Mistä on kyse?
Kääriäinen kehuu vihreiden pitkäaikaisen kansanedustajan, ministerin ja yleisesti vihreiden pääideologina pidetyn Osmo Soininvaaran sunnuntaista blogia ja Savon Sanomien Vieraskynä-kolumnia.
Tekstissä Soininvaara purkaa pettymystään eduskuntatyöhön ja siihen, että eduskunta ei pysty päättämään suurista asioista, vaan askartelee detaljiikysymyksissä. Kääriäinen ja Soininvaara aloittivat molemmat eduskuntatyönsä vuonna 1987.
– Soininvaara kyllä kiteytti hyvin Suomen poliittisen tilanteen, kun hän sanoi, että eduskunta tekee päätöksiä detaljeista, ei suurista strategisista linjauksista. Hän sanoi sen myös, että Suomelta ja suomalaisilta on jotenkin kadonnut liian suuressa määrin kyky tehdä päätöksiä.
Kääriäisen mielestä Suomi elää kriittisiä aikoja varsinkin taloudessaan.
– Nyt pitäisi olla rohkeutta päättää asioista eikä odotella vaalien tulemista, Kääriäinen sanoi Yle Savon kansanedustajatentissä.
Soininvaaran turhautuneisuus johti päätökseen vetäytyä eduskuntatyöstä. Seppo Kääriäinen puolestaan aikoo eduskuntaan edelleen.
Toinen pohjoissavolainen edustajakonkari, demarien Kari Rajamäki puolestaan heittää leikin sikseen. Sekä Rajamäki että Kääriäinen ovat pitkään olleet molemmat maakunan kestoääniharavia aina 1980-luvulta alkaen.