Mistä on kyse?
Sunnuntain Kalevan mukaan 56 prosenttia suomalaisista haluaa säilyttää perintöveron. Tämä selviää Kalevan taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
34 prosenttia vastanneista kannatti perintöveron poistamista ja 10 prosentilla vastanneista ei ollut asiaan kantaa.
Naiset kannattavat miehiä useammin perintöveroa
Suhtautumisessa perintöveroon on kyselyn mukaan eroja sukupuolesta, iästä ja tulotasosta riippuen.
Kyselyn mukaan 61 prosenttia naisista haluaisi säilyttää perintöveron, kun miehillä vastaava luku oli 52.
Vähätuloiset kannattavat voimakkaammin perintöveron säilyttämistä, kun taas yli 70 000 euroa tienaavista 55 prosenttia kannattaa perintöverosta luopumista.
Enemmistö keskituloisista ja 50 000–70 000 vuodessa tienaavista säilyttäisi perintöveron.
Kokoomuksen kannattajat poistaisivat perintöveron niukasti
Kun kyselyn tuloksia tarkastellaan puoluekantojen mukaan, kokoomuksen kannattajat poistaisivat perintöveron, mutta hyvin niukasti. 52 prosenttia kokoomusta kannattavista oli perintöveron poistamisen kannalla.
Kokoomusta kannattavia lähinnä asiassa olivat perussuomalaisten ja keskustan kannattajat. Keskustan kannattajista perintöveron poistoa toivoi 40 prosenttia ja perussuomalaisista 44.
Kyselyn mukaan perintöveron poistoa selvästi voimakkaimmin toivovat RKP:n kannattajat, joista 81 prosenttia haluaa poistaa perintöveron.
Vasemmistoliitossa ollaan selvästi voimakkaimmin perintöveron säilyttämisen puolesta, vain 7 prosenttia vasemmistoliiton kannattajista poistaisi perintöveron. Kristillisdemokraateilla vastaava luku oli 9.
Kyselyn mukaan SDP:n kannattajista 18 prosenttia poistaisi perintöveron. Vihreissä perintöveron poistoa toivovia oli lähes sama määrä, 19 prosenttia.