Jyrki Vesikansa pohtii Iltalehdessä sitä, miksi Sauli Niinistö ei ole kovinkaan innostunut pyrkimään presidentiksi tai ainakaan puhumaan siitä.
Vesikansan mukaan Niinistön valinta Palloliiton puheenjohtajaksi on läpihuutojuttu, mutta sen sijaan puhemiehen kiinnostus presidentinvaaliin on ”päivä päivältä vähentynyt”. Tämä tuo mieleen toisen varsinaissuomalaisen eli Mauno Koiviston aforismit. Etenkin sen, että vain hän ja Kalevi Sorsa tietävät, kuinka kauan Sorsa oli kannattanut Koivistoa presidentiksi.
Seppo Lindblomin tuore teos on vähän avannut tätä sana-arvoitusta. Suomessa ei kannata pyrkiä poliittisiin huipputehtäviin. Ainakaan sitä ei saa näyttää. Suomi ei ole tässä Amerikka.
Vesikansa muistuttaa, että kokoomuksen perinteen mukaan isänmaan tehtäviin kutsutaan ja uhraudutaan. Pyrkiminen olisi tyylitöntä. Paras keino päästä tavoiteltuun tehtävään Suomessa on kieltäytyä ainakin kahdesti. Samalla voi testata todellisia mahdollisuuksiaan. Niinistöstä ei kuitenkaan koskaan tiedä. Syksyllä 1999 hän yllätti kaikki pysymällä kieltäytymisessään – ja esittämättä puheenjohtajana edes vaihtoehtoa.
Kokoomuksen riskinä on, että Niinistö on jälleen tosissaan.
Armokuolema vaatii perusteellisen oikeuskäsittelyn
Savon Sanomien mielestä armokuolemaa on punnittava kaikissa oikeusasteissa.
Lehti toteaa, että Mikkelin käräjäoikeudessa ratkotaan lähiviikkoina sananmukaisesti elämän ja kuoleman kysymyksiä. Joroisten terveyskeskuksen entistä ylilääkäriä Pekka Lanttoa vastaan käytävässä oikeudenkäynnissä katsotaan, ovatko armokuolemat mahdollisia ja luvallisia myös Suomessa, jos potilaan tila katsotaan toivottomaksi.
Pekka Lanton tapaan toivottomaan tilaan ajautuneen ihmisen kuoleman jouduttamista voidaan puolustella lääketieteellisin perustein. Ihmisen elämän pitkittäminen tai lopettaminen ei ole kuitenkaan yksin lääketiedettä.
Armokuoleman hyväksyminen on niin vakava asia, että sitä ei voi jättää yhden käräjäoikeuden ratkaisun varaan. Kaikki oikeusasteet on käytävä tarvittaessa läpi, ja viime vaiheessa huomataan ehkä, että korkeimman oikeuden kantakaan ei riitä määrittämään ihmisen tärkeintä perusoikeutta – oikeutta elämään, päättää Savon Sanomat.
Pipo ja muut päähineet pois päästä oppitunnilla
Keskisuomalaisen mielestä pipo ei kuulu tunnilla päähän. Lehti kertoo, että Kuokkalan yläkoulun kahdeksasluokkalaiset ovat nostaneet keskustelun koulun pipokiellosta. Pojat eivät saa käyttää sisällä pipoa eivätkä lippalakkia. Tytöt sen sijaan saavat peittää päänsä päähineellä.
Lehti muistuttaa, että koulun yksi tehtävä on opettaa lapsille ja nuorille hyviä käytöstapoja. Normaali luonteva käyttäytyminen ja perustapojen ymmärtäminen kuuluu yleissivistykseen. Pipon tai lippalakin käyttö sisällä tai syödessä ei ole hyvien tapojen mukaista.
Suomi on tasa-arvoinen yhteiskunta. Siksi onkin epäoikeudenmukaista, jos pipokielto koskee koulussa vain poikia. Sääntöjen tulee olla sukupuolesta riippumatta samoja, vaikka tyttöjen päähineitä ehkä perustellaankin pukeutumiseen kuuluvina osina. Aivan samoin poikien hienot lippikset tai muodikkaat pipot ovat osa pukeutumista. Jos pipokielto on olemassa, sen on koskettava poikia ja tyttöjä tai sitten ei kumpiakaan, kiteyttää Keskisuomalainen.
Perinne on muotia
Kalevan pääkirjoitussivulla huomataan, että tavallinen onkin trendikästä. Lehti muotoilee ajatuksen näin: kun erikoisuudesta tulee tavallista, muuttuu tavallinen erikoiseksi, jopa hohdokkaaksi. Ehkä jotenkin näin on kulkenut muotivirtausten suuntaajien eli trendisetterien ajattelutapa, kun perinteinen suomalainen elämäntapa kaikkinaisine touhuineen on julistettu muodikkaaksi.
Se mikä kaikki perinteinen on nyt in, on vielä epäselvää, mutta kovia juttuja ovat ainakin käsityöt, leipominen, marjastus, puutarhan hoito ja kyläily lähiseudulla. Eli jos et vielä ehtinyt innostua fuusiokeittiöstä tai suurkaupunkibongauksesta, enää se ei ole tarpeenkaan. Kotiruoka ja kotinurkilla pysyttely, hienosti sanottuna homing, jyrää ne mennen tullen.