Tilanne alasammutun malesialaiskoneen putoamispaikan tutkinnassa on oletettua hankalampi, sanoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin yleiskokouksen presidentti, kansanedustaja Ilkka Kanerva.
Kanervan mukaan Itä-Ukrainan separatistit sitoutuivat sallimaan putoamispaikan nopean ja turvallisen tutkinnan, mutta näin ei kuitenkaan ole käytännössä tapahtunut. Etyjin tarkkailijoiden liikkumista alueella rajoitetaan.
Kanerva kertoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että turmassa kuolleiden ruumiita on häpäisty monin tavoin. Ruumispusseja on vedetty maata pitkin, vainajien sormia on katkottu sormusten ryöstämiseksi ja heidän luottokorttejaan on käytetty.
Kanervan mukaan maanantai on "monella tapaa käänteentekevä" sen suhteen, päästäänkö tutkimuksissa eteenpäin.
Myös koko kriisin tilanne vaikea
Kanerva kertoo käyneensä lauantaina keskusteluja Ukrainan kriisin eri osapuolten kanssa saadakseen mahdollisimman todenmukaisen kuvan tilanteesta.
– Ollaan valitettavasti aika uppoavalla suolla. Tilanne on ehkä vaikeampi kuin olemme saattaneet täällä Suomessa nähdäkään.
Kanervan mielestä suurin pelko on kriisin riistäytyminen hallitsemattomaksi. Kanervan mukaan sotatoimien lisääminen ei auta, vaan ratkaisuun pitää päästä neuvotteluilla.