Vasemmistoliiton puoluehallitus on päättänyt jatkotoimista vaaleissa puolueen kanssa kilpailemaan lähteneiden jäsenten osalta.
Kiistan keskiössä on ollut joukko turkulaisia vasemmistoliiton jäseniä, jotka lähtivät kuntavaaleissa kilpailemaan vasemmistoliiton kanssa erilliseltä Asukkaiden Turku -yhteislistalta.
Näkyvin hahmo Asukkaiden Turun kampanjassa oli kansanedustaja Johannes Yrttiaho, joka oli listan ainoa läpi mennyt ehdokas.
Kaikkiaan Asukkaiden Turku -listan ehdokkaat keräsivät 1 826 ääntä. Listalla oli 19 ehdokasta, joista suurin osa on vasemmistoliiton jäseniä.
Vasemmistoliiton tuoreessa tiedotteessa puoluehallitus toteaa, että kilpailevan listan ehdokkaana oleminen on peruste erottaa jäsen puolueesta.
– Puolueeseen kuulutaan puolueyhdistysten kautta. Jos puolueyhdistys ei erota jäsentään, voidaan kyseinen yhdistys erottaa puolueesta, tiedotteessa todetaan.
Puoluehallitus pyysi aikaisemmin loikkareiden puolueyhdistyksiltä selvitystä jäsenten toiminnasta.
– Vasemmistoliitosta ollaan nyt yhteydessä niihin yhdistyksiin, jotka eivät tästä huolimatta ole edistäneet kilpailevilla listoilla ehdolla olleiden jäsentensä erottamista, puoluehallituksen tiedotteessa todetaan.
– Puoluehallitus etenee huolellisesti prosessin mukaisesti, sillä seuraukset puolueyhdistyksille voivat olla vakavia, toteaa puoluesihteeri Anna Mäkipää tiedotteessa.
Vasemmistoliiton puoluehallitus aikoo käsitellä yhdistysten erottamista puolueesta toukokuun lopulla.
Taustalla pitkä kiista Turussa
Turun vasemmistoliiton kunnallistoimikunta päätti viime lokakuussa, ettei Yrttiahoa ja pitkäaikaista valtuutettu Elina Sandelinia oteta ehdolle kuntavaaleissa. Myöhemmin Yrttiahon ehdokkuus peruttiin myös aluevaaleissa.
Päätöksen seurauksena 11 vasemmistoliiton kuntavaaliehdokasta ilmoitti vetäytyvänsä vaaleista. Heistä suurin osa siirtyi ehdolle Asukkaiden Turkuun.
Vasemmistoliitto perui Yrttiahon ja Sandelinin ehdokkuudet epäasiallisen käytökseen vedoten. Yrttiahon tukijat ovat toistuvasti todenneet väitteiden olevan perättömiä.
Yrttiaho ja Sandelin erotettiin Turun valtuustoryhmästä jo vuonna 2022. He jatkoivat valtuustossa omissa valtuustoryhmissään. Kuluvan vuoden alussa kaksikko siirtyi perustamansa Asukkaiden Turku -valtuustoryhmän jäseniksi.
Yrttiaho kommentoi
Johannes Yrttiahon mukaan vasemmistoliitto ei ole ollut yhteydessä hänen jäsenyyteensä liittyen. Yrttiaho kommentoi mahdollista erottamistaan Ylelle sähköpostilla keskiviikkoiltana.
Yrttiahon mukaan puolue ottaa julkisilla erottamispuheilla riskin.
– Julkisuudessa puhuvat maalaavat itsensä kovilla puheillaan nurkkaan ja ajautuvat erottamaan kokonaisia yhdistyksiä. Tien päässä häämöttävät massaerottamiset, jotka koskevat satoja vasemmistolaisia ihmisiä, Yrttiaho kirjoittaa.
Uutista päivitetty 8.5. klo 6:46: lisätty Yrttiahon kommentit.