Keskusta rakentaa kuntakulissia omien ongelmiensa peitoksi, suomii
Uutispäivä Demaripääkirjoituksessaan. Lehteä ei yllättänyt, että keskusta jätti välikysymyksen kuntauudistuksesta. Yllätys oli korkeintaan se, ettei jättäminen tapahtunut aiemmin.
Uutispäivä Demari pitää surullisena sitä, että vahvana kuntapuolueena esittäytyvä keskusta keskittyy hakemaan hallituksen uudistustyöstä tyylivirheitä ja piikittelemään niillä. Keskustan oma vaihtoehto näyttäisi olevan uudistustyön aloittaminen tyhjästä.
Lehti katsoo, että kuntauudistus on keskustalle pelastusrengas eduskuntavaalitappiosta ja keino hälventää huomiota tulevalta puheenjohtajakisalta. Uutispäivä Demari aistii myös mustasukkaisuutta siitä, että kuntakentän tulevaisuutta ovat suuntaamassa muut kuin keskusta.
Asenteet entistä enemmän lukkoon
Savon Sanomatarvelee, että vaikka keskustan välikysymyksen tekstiä on valmisteltu melko pitkään, se ei vie keskustelua eteenpäin. Savon Sanomien mukaan keskustan välikysymys on puoluepoliittinen manifesti. Keskusta pistää hallituspuolueita kylkeen siltä puolelta, jolla suojaus on ohuin.
Lehden mielestä ongelma on kuitenkin se, että jo ennestään lukkiutuneet asenteet menevät vähintäänkin takalukkoon, vaikka kaikki ymmärtävät, että nykyinen kuntarakenne on jo vuosia sitten tullut tiensä päähän. Savon Sanomat pitää virkamiestyöryhmän karttaa radikaalina, mutta tähdentää samalla, että jostakin konkreettisesta jokaisessa uudistuksessa on lähdettävä liikkeelle.
Oppositio hajanainen
Forssan Lehtisanoo, että oppositio on saanut hallitukselta vahvoja välineitä oppositiopolitiikkansa tehostamiseen. Keskustan välikysymys osoittaa kuitenkin opposition hajanaisuuden.
Keskusta iskee kuntauudistuksella ja perussuomalaiset puolustusvoimien uudistuksella, mutta yhteistä säveltä ei tunnu löytyvän. Se helpottaa Forssan Lehden mukaan hallituspuolueiden arkea.
Lehti ennustaakin, että hallituksen on turha haaveilla oppositiota kuntaremontin taakse, vaikka mallia sorvattaisiin uuteen malliin. Kuntakierroskaan ei tuo paljon selvyyttä asiaan, lehti arvelee.
Kuntien tehtäviä syytäkin kartoittaa
Turun Sanomatkirjoittaa kuntauudistuksesta, että tehtäväkartoitus on todella tarpeen. Lehden mukaan kuntauudistuksen poliittinen valmistelu on pääsemässä asian ytimeen. Samaan aikaan, kun on aloitettu massiivinen kuulemiskierros, valtiovarainministeriön työryhmän on määrä selvittää, millainen velvoitetaakka nykyisiä kuntia rasittaa ja tulevia odottaa.
Lehti arvioi, että tähän asti kuntarakenteen kehittämisestä on väitelty pikemmin tunnepitoisen ja poliittisesti tarkoituksenmukaisen mutun kuin kattavien faktojen voimalla. Turun Sanomat pitää kuvaavana keskustan välikysymystä, jossa ensin hallituksen linja tuomitaan vääräksi ja sitten penätään, mihin hankkeen hyödyt perustuvat.
Nyt ministeriön asettama työryhmä kartoittaa kunnille kertyneet tehtävät pitkästä aikaa perusteellisesti. Turun Sanomat hämmästeleekin, että esimerkiksi valtion ja kuntien työnjakoa sekä rahoitusta on selvitetty kunnolla edellisen kerran joskus 1990-luvulla.