torjumisesta jakautuu sopimuksen myötä tasaisemmin eri maiden välillä.

– Voimme huokaista helpotuksesta, koska muu maailma tulee mukaan tähän. Tämä ei ole pelkästään EU:n harrastus, joka kenties aiheuttaa meille lisää kustannuksia, vaan nyt avautuvat mahdollisuudet, Tiilikainen sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Ministeri huomautti, että Suomella on puhtaan teknologian yrityksiä, joita nyt tarvitaan.

– Näitä tullaan nyt maailmalla tarvitsemaan ennätysmäärin. Nyt on taottava tässä, Tiilikainen jatkoi.

Hänen mukaansa nyt aukeavat valtavat mahdollisuudet Suomen kaltaisille edelläkävijävaltioille.

– Se meidän tekemä työ ei olekaan mennyt hukkaan, vaan nyt osaamista ja ratkaisuja kaivataan eri puolilla maailmaa. Nyt on meistä kiinni, pystymmekö kääntämään tämän myös uusiksi työpaikoiksi ja uusiksi viennin menestystarinoiksi.

Suomella valmius edetä nopeasti

Pariisin ilmastosopimuksessa ilmaston lämpeneminen on määrä rajoittaa selvästi alle kahteen asteeseen ja pyrkiä kohti puolentoista asteen tavoitetta.

Tiilikaisen mukaan Suomella on valmius edetä nopeasti päästövähennystavoitteissa. Hän huomautti, että hallitus on sitoutunut tavoittamaan vuoden 2020 päästötavoitteet jo tällä vaalikaudella eli noin vuodella aikaistettuna.

– Ensi vuosikymmenellä kivihiilestä pyritään irti ja tuontiöljy puolittamaan.

Turpeen polttaminen tulee hänen mukaansa kuitenkin säilymään Suomen energiapaletissa vielä joitain vuosikymmeniä.

– Turpeella on se vahvuus, että se vaikuttaa positiivisesti kotimaan talouteen ja työllisyyteen.

Pariisissa saavutettu ilmastosopimus on vielä ratifioitava eri maiden parlamenteissa. Tiilikainen huomauttaakin, että vielä ei kannata huokaista helpotuksesta.

– Ainahan on riski. Ei kannata tuulettaa, että nyt ilmastonmuutos olisi ratkaistu.

Tiilikaisen mukaan nyt on kuitenkin kyseessä selkeä käännekohta.