Kansallinen Kokoomus
Näytetään 1–43 / 43
Kike Elomaa haukkuu poliittiset virkanimitykset – ääni saattaa ratkaista tänään Kelan pääjohtajavalinnassa
Kelan valtuuston on määrä päättää tulevasta pääjohtajasta iltapäivällä. Yle soitti kaikille valtuutetuille mahdollisesti ratkaisevan äänestyksen kynnyksellä.
Arto Satonen tietää, mitä Suomelle pitää tehdä, ja siihen muilla ei ole mitään sanomista
Työministeri intoilee shakista ja lentopallosta ja on joviaalin miehen maineessa. Arto Satosen kanssa on vaikea saada riitaa aikaan, mutta kun hallitusohjelma on tehty, on vain yksi tie eteenpäin.
Analyysi: Kannatusmittaus lupailee hallitukselle vaikeita aikoja ennen seuraavia vaaleja – ja siksi odotettavissa on irtiottoja
Keskustan ja vihreiden kannatus matelee totuttua heikommissa lukemissa. Tämä aiheuttanee paineita hallituksen yhtenäisyydelle ennen ensi kevään eduskuntavaaleja, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Kokoomus erotti Lyly Ralajan valtuustoryhmästään Oulussa yhdeksäksi kuukaudeksi
Valtuustoryhmä päätti asiasta lähes yksimielisesti, vain kokoontumisessa mukana ollut Rajala ei tätä kannattanut. Syynä määräaikaiselle erottamiselle kerrottiin toistuva yhteisten pelisääntöjen rikkominen ja toimiminen luottamushenkilölle sopimattomalla tavalla.
Robert Sundman: Petteri Orpo kehotti ”plaraamaan” vähemmän Twitteriä, mutta neuvoa voi olla vaikea noudattaa
Moni kertoo nyt pitävänsä taukoa Twitteristä. Tein niin itsekin – ja palasin pian takaisin, kirjoittaa Sundman blogissaan.
Oulun suunnitelmat leikata teatterin rahoitusta herättävät vastarintaa – vastustajissa myös tiede- ja kulttuuriministeri
Oulun kaupunginhallitus esitti viime viikolla teatterin rahoituksen pienentämistä.
Perussuomalaisten kannatus pomppasi yli 20 prosentin – keskusta vajosi alle 12 prosentin
Ylen kyselyssä perussuomalaiset, kokoomus ja SDP nostivat kannatustaan. Menettäjiä olivat keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto.
Kokoomuksen Orpo: Hallituksella ei oikeutta lisätä pysyviä menoja ennen uskottavia työllisyystoimia
Oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo penää hallitukselta konkreettisia työllisyystoimia.
Tällaisia ovat Suomen uudet europarlamentaarikot: Sahuri, ex-kommunisti, karjatilallinen...
Uusia kasvoja suomalaismepeissä on noin puolet. Myös naisten ja miesten osuus jakautuu suunnilleen puoliksi.
Analyysi: Kymmenen neuvoa uudelle pääministerille – Opi näistä Juha Sipilän kokemuksista
Juha Sipilän johtama hallitus on tehnyt monia asioita, joista hänen seuraajansa ei kannata ottaa mallia.
Puolueiden puheenjohtajat tulevat vaalitenttiin Ouluun huhtikuun alussa
Vaalitentti järjestetään 1.4. kello 10.30 alkaen Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan salissa.
Puolueiden puheenjohtajia vaalitenttiin Ouluun keskellä kiihkeintä vaalikamppailua – tule mukaan ja lähetä kysymys
Yle Oulu ja Kaleva kokoavat eduskuntapuolueiden puheenjohtajat vaalitenttiin huhtikuussa.
Hjallis Harkimo tunnustaa: Ero kokoomuksesta pelotti – "Mietin, millainen vastaisku sieltä tulee"
Sinisen tulevaisuuden loikka oli Harry Harkimon mukaan hallitukselta suunniteltu manööveri, joka kansanedustajilta salattiin – vahvistuksen hän kertoo saaneensa perussuomalaiskonkari Raimo Vistbackalta.
Terrorismi rantautui Suomeen ja hallitus lähes hajosi – politiikan hullun vuoden käänteet olivat välillä kuin elokuvista
Yle listasi kymmenen kymmenen politiikan merkittävää tapahtumaa ja teemaa menneltä vuodelta.
Risikko: "Perustuslakia ei tietenkään voi kiireellä muuttaa mistä syystä tahansa"
Sisäministeri Paula Risikko (kok.) vie syksyllä tiedustelulait eduskunnalle ja esittää kiireellistä säätämistä. Risikosta poikkeusmenettely tarvitaan, koska terrorismin uhka kasvaa ja Suomi on liian riippuvainen muiden maiden tiedusteluavusta.
Analyysi: ”Pena sen siinä keksi” – Kilpailuviranomainenkin kiistää ajaneensa pakkoyhtiöitystä soteen
Kukaan ei tunnusta esittäneensä perustuslain vastaiseksi osoittautunutta yhtiöittämispakkoa hallituksen sote-esitykseen. Nyt kiistää kilpailuviranomainenkin ajaneensa yhtiöittämispakkoa ja uhanneensa EU-oikeudella.
Sukupuolineutraali avioliittolaki päätyy Sipilän, Soinin ja Stubbin arvioitavaksi
Hallitusneuvottelujen hyvinvointityöryhmä työnsi avioliittolain käsittelyn puheenjohtajille, koska se ei kuulu uuden hallituksen kärkihankkeisiin. Marraskuun äänestyksessä puheenjohtajakolmikosta vain Alexander Stubb oli sukupuolineutraalin lain kannalla.
Stubb kuittaa Orpon demarikommentit: "Kokoomus ei sulje pois yhtään vaihtoehtoa"
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) kommentoi loppiaisena, että hallitusyhteistyö SDP:n kanssa on tullut tiensä päähän. Pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo, että kokoomus ei ole sulkenut demareita pois hallituspohdinnoista.
Kaleva: Yli puolet suomalaisista haluaa säilyttää perintöveron
Kalevan taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan naiset haluavat säilyttää perintöveron miehiä enemmän.
Lehdet: Keskusta maanitteli eksyneet takaisin
Pääkirjoituksissa pohditaan, millaiseen yhteistyöhön puolueet kykenevät vaikeina taloudellisina aikoina ja keskellä sote-uudistusta.
Aamun lehdet: Afrikan jättimaa sai johtajakseen Suomen ystävän
Torstain sanomalehdissä käsitellään muun muassa Etiopian edesmenneen johtajan perintöä, päähallituspuolueiden kannatuslukuja sekä jälki-istunnon toteuttamista kouluissa.
Aamun lehdet
Tapaus Wallin, kuntauudistuksen koukerot ja it-alan kilpailutilanne pohdituttavat lehtiä tänä aamuna.
Aamun lehdet
Aamun lehdissä pohditaan talousuudistusten tarvetta ja puolustusministeri Stefan Wallinin asemaa.
Aamun lehdet
Torstain lehdet käsittelevät presidentin vaihtumista ja summaavat kulunutta 12 vuotta.
Aamun lehdet
Puolueiden kannatuksen tuoreimmat luvut mietityttävät lehtiä.
Aamun lehdet
Lehtien mukaan Sauli Niinistö sai kansalta vahvan mandaatin. Pekka Haavisto nousi viimeistään nyt raskaan sarjan poliitikoksi.
Aamun lehdet
Presidenttiehdokkaiden kampanjointi, myrskyjen jälkeiset sähköviat ja käteisen rahan saatavuus puhuttavat aamun lehtiä.
Aamun lehdet
Aamun sanomalehdissä puolustellaan alueellistamista, eli valtion virastojen muuttamista pääkaupungista maakuntiin.
Aamun lehdet
Talouden näkymät hallitsevat perjantain lehtien pääkirjoituksia.
Aamun lehdet
Maanantain lehdet hakevat vauhtia uudestaan alkaville hallitusneuvotteluille. Esillä on muun muassa vihreiden asema.
Aamun lehdet
Perjantain lehdet kirjoittavat neuvottelukulttuurin vioista, kaksiteräisestä miekasta ja yhteistyöhaluttomuudesta.
Aamun lehdet
Lehtiä puhuttavat niin Suomen kanta Portugalin tukipakettiin kuin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pikkuhiljainen rapistuminenkin.
Aamun lehdet
Lehtiä askarruttavat muun muassa hallitusneuvottelupelin käänteet.
Aamun lehdet
Lehtikatsauksessa aiheena ovat muun muassa eläkeiän nosto ja lihaluujauhon mahdollinen paluu eläinten rehuksi. Lopuksi katsauksessa pohditaan perusturvan tasoa.
Aamun lehdet
Lehtiä puhuttavat lahjussyytteen saaneen Ilkka Kanervan jatko Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen johdossa ja valtion tuet suuryrityksille.
Aamun lehdet
Lehdissä puidaan muun muassa opposition käyttäytymistä Irlannin tukipakettiäänestyksessä.
Aamun lehdet
Lehdet puivat muun muassa viikonlopun puoluekokousten antia.
Aamun lehdet
Aamun lehdissä ruoditaan keskustan tulevan puheenjohtajan poliittisia linjauksia.
Aamun lehdet
Lehdet kirjoittavat tänään puhemies Sauli Niinistöstä ja pääministeri Matti Vanhasesta.
Aamun lehdet
Tiistain lehdissä pohditaan Sauli Niinistön haluttomuutta presidenttikilpaan, Mikkelin armomurhaoikeudenkäyntiä, pipon käyttämistä oppitunnilla ja tavallisuuden trendikkyyttä.
Aamun lehdet
Vaalirahapaljastukset ovat jälleen lehtien pääkirjoitusten ykkösaiheita, pilakuvia myöten.
Aamun lehdet
Aamun lehdet kirjoittavat esimerkiksi puoluerahoitusasioista ja mopojen virittämisestä.
Aamun lehdet
Lehdet käsittelevät Vasemmistoliiton tilaa, unilukkariutta ja sähköisiä kirjoja.