Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen (kesk.) lähtee Antti Kaikkosen kampanjapäälliköksi keskustan puheenjohtajavaalissa.
Eskelinen kertoi asiasta X:ssä torstaina.
– Minua kysyttiin tähän tehtävään. Aikani harkittuani koin, että on kunnia-asia, että luottamusta osoitetaan tällä tavoin, Eskelinen kommentoi Ylelle.
Kaikkonen tavoittelee keskustan puheenjohtajan paikkaa kesäkuussa pidettävässä puoluekokouksessa.
37-vuotias Aleksi Eskelinen valittiin Kuopion kaupunginhallituksen kokopäiväiseksi puheenjohtajaksi vuonna 2021, jolloin tehtävästä tuli päätoiminen Kuopiossa.
– Kampanjapäällikön tehtävä ei vaikuta millään tavoin kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtaviini. Hoidan niitä täysipainoisesti ja tällaiset erilaiset kampanjat hoidetaan muulla kuin työajalla, Eskelinen korostaa.
Eskelinen kertoo johtavansa puheenjohtajakampanjaa yhdessä Kaikkosen kanssa eikä hän ole kampanjatyöntekijä.
– En nauti tästä roolista palkkaa.
Eskelinen on aiemmin toiminut muun muassa Markku Rossin (kesk.) eduskunta-avustajana. Hän on ollut pitkään kaupunginvaltuutettuna Kuopiossa. Eskelinen on myös Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettu.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.
Juttua päivitetty 19.4.2024 klo 9.00. Lisätty Aleksi Eskelisen kommentit.
Lisää Pohjois-Savon uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.