Ylevä arkisto

Vasemmistoliitto

Näytetään 1–100 / 1 024

13. lokakuu 2026

Vihreät ja vasemmisto­liitto haluavat Porilta lisää panostusta alaikäisten liikuntaan

Vasemmisto­liitto esittää Poriin aikuis–lapsi-uimakäynneille nykyistä alempaa hintaa, vihreät nuorten liikunta­seteliä.

5. syyskuu 2026

Nosteessa olevan Vasemmisto­liiton pomo Minja Koskela kertoo nyt toiveensa Suomen rikkaille

Vasemmisto­liiton puheenjohtaja vastustaa kapitalismia ja haluaa verottaa rikkaita ja hyvätuloisia nykyistä enemmän. Mutta onko puolueella asiaa hallitukseen?

3. syyskuu 2026

Vasemmisto­liitto mittaus­historian huipussa, perus­suomalaisten nousu jatkui – näin puoluejohtajat kommentoivat

Vasemmisto­liitto ylsi Ylen kannatus­mittauksessa puolueen historian korkeimmalle tasolle. Myös perus­suomalaiset jatkoi nousuaan.

1. syyskuu 2026

Sallamaari Simpanen ei jatka vasemmisto­liiton Päijät-Hämeen aluevaltuusto­ryhmässä

Sallamaari Simpanen kertoo Facebookissa, että hän jatkaa hyvinvoint­ialueen alue­valtuustossa sitoutu­mattomana.

29. elokuu 2026

Oppositio paheksuu aseyhteistyötä Israelin kanssa – vasemmisto­liitolta kirjallinen kysymys

Vihreiden ja Vasemmisto­liiton puheenjohtajat arvostelevat kovin sanoin Suomen ja Israelin yhteistyön jatkumista.

26. elokuu 2026

Vasemmistoliitto asettaisi krääsä- ja miljonääriveron sekä korottaisi polttoaine- ja ajoneuvoveroja – katso lista

Varallisuus voisi karata maasta epäilee Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkija. Myös Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja näkee varakkaiden verojen kiristämisessä suuria ongelmia.

21. heinäkuu 2026

Vasemmistoliiton Lohikoskelta vakava syytös: Pääministeri Petteri Orpo on valehdellut eduskunnalle

Oppositiopuolueet vaativat selvitystä siitä, onko eduskuntaa johdettu harhaan Garden Helsinki -hankkeen tukiasiassa.

19. toukokuu 2026

Vaaliliittotunnustelut jähmeitä Satakunnassa – puolueet ponnistavat eduskuntavaaleihin omilla listoillaan

Vasemmistoliiton ja vihreiden vaaliliittopohdinnat kariutuivat aiemmin eikä kristillisdemokraateillekaan ole löytynyt kumppania.

4. toukokuu 2026

Analyysi: Viimeiset Satakunnan omat eduskuntavaalit voivat tuottaa pettymyksen kokoomukselle ja perus­­suomalaisille

Toimittaja Antti Laakso arvioi, että vasemmistoliitolla on mahdollisuus palauttaa asemiaan Satakunnassa. Myös SDP:n ja keskustan asemat ovat edulliset.

23. huhtikuu 2026

Analyysi: Uusi vaalialuemalli voisi tuoda järisyttäviä muutoksia Satakunnan vaalituloksiin

Yle sai haltuunsa luonnoksen tulevaisuuden vaalialueista. Satakunta ja Varsinais-Suomi voivat muodostaa yhteisen vaalialueen eduskuntavaaleissa 2031.

11. huhtikuu 2026

Varsinais-Suomen vasemmistoliitto torjuu Johannes Yrttiahon eduskuntavaalien ehdokaslistalta

Kansanedustaja Yrttiaho sanoo, että aikoo silti olla ensi vuoden vaaleissa vasemmistoliiton ehdokas.

9. huhtikuu 2026

Ylen kannatusmittaus: Kokoomuksen kannatus laskee kolmatta kuukautta peräkkäin

Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus laskee matalimmalle tasolle koko vaalikaudella. Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kohtaavat tentissä Ylellä tänään kello 21.05.

24. maaliskuu 2026

Analyysi: Jari Myllykosken paluu eduskunta­vaaleihin on ilon aihe vasemmisto­liitolle – puolue tarvitsee duunarien ääniä

Jari Myllykoski jätti eduskunnan 12 vuoden kansan­edustajuuden jälkeen keväällä 2023. Puolue jäi ensi kertaa ilman kansanedustajaa Satakunnasta.

14. maaliskuu 2026

Minja Koskelalta tuki uudelle ydinasepolitiikan työryhmälle: Lindtmanin avaus ”erittäin kannatettava”

Ulkopolitiikan värisuorasta nauttivaan kokoomukseen lienee iskenyt vauhtisokeus, vasemmistoliiton puheenjohtaja arvostelee ydinaselakien valmistelua.

6. maaliskuu 2026

Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu sai tuomion kunnianloukkauksesta Merikarvialla

Valtuutettu Jorma Tuppurainen (vas.) ei aio valittaa saamastaan sakkotuomiosta hovioikeuteen.

11. joulukuu 2025

Analyysi: Kallis tunnelipäätös osoitti vallan vaihtuneen Helsingissä

Satamien rekkaliikenne saadaan ehkä viimein pois kapeilta kaduilta. Eilinen kokous oli osoitus Helsingin valtuuston vallan vaihtumisesta, kirjoittaa Ylen toimittaja Reeta Cremin.

25. marraskuu 2025

Vasemmistoliitto lupaa vaihtoehtobudjetissaan töitä kaikille yli vuoden työttöminä olleille

Vasemmistoliitto ottaisi vaihtoehtobudjetissaan velkaa lähes yhtä paljon kuin pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus.

Satakunnan vasemmistoliiton puheenjohtaja pettyi puoluekokouksen päätökseen kannabiksesta – pelkää vaikutusta vaaleissa

Maaseudulla Huittisten Vampulassa asuva vasemmistoliiton piirin puheenjohtaja Mikko Kaunisto katsoo, että puolue tavoittelee aiempaakin selvemmin kaupunkilaisten ääniä.

23. marraskuu 2025

Heikki Hiilamon kolumni: Marx ennusti terävästi, muttei hänkään osannut kuvitella, kuinka juonikasta nykypääoma on

Resepti kapitalismin hillintään on lopulta yksinkertainen – tarvitaan poliitikkoja, joilla on kanttia valjastaa media ja talous palvelemaan ihmisiä, Hiilamo kirjoittaa.

2 havaintoa
22. marraskuu 2025

Koskela vasemmistonuorten puheenjohtajan rikosepäilystä: Suomen pitää olla turvallinen maa kaikille ihmisille

Vasemmistonuorten puheenjohtajaa epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vasemmistoliiton jatkava puheenjohtaja Minja Koskela vastasi poliisitutkintaan puoluekokouksessa.

Minja Koskela lupaa palauttaa ay-maksujen verovähennysoikeuden

13. marraskuu 2025

Ykkösaamun vieraana on Minja Koskela, mitä haluat kysyä Vasemmistoliiton puheenjohtajalta?

Ykkösaamu lauantaina kello 10.05.

14. syyskuu 2025

Vihreiden kannatuksen katoamistemppu: tutkija löytää kaksi selitystä

Äänestäjillä voi olla vaikeuksia erottaa vihreitä ja va­sem­mis­to­liit­to­a toisistaan, epäilee kan­na­tus­ky­se­lyi­den tut­ki­mus­joh­ta­ja. Puolueiden kannattajakunnat ovat liki samanlaisia.

18. elokuu 2025

Kokoomuksen johdolla valmisteltu valtuustosopimus kariutui Porissa – lähes kaikki muut puolueet tyrmäsivät esityksen

Sopimuksessa olisi linjattu verojen pitämisestä ennallaan, kouluverkkoselvityksestä ja 200 miljoonan euron investointiohjelmasta. Vain kokoomus ja vihreät tukivat esitystä.

3. heinäkuu 2025

Ylen kannatusmittaus: Perussuomalaisten kannatus nousi pohjalukemista, vihreät menettää suosiotaan

SDP kasvattaa kärjessä eroa toisena olevaan kokoomukseen, jonka kannatus laskee lähes prosenttiyksiköllä.

17. kesäkuu 2025

Kiistelty veteraanipoliitikko uhmasi poliisia Porissa – hovioikeus ei ota käräjäoikeuden niskoittelutuomiota käsittelyyn

”Pensselisetänä” Porissa tunnettu kaupunginvaltuutettu Markku Tanttinen (sd.) vaati käräjäoikeuden sakkotuomion kumoamista. Hovioikeuden mukaan asian käsittelylle ei ole tarvetta.

12. kesäkuu 2025

Hämmentävä tilanne: vasemmistoliitto ei kerro, onko kansanedustaja Johannes Yrttiaho yhä puolueen jäsen

Yle ei ole saanut vahvistettua tietoa Yrttiahon jäsenyydestä häneltä itseltään tai puolueelta. Turun vasemmistoliiton puheenjohtaja ei tiedä, onko Yrttiaho yhä jäsen.

11. kesäkuu 2025

Kokoomuslainen Multialta ja vasemmistolainen Torniosta kertovat, miksi allekirjoittivat Sinimustan liikkeen kannattajakortit

Yle soitti paikallispoliitikoille, jotka kannattivat avoimen rasistiseksi ja fasistiseksi luonnehditun Sinimustan liikkeen paluuta puolueeksi. Syyt vaihtelivat.

Analyysi: Porissa yritetään sorvata valtuusto­sopimusta – vasemmiston ja oikeiston tavoitteet kaukana toisistaan

Varsinkin vasemmalla katsotaan, että kokoomuksen suunnalta on tullut liian oikeistolaista tekstiä valtuusto­sopimuksen pohjaksi, kirjoittaa Ylen toimittaja Antti Laakso analyysissaan.

10. kesäkuu 2025

Vasemmistoliiton varakansanedustaja eroaa puolueesta – kritisoi Johannes Yrttiahon saamaa kohtelua

Paraisilla asuva Lotta Laaksonen kertoo jatkavansa politiikassa sitoutumattomana. Hän pitää puolueen tapaa ratkoa ongelmia arvojensa vastaisena.

6. kesäkuu 2025

Puheenjohtaja uskoo, että ongelmat Turun vasemmisto­liitossa ovat vihdoin ohi: ”Tämä on ollut tosi pitkä tie”

Vasemmisto­liiton puolue­hallitus erotti kaksi turkulaista paikallis­yhdistystä puolueesta. Puoluerauhan toivotaan koittavan nyt Turussa.

4. kesäkuu 2025

Vasemmisto­liiton pitkän sisäisen riitelyn tulos: puoluehallitus erotti kaksi turkulaista paikallis­yhdistystä puolueesta

Puoluehallitus vaati aikaisemmin puolueyhdistyksiä erottamaan kilpaileville listoille loikanneet jäsenensä. Kaksi yhdistystä jätti noudattamatta puoluehallituksen vaatimusta.

2. kesäkuu 2025

Demareiden Sami Virtanen on valittu Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi

Kotkan kaupunginvaltuustoa puolestaan johtaa seuraavat neljä vuotta kokoomuksen Jouko Rauhala.

Paikallisyhdistys pohtii Ivan Deviatkinin tulevaisuutta vasemmistoliitossa: ”Joudumme miettimään, onko hyödyllistä”

Lappeenrannan vasemmistoliiton valtuustoryhmästä erotettu Ivan Deviatkin aikoo perustaa oman valtuustoryhmän.

31. toukokuu 2025

Vasemmistoliiton valtuustoryhmästä Lappeenrannassa erotettu Ivan Deviatkin aikoo perustaa oman valtuustoryhmän

Äänivyöryllä kevään kuntavaaleissa valittu venäläistaustainen Deviatkin sanoo olevansa harmissaan erottamisesta.

30. toukokuu 2025

Itärajan sulkua vastustanut Ivan Deviatkin erotettiin valtuustoryhmästä Lappeenrannassa

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mukaan erottamisen perusteina ovat Deviatkinin asiaton käytös valtuustoryhmän kokouksessa ja toistuva puolueen arvojen vastainen toiminta.

27. toukokuu 2025

Vasemmistoliitto lähestyy osaa turkulaisista jäsenistään poikkeuksellisella viestillä – yhdistykset pitävät uhkailuna

Ylen näkemässä viestissä yhdistyksen jäseniä pyydetään ilmoittamaan halustaan jatkaa puolueessa 4. kesäkuuta mennessä.

21. toukokuu 2025

Vasemmistoliitto jatkoselvityksiin vaaliloikkareiden osalta

Puoluehallitus on aiemmin edellyttänyt puolueyhdistyksiä erottamaan kilpaileville listoille loikanneet jäsenensä.

19. toukokuu 2025

Vasemmistoliiton jäsenyhdistys ei aio erottaa kansanedustaja Johannes Yrttiahoa

Yhdistys toteaa puoluehallituksen kurinpitovaatimuksen olevan järjetön ja epäoikeudenmukainen

13. toukokuu 2025

Vasemmistoliitto jakoi paikat Porissa: Jäntti jatkaa kaupunginhallituksessa, Heinolle varapuheenjohtajuus valtuustossa

Jaakko Jäntti jatkaa kaupunginhallituksessa, Oili Heinosta tulee Porin kaupunginvaltuuston 3. puheenjohtaja.

7. toukokuu 2025

Kansanedustaja Johannes Yrttiahon erottaminen vasemmistoliitosta etenee

Puoluehallitus ei voi suoraan erottaa jäseniä, vaan erottamisen tekee kunkin jäsenen oma puolueyhdistys. Vasemmistoliitto aikoo seuraavaksi erottaa paikallisyhdistyksiä puolueesta.

28. huhtikuu 2025

Satakunnan vasemmistoliitto vaatii lisärahaa hyvinvointialueelle

Piiri vetoaa viimeviikkoiseen oikeuskansleri Tuomas Pöystin ratkaisuun, jonka mukaan lakisääteiset palvelut on taattava.

23. huhtikuu 2025

Vasemmistopuolueet ja kristillis­demokraatit tekniseen vaaliliittoon Porissa – vastapaino porvari­vihreälle koalitiolle

Porin kokoomus, keskusta, vihreät ja perussuomalaiset solmivat pitkänäperjantaina oman teknisen vaaliliittonsa. Vaaliliitto on kohdannut arvostelua.

Analyysi: Porin porvarivihreä pääsiäisyllätys voi vaikuttaa teknistä vaaliliittoa laajemmin

Kokoomus, keskusta, vihreät ja perussuomalaiset kertoivat pitkänäperjantaina solmineensa Porissa teknisen vaaliliiton. Toimittaja Antti Laakso arvioi liittouman merkitystä.

19. huhtikuu 2025

Vihreät selittää yhteistyötään perus­suomalaisten kanssa Porissa: ”Vaaliliitto estää aseveliakselin ylivallan”

Porvari­puolueiden ja vihreiden pitkän­perjantain yllätysilmoitus teknisestä vaaliliitosta on saanut voimakasta kritiikkiä vasemmisto­puolueilta.

Porin porvarivihreää pääsiäisyllätystä pidetään petoksena vasemmalla: ”Naamiot on riisuttu” – ”Selän takana suhmuroitu”

Kokoomus, keskusta, vihreät ja perussuomalaiset solmivat Porissa pitkänperjantain vastaisena yönä teknisen vaaliliiton. Vaalivoittaja SDP ja vasemmistoliitto arvostelevat liittoa.

18. huhtikuu 2025

Porissa iso takaisku kuntavaalien suurvoittaja SDP:lle – porvarit ja vihreät tekniseen vaaliliittoon

Kokoomus, keskusta, vihreät ja perussuomalaiset ovat solmineet teknisen vaaliliiton, jolla on Porin valtuustossa enemmistö.

14. huhtikuu 2025

Vasemmistoliiton Hirviniemi haluaa muutosta Oma Hämeen politiikkaan: ”Kuntalaiset odottavat sitä”

Aluehallituksen varajäsenyydestä aiemmin erotettu Erja Hirviniemi katsoo äänimääränsä edellyttävän nyt hallituspaikkaa.

Ex-kansanedustaja Satu Taavitsainen jatkaa tuplavaltuutettuna – kaksi loikkaa ja syyte eivät hidastaneet

Satu Taavitsainen (vas.) jatkaa työtään alue- ja kunnanvaltuustossa. Syyttäjä vaatii Taavitsaiselle ehdollista rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta.

13. huhtikuu 2025

Itärajan sulkua vastustanut Ivan Deviatkin pääsi Lappeenrannan valtuustoon – haluaa yhä rajan auki

Deviatkin keräsi vasemmistoliiton ehdokkaana 541 ääntä. Puolue sai kaksi lisäpaikkaa Lappeenrannan valtuustoon.

8. huhtikuu 2025

Analyysi: Eurassa keskusta haastaa SDP:n – viime vaaleissa nousseet oikeisto­puolueet yrittävät säilyttää asemat

Euran kärkipuolue on kuntavaaleista toiseen ollut SDP, jonka takana väijyy keskusta. Perussuomalaiset ja kokoomus tekivät viime vaaleissa kannatusloikan.

4. huhtikuu 2025

Lapissa on kuntavaaliehdokkaita, jotka eivät ole kertoneet rikostuomiostaan puolueelle

Yle on käynyt läpi aineiston koko Suomen kunta- ja aluevaaliehdokkaiden rikostuomioista. Lapinkin ehdokkailla on tuomioita – mutta vain osa on kertonut siitä asettuessaan ehdolle.

3. huhtikuu 2025

Analyysi: Sitoutumattoman ryhmän katoaminen pistää pelimerkkejä uusiksi Huittisissa

Huittisten parhaaksi -ryhmä sai viime kuntavaaleissa lähes kuuden prosentin kannatuksen. Näiden äänten uusjako lisää vaalijännitystä, arvioi toimittajamme Antti Laakso.

25. maaliskuu 2025

Analyysi: Vasemmistoliiton Minja Koskela haastoi, ja kokoomuksen Petteri Orpo ja KD:n Sari Essayah vetivät yhtä köyttä

Alue- ja kuntavaalien Ylen Puheenjohtajatenttien ensimmäisessä televisiolähetyksessä iskivät yhteen kokoomuksen, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien puheenjohtajat.

Ensimmäinen puheenjohtajakolmikko kohtasi Ylen vaalitentissä – Orpo lupasi lisäsäästölistan valmistuvan tällä viikolla

Puheenjohtajatentissä toisistaan mittaa ottivat kokoomuksen Petteri Orpo, vasemmistoliiton Minja Koskela ja kristillisdemokraattien Sari Essayah.

11. maaliskuu 2025

Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho pyrkii Turun pormestariksi kilpailevalta listalta – puolue hämmentynyt

Turkuun valitaan pormestari ja apulaispormestarit kuntavaalien yhteydessä 13. huhtikuuta.

Analyysi: Hattulan valtuusto uudistuu isosti – luopujien lista on pitkä, myös kokoomuksen pitkäaikainen kuntajyrä jää pois

Huhtikuun kunnallisvaaleissa odotetaan merkittävää muutosta Hattulan kuntapäättäjiin. Puoli vuosisataa kotikuntansa päättäjänä toiminut kokoomuksen Matti Puotila jättäytyy sivuun.

Analyysi: Porin SDP:llä paikka vahvistaa asemiaan kuntavaaleissa – perussuomalaisten ja vihreiden kannatus kysymysmerkki

SDP ja kokoomus ovat viime vuosina mitelleet kuntavaalien ykköstilasta Porissa. Valtakunnalliset kannatusmittaukset suosivat tällä kertaa demareita.

7. maaliskuu 2025

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho mahdollisesta puolueesta erottamisestaan: Täysin harkitsematonta puhetta

Yrttiaho kertoi eilen lähtevänsä ehdolle Turun kuntavaaleissa Asukkaiden Turku -listalta. Vasemmisto­liiton puoluesihteerin mukaan tämä voidaan katsoa erottamis­perusteeksi.

6. maaliskuu 2025

Maa- ja metsätalousvaliokunta: Saamelaiskäräjille ei tule antaa veto-oikeutta maankäyttöasioihin

Vihreiden ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmien eriävässä mielipiteessä painotetaan, ettei saamelaiskäräjälakiesityksen yhteistoiminta- ja neuvotteluvelvoitteeseen ole esitetty veto-oikeutta.

Vaaleista ulos jätetty kansanedustaja Johannes Yrttiaho lähtee kilpailevalle ehdokaslistalle – voidaan erottaa vasemmistoliitosta

Yrttiaho ei kelvannut puolueensa ehdokkaaksi kunta- tai aluevaaleissa. Toiselle listalle ehdolle lähteminen on vasemmistoliiton sääntöjen mukaan peruste erottamiselle.

28. helmikuu 2025

Vasemmistoliiton listoilta suljettu Johannes Yrttiaho esittää neuvotteluja – toivoo yhä pääsevänsä puolueen ehdokkaaksi

Turkulainen kansanedustaja on poistettu vasemmisto­liiton ehdokaslistoilta kunta- ja aluevaaleissa. Ainakin puolueen kuntavaalilista Turussa on jo lyöty lukkoon.

27. helmikuu 2025

Aluevaltuustoryhmä tyrmistyi Johannes Yrttiahon potkuista – Ylen näkemässä viestissä vaaditaan päätöksen perumista

Aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja vetoaa piirihallitukseen kansanedustajan ehdokkuuden palauttamiseksi. Osa aluevaltuutetuista sanoo olevansa eri mieltä.

26. helmikuu 2025

Johannes Yrttiahon jatko vasemmisto­liitossa voi olla vaakalaudalla – piirin puheenjohtaja: ”Kaikki on mahdollista”

Aluevaali­listalta poistetun kansanedustajan välit turkulaisiin puolue­tovereihin ovat olleet pitkään kireät. Tutkijan mukaan tilanne on erikoinen, muttei puolueessa ainutlaatuinen.

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho sai kenkää vasemmistoliiton ehdokaslistalta Varsinais-Suomessa

Yrttiaho on aikaisemmin erotettu Turun vasemmistoliiton valtuustoryhmästä. Häntä ei otettu ehdokkaaksi Turun kuntavaaleihin, mutta hän oli ehdolla aluevaaleissa.

11. helmikuu 2025

Turun vasemmistoliiton jäseniä lähdössä toiselle listalle ehdokkaaksi – erottaminen puolueesta lähellä

Asukkaiden Turku -yhteislistalle ehdolle lähteminen katsotaan Turun vasemmistoliitossa puolueelle haitalliseksi toiminnaksi.

6. helmikuu 2025

Vasemmistoliitto vaatii parempaa seksuaalikasvatusta kouluihin: ”Painotettava suostumusta ja nautintoa”

Vasemmistoliitto julkaisi alue- ja kuntavaaliohjelmansa, jossa vaaditaan muutosta koulujen seksuaalikasvatukseen, pienempiä ryhmäkokoja ja maksuton aamiainen.

29. tammikuu 2025

Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho kelpasi ehdolle aluevaaleissa – Turussa jätettiin ulos kuntavaaleista

Yrttiaho erotettiin vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmästä vuonna 2022. Syyksi kerrottiin luottamuksen menetys ja epäasiallinen käytös.

22. tammikuu 2025

Vasemmistoliiton Mikko Aaltonen tavoittelee pormestarin paikkaa Tampereella

Aaltonen uskoo, että kevään kuntavaalit kiinnostavat äänestäjiä, koska monilla menee taloudellisesti aiempaa huonommin.

Pori Energian osakaupasta säröä – Vasemmistoliitto vaihtaa edustajansa kaupunginhallituksessa

Porin kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle yksimielisesti 49 prosentin myyntiä Pori Energiasta. Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö vastustaa kauppaa.

7. tammikuu 2025

Vasemmistoliitto valitsee ehdokkaansa Tampereen pormestariksi kolmen joukosta

Pormestariehdokkaan paikkaa tavoittelevat Mikko Aaltonen, Milka Hanhela ja Riikka Pöntinen.

29. marraskuu 2024

Turun vasemmistoliiton riita paisuu – paikallispoliitikot vaativat puolueen johdolta toimia

Minja Koskelalle osoitetussa kirjeessä vaaditaan jäsenäänestyksen järjestämistä ehdokasasettelusta.

21. marraskuu 2024

Puolueiden puheenjohtajat kohtasivat A-Talkissa – kokosimme juttuun illan kiinnostavimmat väännöt

Petteri Orpo (kok.), Riikka Purra (ps.), Antti Lindtman (sd.) ja Minja Koskela (vas.) kiistelivät lääkkeistä taloustilanteen parantamiseksi.

15. marraskuu 2024

Jessi Jokelainen purki sarjakuvaan kokemuksiaan naisena politiikassa: ”Siinä on selkeästi naisvihamielinen aspekti”

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelaisen esikoisteos Femokratia käsittelee naisten asemaa politiikassa.

Riita Turun Vasemmistoliitossa syvenee – 11 ehdokasta vetäytyy vaaleista, puolue kiistää syytökset

Pitkäaikaisten valtuutettujen Johannes Yrttiahon ja Elina Sandelinin jättäminen pois kuntavaalien ehdokaslistalta repii puoluetta kahtia.

4. marraskuu 2024

Puoluetoimistoihin lähetetyistä valepommeista syytteet – ei ollut terrorismia, arvioi syyttäjä

Tapaus liittyy kolmen puolueen puoluetoimistoihin lähetettyihin, pommeilta näyttäneisiin lähetyksiin ennen viime vuoden eduskuntavaaleja.

31. lokakuu 2024

Vasemmistoliitto torjuu Pori Energian osittaisen myynnin

Puolueen kunnallisjärjestön mielestä energiayhtiön vähemmistöosuudesta luopuminen olisi kaupungilta lyhytnäköinen ja vastuuton ratkaisu.

30. lokakuu 2024

Oppositio hyökkäsi ministeri Tavion Israel-lausuntoa vastaan: ”Onko tämä Suomen hallituksen kanta?”

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kysyy, onko todella niin, että Suomen hallitus ei aio tuomita Israelin päätöstä kieltää YK:n avustusjärjestö UNRWA:n toiminta.

21. lokakuu 2024

Tuore vasemmistoliiton puheenjohtaja ihmettelee, miksei Suomessa keskustella ydinaselinjasta

Ylen aamussa vieraillut vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Minja Koskela uskoo, että puolue on päässyt yli Nato-jäsenyyden kipuilustaan.

19. lokakuu 2024

Minja Koskela vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi – lupaa tiukkaa oppositiopolitiikkaa

Helsinkiläinen kansanedustaja Minja Koskela sai lähes kaksi-kolmasosaa äänistä neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä.

18. lokakuu 2024

Vasemmistoliiton johtajakisassa voi muhia yllätys – itäsuomalainen valinta ravisuttaisi puolueen historiaa

Vasemmistoliitto valitsee uuden puheenjohtajan lauantaina. Ennakkosuosikit ovat Minja Koskela Helsingistä ja Laura Meriluoto Kuopiosta.

17. lokakuu 2024

Joku heistä on vasemmistoliiton seuraava puheenjohtaja: esittelemme kaikki

Poikkeuksellisen äänipotin eurovaaleissa kerännyt väistyvä puheenjohtaja Li Andersson on johtanut vasemmistoliittoa vuodesta 2016 alkaen. Suurten saappaiden täyttäjä selviää pian.

8. lokakuu 2024

Satakunnan vasemmistojohto uskoo äänten jakautuvan neuvoa-antavassa puheenjohtajavaalissa

Vasemmistoliiton jäsenet saavat osallistua puheenjohtajansa valintaan neuvoa-antavassa äänestyksessä.

10. syyskuu 2024

Satu Taavitsainen loikkasi Liike Nytistä vasemmistoliittoon – Mikkelin kaupunginvaltuuston kokoonpanoa myllättiin taas

Vasemmistoliitto saa Taavitsaisesta ensimmäisen edustajan kaupunginvaltuustoon tälle kaudelle.

8. syyskuu 2024

Li Andersson kertoo poikkeuksellisesta väsymyksestään – seurasimme Brysselissä syksyn ensimmäistä työpäivää, joka meni sekoiluksi

Seurasimme eurovaalien äänikuningattaren Li Anderssonin syksyn ensimmäistä työpäivää Brysselissä. Andersson kertoo poikkeuksellisesta väsymyksestään.

19. elokuu 2024

Minja Koskela saa haastajan vasemmistoliiton puheenjohtajakisaan

Puolue hakee uutta puheenjohtajaa Li Anderssonin siirryttyä europarlamenttiin. Minja Koskela on ennakkosuosikki.

16. elokuu 2024

Minja Koskela noussee vasemmistoliiton johtoon – Honkasalo ja Furuholm eivät asetu ehdokkaiksi

Puolue hakee uutta puheenjohtajaa Li Anderssonin siirryttyä europarlamenttiin.

13. elokuu 2024

Vaalirahailmoitukset julki: perussuomalaisten Tynkkysellä nollabudjetti, vasemmistoliiton Kyllösen kampanja 35 200 euroa

Valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisi tiedot Euroopan parlamenttiin valittujen ja varajäsenten vaalirahoituksesta maanantaina.

10. elokuu 2024

Ylen kysely: Tällaisesta hallituksesta vasemmistoliitossa haaveillaan – kokoomukselle tyrmäys

Vasemmistoliiton vaikuttajat tekisivät yhteistyötä mieluiten SDP:n, vihreiden, RKP:n ja keskustan eli vanhan viisikon kanssa. Perussuomalaiset ja kokoomus saisivat selvät pakit.

7. elokuu 2024

Ylen kysely: Li Anderssonin seuraajaksi on kaksi ennakkosuosikkia – yllätysnimi hengittää niskaan

Veronika Honkasalo ja Minja Koskela olivat Ylen kyselyssä suosituimmat ehdokkaat puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Kolmanneksi nousi yllättäjä Timo Furuholm.

12. heinäkuu 2024

Li Andersson aloittaa europarlamentissa suoraan huipulta, joskin järjesteltävää yhä on: ”Asuntoa en ole vielä löytänyt”

EU-vaalien äänikuningatar sai mieleisensä unelmapestin, jossa pystyy vaikuttamaan muun muassa työntekijöiden oikeuksiin ja työmarkkinoihin. Tekoäly on niiden yhteydessä uusi asia.

4. heinäkuu 2024

Analyysi: Vasemmistopuolueiden yhteinen hallitus on näillä luvuilla etäinen ajatus

SDP, vasemmistoliitto ja vihreät kisaavat punavihreiden kannatuksesta. Tämä näkyy myös käännytyslain käsittelyssä, arvioi Ylen politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

16. kesäkuu 2024

Li Andersson: Oulun puukkoisku osoittaa sen, että äärioikeisto on Suomessa uhka

Europarlamentiin lähtevä Li Andersson todennäköisesti jättää paikkansa aluevaltuustossa, mutta pysyy kuntapolitiikassa. Andersson järjesti pullakahvit kannattajilleen Turussa.

12. kesäkuu 2024

Jussi Saramo paljastaa: Li Andersson rakentaa EU:ssa uutta vasemmistoryhmää vanhan tilalle

The Left -vasemmistoryhmä on ollut sisäisesti jakautunut etenkin sen jäsenten suhtautumisessa Venäjään ja Ukrainan tukemiseen. Saramon mukaan nyt on rakenteilla uusi, yhtenäisempi ryhmä.

11. kesäkuu 2024

Li Anderssonin tilalle tuleva kansanedustaja eri linjoilla Anderssonin kanssa – kritisoi ”ulkomaista halpatyövoimaa”

Johannes Yrttiaho kertoo vastustavansa eduskunnassa hallituksen leikkauksia ja ajavansa parannusta hyvinvointialueiden rahoitukseen.

Katso, miten kunnassasi äänestettiin – Vaasan vaalipiiri on ollut vasemmistolle aiemmin hankala, mutta nyt tuli yllätys

Artikkelissa olevasta kartasta näkyy puolueiden kannatus ja se, kuka ehdokkaista keräsi eniten ääniä kotikunnassasi.

10. kesäkuu 2024

Näin muut ihmiset kuvaavat Li Anderssonia – jopa Sebastian Tynkkynen kehuu

Vaaleja seuraavana päivänä Andersson kertoo Ylelle, millaista pyöritystä kuluva vuosi on hänelle ollut.

Vaalien tulos oli yllätys sosiaalisen median tutkijallekin – Marin-ilmiö muuttui Anderssoniksi

Sometutkija Elisa Kannasto ei nähnyt vasemmiston poikkeuksellista voittoa tulevaksi sosiaalisessa mediassa. Li Anderssonilla on someviestinnässä paljon vahvuuksia.

Vasemmistoliitolle uusi puheenjohtaja lokakuussa – Veronika Honkasalo, Minja Koskela ja Hanna Sarkkinen lähtökuopissa

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto valitsee Li Anderssonin seuraajan 19. lokakuuta.

Kokoomus ja vasemmistoliitto voittajia myös Hämeessä – Sirpa Pietikäinen jäi varasijalle

Suurin yllätys eurovaaleissa oli kokoomuksen hämeenlinnalaisen konkarimepin Sirpa Pietikäisen jääminen varasijalle.