Vasemmistoliiton varakansanedustaja Lotta Laaksonen eroaa puolueesta kansanedustaja Johannes Yrttiahtoon liittyvien ristiriitojen vuoksi.

Paraisilla asuva Laaksonen kertoo erostaan tiedotteella. Hän toimii Varsinais-Suomen aluevaltuutettuna sekä Paraisten kaupunginvaltuutettuna ja kertoo jatkavansa luottamustehtävissä sitoutumattomana.

– Raskain mielin olen seurannut prosessia, jonka tarkoitus tuntuu olleen syrjäyttää Yrttiaho kaikista luottamustehtävistä
Vasemmistoliitossa, Laaksonen toteaa tiedotteessa.

Vasemmistoliittoa on repinyt erityisesti Turussa pitkä kiista, joka kärjistyi kunta- ja aluevaalien ehdokasasettelun aikana. Kansanedustaja Johannes Yrttiahon ehdokkuus estettiin aluevaaleissa.

Vaalien jälkimainingeissa puoluehallitus erotti kaksi turkulaista paikallis­yhdistystä puolueesta. Erottamisen tausalla oli yhdistysten jäsenten lähteminen ehdolle Asukkaiden Turku -listalle.

Laaksonen paheksuu tiedotteessa puolueen tapaa ratkoa ongelmia.

– Vasemmistoliitto on puolueena valinnut mieluummin sisäisen taistelun, kuin sovittelun tien. Toimintatapa on ollut vastoin minun arvojani, oikeudentajuani ja moraaliani. On luotu vastakkainasettelu, jossa en halua olla mukana.