Merikarvialainen kunnanvaltuutettu Jorma Tuppurainen (vas.) on saanut Satakunnan käräjäoikeudessa tuomion kunnianloukkauksesta.

Syyttäjä vei Tuppuraisen käräjille vuosien 2022 ja 2024 välillä tehdyistä nettikirjoituksista.

Uhreina kaksi yrittäjää

Syytekirjelmän mukaan Tuppurainen oli kirjoittanut, että kaksi paikallista yrittäjää olisi harjoittanut harmaata taloutta. Hän oli syytteen mukaan kutsunut yrittäjiä huijareiksi.

Tuppurainen myönsi jo poliisikuulustelussa kirjoittaneensa nettiin yrittäjästä ja olettaneensa, että yrittäjä on jättänyt laskuja maksamatta. Hän kiisti rikoksen.

Käräjäoikeus katsoo, että Tuppurainen on syyllistynyt kunnianloukkaukseen. Rangaistukseksi tulee 50 päiväsakkoa eli Tuppuraisen tuloilla 1 200 euroa.

Sakkojen lisäksi Tuppurainen joutuu maksamaan kahdelle kunnianloukkauksen kohteelle kummallekin 6 000 euroa kärsimyskorvauksia viivästyskorkoineen. Hänet velvoitetaan myös maksamaan toiselle yrittäjistä 800 euroa ansionmenetyskorvauksia sekä molempien uhrien oikeudenkäyntikulut.

Aikoo jatkaa politiikassa

77-vuotias Jorma Tuppurainen on Pohjois-Satakunnassa sijaitsevalla Merikarvialla tunnettu poliitikko, joka on pitkällä urallaan edustanut myös SDP:tä.

Viime valtuustokaudella hän lähti sosiaalidemokraattien valtuustoryhmästä ja perusti oman valtuustoryhmän. Viime vuoden kuntavaaleissa hän oli vasemmistoliiton edustajana ja sai vaaleissa 53 ääntä.

Tuppurainen on vasemmistoliiton ainoa valtuutettu Merikarvialla. Hän on ottanut usein kantaa kunnan yrittäjyyspolitiikkaan.

Yle tavoitti Tuppuraisen kommentoimaan tuomiota. Hän ei aio valittaa hovioikeuteen eikä näe, että tuomiolla olisi vaikutusta hänen asemaansa politiikassa.

– Katson toimineeni oikein. Olen aina ajanut kuntalaisten etua, Tuppurainen toteaa.