Suomen presidentinvaaleihin on toki vielä aikaa, mutta spekulointi asian ympärillä käy kiivaana, arvioidaan Lapin Kansassa. Eduskunnan puhemiestä Sauli Niinistöä on jo istutettu presidentin tuolille, mutta Niinistö itse valaa öljyä laineille. Tällä lehti viittaa Niinistön kommenttiin, että hänen kiinnostuksensa pyrkiä presidentiksi hiipuu päivä päivältä.
Vaikka kokoomuksen ykkösketjun pelaajat eivät ainakaan vielä kovin innokkaasti lähde hyökkäämään, on tilanne puolueessa Lapin Kansan arvion mukaan huomattavasti parempi kuin keskustassa ja demarileirissä. Kovin uskottavia nimiä näiltä suunnilta ei ainakaan toistaiseksi ole esitetty, eikä niitä ole helppo löytää.
"Peli on joka tapauksessa jo käynnissä. Kaikkia kommentteja pitää tulkita tämä tosiasia huomioiden. Merkittävää on varmasti myös se, millaiseksi presidentin asema tulevaisuudessa muodostuu. Pelkäksi seremoniamestariksi ei monikaan ole kovin innokkaasti pyrkimässä."
Vaalit tärkeysjärjestykseen
Turhan aikaista presidenttipeliä, otsikoi puolestaan Forssan lehti pääkirjoituksensa. Presidenttipeliä pyöritetään, vaikka vaaleihin on aikaa ja eduskuntavaalitkin pitäisi käydä ennen.
Puhemies Niinistö pyörittää tällä hetkellä peliä kahdella kentällä. Hän väittää olevansa kiusaantunut, kun hänen jo¬kainen liikkeensä ja kommenttinsa tulkitaan presidenttipe¬liksi. Toisaalta runsas julkisuus ja lukemattomat haastattelut paljastavat Niinistön myös nauttivan tilanteesta.
Presidenttipeli on jonkinlainen kestouutinen, jota halutaan nostaa tasaisin välein esiin. Lehden mielestä olisi parasta, että tilanne rauhoitettaisiin ja asiaan palattaisiin sitten kun aika on. Huolta pitäisi vaalirahakohun jälkeen kantaa erityisesti tulevista eduskuntavaaleista. Politiikan uskottavuuden palauttamiseen ja kansalaisten kiinnostuksen lisäämiseen pitäisi panostaa, joten tähtäimen pitäisi ensisijaisesti olla tulevissa eduskuntavaaleissa
Niinistön negatiivisuus
Suomenmaa aprikoi puhemiehen penseyden johtuvan siitä, että hänen moitteensa eduskunnan epäkohdista tulkitaan aina presidenttipelin tarpeista lähteväksi populismiksi. Lehti arvioi myös, että Niinistö on oikeasti menettänyt kiinnostuksensa seuraaviin vaaleihin, eikä suostu ehdokkaaksi. Kiinnostuksen vähenemiseen voi vaikuttaa se, että kokoomus ajaa Christoffer Taxellin komiteassa presidentin valtaoikeuksien karsimista, mitä Niinistö vastustaa.
Vanhasen optimismi
Pääministeri Matti Vanhasen asemaa pohtii Uutispäivä Demari. Lehden mukaan Vanhasen itseriittoinen optimismi hymyilyttää monia. Vähemmän hymyilyttävää on se yliolkaisuus ja vastausten välttely, jota hän on toimittajien kanssa ryhtynyt harrastamaan. Suosionsa huipulla on siis puheenjohtaja, joka pääministerinä ei talouspolitiikassa tee muuta kuin antaa valtion velkaantua tähtitieteellisiin mittoihin. Puheenjohtaja, joka pääministerinä näyttäisi olevan täysin toisen hallituspuolueen liekanarussa.
Puolueen johtajiston todistelu Vanhasen aseman vankistumisesta suhteessa haastajiinsa kuulostaa lehden mielestä jopa koomiselta. Samaan aikaan Vanhasen ykköshaastaja Paula Lehtomäki nimittäin on ajamassa asemiin etelän vaaliapajille - suoraan Vanhasen kylkeen. Uutispäivä Demari tulkitsee, että Lehtomäki on nyt ottamassa ratkaisevia askeleita kohti Vanhasen todellista haastamista.
Lehtikatsauksen lopuksi Jarin pilapiirros. Ensimmäisessä kuvassa pitkä mies irrottaa seinältä taulua, jossa lukee ”kannatus”. Nuoli osoittaa ankarasti alaspäin. Seuraavassa kuvassa sama taulu on käännetty niin, että nuoli sojottaakin komeasti ylöspäin. Samainen mies, pääministeri Matti Vanhanen, hymyilee epävarman innostuneesti kuin kolttosen tehnyt pikkupoika.