Keskustan europarlamentaarikko Elsi Katainen asettuu ehdolle kevään kuntavaaleissa Kuopiossa. Katainen kertoo tiedotteessaan, että ehdokkuuden taustalla on runsas vuosi sitten hänen kotitilallaan Pielavedellä tehty sukupolvenvaihdos ja muutto Kuopioon.

Katainen on Pielaveden kunnanvaltuutettu, hänet valittiin Pielaveden valtuustoon ensimmäisen kerran vuonna 2000. Eduskuntaan Katainen valittiin vuonna 2007. Euroopan parlamenttiin hän siirtyi vuonna 2018. Vuonna 2019 hänet valittiin toiselle kaudelle europarlamentaarikkona.

Katainen kertoo pitävänsä paikallistason luottamustoimea luontevana ja mieluisana tapana osallistua alueen kehittämiseen, sillä kunta- ja maakuntahallinto, eduskunta ja Euroopan parlamentti ovat päätöksenteon jatkumo ja yhteydessä toisiinsa.

Kataisen siirtymisestä Kuopioon kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.