Kalevakirjoittaa pääkirjoituksessaan, että Portugalin ulkoistaminen hallitusneuvotteluista oli kyllä näppärä temppu. Samalla se on kuitenkin myös miina, joka voi räjähtää asettajansa käsiin.

Kalevan mukaan Portugali-paketilla käydään "varsin poikkeuksellista poliittista peliä". Kokoomus haluaa muodostaa kolmen suurimman puolueen hallituksen ja ottaa päähallituspuolueen roolin pääministerinpaikkoineen itselleen.

Kataisen temppu siirtää Portugaliasia erilleen hallitusneuvotteluista eduskunnan päätettäväksi herätti lehden mukaan kuitenkin "pelimiehet muissa puolueissa".

Vihreät ovat jo ilmoittaneet, etteivät he enää tuekaan Portugalin avustamista ja myös keskustan kanta pakettiin on muuttunut epäselväksi. Oppositioon heittäytyneet puolueet vaativatkin nyt "tulevaa hallitusta ottamaan vastuun myös ikävistä päätöksistä".

Kalevan mukaan "on kestämätöntä, jos uusi hallitus ei löydä yhteistä linjaa Eurooppa-politiikkaansa. Ovathan EU-asiat jo perustuslain mukaan nimenomaan hallituksen päätösvaltaan kuuluvia asioita".

Myös

Kansan Uutiset Viikkolehtipohtii pääkirjoituksessaan myös Portugalin tukipakettia. Lehden mukaan "tukipäätöstä ajetaan nyt läpi sellaisella kikkailulla, että kansalaisten on vaikea pysyä pyörityksessä mukana".

"Niin SDP kuin Perussuomalaisetkin soutavat ja huopaavat yhtä aikaa. Myös keskustan ja vihreiden kanta on lehden mukaan muuttunut epäselväksi."

"Oikeastaan vain kokoomus ja Vasemmistoliitto ovat pysyneet koko ajan sillä kannalla, jonka ne kertoivat äänestäjille jo ennen vaaleja", toteaa Kansan Uutiset Viikkolehti.

Eriarvoisuus lisääntyy koulujen välillä

Savon Sanomaton huolissaan peruskoulujen hiljaisesta eriarvoistumisesta. Lehden mukaan Pisa-tutkimusten antama mairitteleva kuva suomen koulujärjestelmästä ei ole totuudenmukainen.

Tampereen yliopiston dosentin Matti Rimpelän johdolla tehdyt selvitykset pääkaupunkiseudun kaupungeista ja kunnista "ovat surullista luettavaa". "Selvityksen mukaan eri kuntien perusopetuksessa on hyvin suuria tasoeroja."

Savon Sanomat huomauttaakin, että "1990-luvun alun lamavuosina vauhtia saanut eriarvoistuminen on lisääntynyt."

Nyt on hyväksytty myös ajatus, että "jotkut koulut voivat keskittyä opettamaan parhaita lapsia ja nuoria ja että jotkut jäävät sitten antamaan opetusta niille, joilla ei ole varaa valita kouluaan."

Köyhyys halutaan pois silmistä

Vauraassa Suomessa venyvät leipäjonot ovat aiheena

Helsingin Sanomissa. Lehden mukaan jonot ovat myös "kiusallinen muistutus siitä, ettei viimesijainenkaan toimeentuloturva riitä lieventämään kaikkien köyhyyttä."

Lehti on huolissaan myös siitä, että "ruokajonot eivät herätä häpeän tunteita vain niissä ihmisissä, jotka joutuvat jonoissa seisomaan. Kiusaantuneita ja harmistuneitakin on myös osa jonojen varrella olevien talojen asukkaista".

Kallion leipäjono päättettiinkin jo siirtää "laitakaupungille tai sellaiseen paikkaan, jossa köyhät eivät satu työssä käyvien ja omillaan toimeentulevien ihmisten silmiin".

Helsingin Sanomat kuitenkin muistuttaa, että "jonojen piilottamista suunniteltaessa kannattaa muutamaan kertaan miettiä, mitä oikeastaan halutaan piilottaa. Halutaanko kaikkein vähäosaisin väestönosa pois silmistä niin, että sen olemassaolo on helpompi unohtaa?"