Presidentinvaalien ensimmäinen kierros tulee vastaan runsaan kahden viikon kuluttua, mutta ehdokkaat kyttäilevät yhä toistensa haastamista, analysoi

Iltalehtivaalikampanjoinnin loppusuoran alkamista.

Tämä ja kolmatta kierrostaan käyvän Sauli Niinistön ylivoima ovat johtaneet siihen, että nelikko Paavo Väyrynen, Timo Soini, Pekka Haavisto ja Paavo Lipponen polkevat gallupeissa lähes paikoillaan.

Tilannearvioissa pitää näin olleen käyttää instrumenttina sekä mikroskooppia että kirjevaakaa. Tällöin havaitaan, että ehdokkuudesta elämäntapansa muodostanut Väyrynen on viimeisimpien väliaikatietojen mukaan vahvimmin kiinni kakkospaikassa.

Tungosta Niinistön takana

Sauli Niinistön pääsy vaalien toiselle kierrokselle näyttää selvältä, mutta kaukana hänen takanaan on tiukka neljän ehdokkaan rykelmä, jossa on ahdasta kuin maailmaan tullessa, pohtii

Ilta-Sanomat.

Nämä neljä ehdokasta pohtivat nyt, millä tehdä kolmeen muuhun se pesäero, joka varmistaa pääsyn toiselle kierrokselle.

Niinistön tarvitsee vain välttää virheitä, joskin välttely uhkaa latistaa kampanjan poliittista sisältöä.

Haavisto, Lipponen, Soini ja Väyrynen joutuvat miettimään auttaako Niinistön arvostelu pääsyä finaaliin. Sen verran Niinistöä on jo arvosteltu että hän on hermostunut näykkimisestä.

Ehdokkaiden ärhentely tuskin kansalaisia haittaa, sillä Suomella on aikaisemminkin ollut äksyjä presidenttejä, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Jännitepiikit rikkovat sähkölaitteita?

Salon Seudun Sanomatkertoo puolestaan sähkövikojen hajottaneen Salon seudulla satoja kodinkoneita, televisioita, ilma- ja maalämpöpumppuja sekä radioita Tapani-myrskyn jälkeen.

Syyksi epäillään jännitepiikkejä. Vääränlaista sähköä on tullut sekä valtakunnanverkosta että huonoista aggregaateista.

Salon seudun kodinkoneliikkeissä on viime päivinä myyty kymmenittäin uusia sähkölaitteita kärähtäneiden tilalle. Asiakkaat ovat kertoneet laitteiden kärähtäneen sillä hetkellä, kun taloon on tullut sähköt pitkän katkon jälkeen.

Salon Seudun Sanomien mukaan syyksi on epäilty niin sanottua nollavikaa, jolloin jännite on voinut olla jopa 400 volttia tavallisen 230 voltin sijaan.

Nyt moni miettii kuka korvaa huonon aggregaatin tai sähköverkon jännitepiikin aiheuttamat vahingot.

Käteistä rahaa pitää olla saatavissa

Kalevaon huolissaan käteisen rahan saatavuudesta erityisesti pienillä paikkakunnilla. Lehti harmittelee että ensin pikkupaikkakunnissa lopetettiin pankkikonttorit, nyt ollaan viemässä käteisautomaatteja.

Suomessa on kymmeniä paikkakuntia, joissa ei ole sen kummin konttoria kuin automaattiakaan.

Myös rahan antamista konttoreista on alettu säännöstellä. Joissain konttoreissa rahaa annetaan vain rajoitettuina kellonaikoina. Kaikista ei käteistä edes saa.

Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta maksaa laskujaan pankkikortilla tai kotitietokoneella. Pankkien perustehtäviin kuuluu vastaanottaa talletuksia ja antaa asiakkaille rahaa heidän sitä tarvitessa.

Enää ei puutu kuin se, että pankit pääsisivät eroon asiakkaistaan, mutta saisivat pitää rahansa. Eiköhän ratkaisu löydy jos tätä rataa edetään, kirjoittaa Kaleva.