Presidentti Sauli Niinistö totesi tänään tässä Yle Uutisten haastattelussa, että sekä Gazan että Syyrian tilanteisiin olisi kiinnitettävä ”vakavaa huomiota”, vaikka maailman katse onkin nyt Ukrainan tragediassa.

Niinistö toivoi, että uudet tulitaukoneuvottelut Israelin ja Palestiinan välille saadaan nopeasti käyntiin.

Gazassa jo yli 300 ihmistä on saanut surmansa 12 päivää kestäneissä väkivaltaisuuksissa.

Palestiinalaisten viranomaisten mukaan suurin osa kuolleista on siviilejä. Kuolleista 70 on lapsia.

Syyriassa sisällisotaa on käyty jo yli kolme vuotta.

Sodassa on kuollut yli 100 000 ihmistä, ja YK:n mukaan ainakin 10,8 miljoonaa ihmistä on Syyriassa välittömän avun tarpeessa.

Heinäkuussa julkaistu maailmanlaajuinen rauhanindeksi (The Global Peace Index) osoitti, että maailmanlaajuisesti rauhanomaisuus on vuodessa jälleen vähentynyt – laskeva trendi on alkanut jo vuonna 2008.

Maailmanlaajuista rauhanideksiä laskee IEP, Institute for Economics & Peace -tutkimuslaitos.

IEP:n indeksi mittaa “negatiivista rauhaa” eli väkivallan tai sen uhan puuttumista.

**Uskotko sinä rauhan mahdollisuuteen Syyriassa ja Gazassa? **

**Millaisia toimia rauhan saavuttaminen edellyyttää kansainväliseltä yhteisöltä? **

Miten Suomi mielestäsi voisi olla mukana tässä työssä?