Kuinka monta loukkaavaa lausuntoa voi perustella vahingossa päästetyksi möläytykseksi, kysyy Miska Rantanen Helsingin Sanomien Uutisanalyysissään, ja viittaa tietenkin kansanedustaja Teuvo Hakkaraiseen.

Sahuri on puhunut toreilla notkuvista ”neekeriukoista”, jotka pitäisi lähettää räntäsateeseen raivaamaan metsiä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ottaa puheisiin kantaa tänään.

”Tuhannen taalan kysymys kuuluu nyt, hitsautuuko eduskuntaryhmä ulkoisesta paineesta entistä tiiviimmäksi, vai aletaanko puolueen julkikuvan riippakiveen ottaa etäisyyttä.”

Rantanen toteaa, että rasismi ei Suomen lainsäädännössä ole sinänsä rikos, mutta kiihottaminen kansanryhmää vastaan on.

Helppojen ratkaisujen Hakkarainen

Suomen perustuslaki ei edellytä vaaleissa ehdokkaaksi asettuvalta paljon, mutta kansanedustajaksi valitulta se edellyttää enemmän, kirjoittaa Savon Sanomat.

Lehden mukaan Hakkarainen ei ole käyttäytynyt niin kuin kansanedustajan pitäisi eli vakaasti ja arvokkaasti ja loukkaamatta toista henkilöä.

”Leimaava kielenkäyttö on paljon vakavampi asia kuin se, että raittiusmieheksi itseään luonnehtinut Hakkarainen on tavattu tanssimassa ilman paitaa ravintolassa.”

Oululainen Kaleva sivaltaa vielä terävämmin. Hakkaraiselle politiikka ja eduskuntatyö näyttävät Kalevan mukaan olevan ”show’ta ja äijäörveltämistä. Kummastakaan ei ole apua kestävyysvajeen poistamisessa tai perusturvan parantamisessa.”

Puheenjohtaja Soinin raivostuminen osoittaa, ettei Hakkarainen edusta koko puoluetta, Kaleva kirjoittaa, mutta vaarallista puhetta Hakkarainen kuitenkin viljelee.

”Vaalien jälkeen osassa kansaa on vahvistunut käsitys, jonka mukaan monimutkaisiin ongelmiin on olemassa yksinkertaisia, hakkaraismaisia ratkaisuja.”

Harvoin on, päättää Kaleva.

Työ opettaa Tiilikaista

Ilta-Sanomatkin keskittyy pääkirjoituksessaan yhteen mieheen - keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaan Kimmo Tiilikaiseen ja kysyy, onko hänessä tarpeeksi särmää. '

Tämä kolmannen kauden kansanedustaja profiloitui ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä tuuratessaan asiansa osaavaksi, mutta piirteettömäksi mieheksi.

”Keskustan edellisellä oppositiokaudella ryhmää johti Mauri Pekkarinen, jonka parhaat yhteenotot silloisen pääministerin Paavo Lipposen kanssa ovat maineeltaan jo legendaarisia. Pekkarisen energia osoittautui niin ehtymättömäksi, että hänen kytkemistään valtakunnanverkkoon suositeltiin.”

Ilta-Sanomat arvioi Tiilikaisen voivan hyvinkin kasvaa tehtävänsä mittaiseksi. ”Hän tietää, että tuleva hallitus toivoo keskustan ja perussuomalaisten nokkivan toisensa oppositiossa kappaleiksi, eikä hän lähde siihen leikkiin.”

Kauppaa lisääntymisellä

Oikeusministeriössä mietitään parhaillaan, pitäisikö sijaissynnytykset laillistaa uudestaan, jotta lapsettomat parit eivät hakeutuisi ulkomaille valvomattomiin oloihin.

Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja Anita Kärki on tarttunut aiheeseen ja lainaa italialaistutkija Sara Ongaroa, jonka mukaan naisruumis on tulevaisuuden öljykenttä. Molemmat ovat niukkoja luonnonvaroja, joiden tuotannossa haetaan voittoja ja joiden ostaminen ja myyminen ovat maailmanlaajuista kaupankäyntiä.

Näillä tulevaisuuden öljykentillä valtapelit eivät ole vieraita: rikkaat pystyvät ostamaan hedelmällisyyspalveluja köyhien maiden naisilta, jotka siis voivat hankkia lisätuloja myymällä munasolujaan tai vuokraamalla kohtujaan.

Missä on se kulminaatiopiste, jossa hyvän hoidon sivutuotteena syntyy taloudellisten intressien sanelemia eettisiä ongelmia, Kärki miettii, ja toteaa että vastaukset eivät ole tässäkään asiassa helppoja.