Suomen Keskusta
Näytetään 1–92 / 92
Pääministeri Orpo pyysi kasvuideoita oppositiolta – tässä SDP:n ja keskustan ehdotukset
SDP tekisi puolen miljardin veroalen pieni- ja keskituloisille. Keskusta houkuttelisi eläkeläisiä töihin veronkevennyksellä.
Opetusministeri Anderssonin mielestä valtiovarainministeriön ehdotus ammattikoulutuksen leikkaamisesta osoittaa syvällistä tiedonpuutetta
Valtiovarainministeriön osaamattomuus tulee yhteiskunnalle kalliiksi, todetaan ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostosta. Ministeri Petri Honkosen (kesk.) mukaan ehdotus on ristiriidassa tavoitteiden kanssa.
Analyysi: Hallituskauden lopusta on tulossa riitaisa, etenkin keskustan ja vihreiden kehno kannatus repii jo sovitut asiat rikki
Eduskuntavaalien lähestyminen kiristää tunnelmia hallituksen sisällä. Sovitut asiat uhkaavat kaatua eduskunnassa, arvioi Ylen politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Translain uudistus etenee, sukupuolensa korjannut Susanna Viljanmaa: 15-vuotias olisi kypsä päättämään juridisesta sukupuolestaan itse
Hallituksessa vihreät ja vasemmistoliitto haluaisivat laskea ikärajoja, keskustalle se ei käy.
Talousasiantuntijat tyrmäävät rahaministerin puheet verojen alennuksesta: ”Tätä ei toteuteta, ja Saarikko itsekin tietää sen”
Talousasiantuntijoiden mielestä nyt ei ole aika alentaa veroja. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Mika Maliranta arvioi, että veroelvytys voisi pahentaa Suomen velkaongelmaa. Tuloveroale saa kuitenkin kannatusta Veronmaksajien keskusliitolta.
Saarikko esittää palkkojen veroalea: ”Voisi sopia tämänkin hallituksen pöydälle” – SDP ja vasemmistoliitto peruisivat ensin tiedeleikkaukset
Keskuskauppakamari esittää ansiotuloverotuksen keventämistä kahdella prosenttiyksiköllä ensi vaalikaudella. Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mielestä asiaa voitaisiin harkita jo ennen vaaleja.
Terveydenhuollon laaja hoitajamitoitus ei saa juurikaan kannatusta Keski-Suomen kansanedustajilta – vain yksi vastaaja kannattaa ajatusta
Laki määrittää hoitajamitoitukset vanhusten- ja lastenhoitotyöhön. Hallitusohjelmaan on kirjattu henkilöstömitoitus myös lastensuojeluun. Keski-Suomen kansanedustajat eivät usko, että hoitajamitoituksen laajentaminen muuhunkin hoitotyöhön ratkaisisi terveydenhuollon ongelmat.
Pääministeri Marin: Maakuntavero pitää säätää osana sote-uudistuksen kokonaisuutta – hallituskumppani keskusta suhtautuu veroon penseästi
Hallituksessa näyttää nousseen kiista siitä, pitääkö maakuntavero säätää sote-uudistuksen yhteydessä. Keskusta suhtautuu asiaan penseästi, kun taas muut hallituskumppanit vaativat sitovia kirjauksia veron säätämisestä jo ennen heinäkuuta.
Anne Bernerin loikka ministerin tehtävistä SEB-pankkiin soitti hälytyskelloja aikoinaan – Marinin hallitus valmistelee nyt ministereille karenssit
Sanna Marinin hallitus teki joulukuussa 2019 periaatepäätöksen, jossa ministerit sitoutuivat vapaaehtoisesti ilmoittamaan pääministerille ja valtion virkamieseettiselle neuvottelukunnalle, jos he aikovat siirtyä muihin tehtäviin hallituskaudella.
Odotettuun tapahtumatakuuseen saatiin rahat – mitä takuu merkitsee ja riittääkö se, jos festareita perutaan lisää?
Tapahtumatakuu ei pelasta koko alaa, mutta valaa uskoa tulevaisuuteen.
Suomesta uusiutuvan energian mallimaa? Kokonainen vetytalous aiotaan herättää henkiin EU:n elvytysmiljardeilla
Valtion yksi tukieuro toisi yhdeksän euron investoinnit yrityksiltä, arvioi valtiovarainministeri Matti Vanhanen.
Maakuntaveroa selvittänyt parlamentaarinen komitea kaatoi kylmää vettä uudelle verolle: ”Maakuntavero ei ole ajankohtainen”
Hallitus on sopinut, että maakuntavero tulisi käyttöön viimeistään vuonna 2026.
Ylen tiedot: Hallituksen tarkoituksena on käsitellä ensi viikolla sulkutoimista johtuvia yritystukia – korvauksia voisi hakea huhtikuussa
Hallitus on päättänyt viime viikkojen aikana muun muassa ravintoloiden ja yksityisten harrastuspaikkojen sulkemisesta.
Ministeriö puuhaa tiukennuksia ravintoloiden aukioloihin – Keskustan Lohi ihmettelee: "Toiveeni on, ettei alalle nyt luotaisi enempää epävarmuutta ja ahdinkoa kuin siellä jo on"
Lohi kertoo, että STM:n virkamiehet ovat pitäneet nykyisiä ravintolarajoituksia nykytilanteessa riittävinä.
Hallitus kertoi suunnitelmansa virusmuunnoksen pysäyttämiseksi: Nykyiset rajoitukset jatkuvat toistaiseksi – alueellisista toimista valtakunnalliseen epidemian torjuntaan
Hallitus varautuu virusmuunnoksen leviämiseen kolmen portaan torjuntatoimilla.
Hallitus uudistaa jätelakia kuljetusyritysten ehdoilla – se saattaa käydä sinun kukkarollesi
Jätelain uudistuksen on odotettu lopettavan monissa kunnissa käytävät kiistat jätekuljetusten järjestämisestä.
Ylen kysely: Eduskunnassa vahvaa halua korottaa kotitalousvähennystä, vaikka sitä juuri alkuvuonna nipistettiin
Hallitus pohtii kotitalousvähennyksen laajentamista keväällä.
Sinun henkilötunnuksesi voi vaihtua: katso tästä, miltä uusi hetu näyttää ja lue parhaat perustelut uudistuksen puolesta ja vastaan
Uudistus on kuumentanut tunteita koronakriisistä kärsivässä Suomessa, mutta mistä vyyhdissä on todella kyse?
Tutkimus eduskuntavaalien ehdokkaista: Tutkijat toivovat pelisääntöjä vaalihäirinnän estämiseksi – poliittisia oikeuksia ei saa kaventaa
SDP:n ja keskustan kansanedustajaehdokkaat ovat vasemmistolaisempia kuin äänestäjänsä.
Pääministeri Marin: Budjettiriihessä on syntynyt sopu, yksityiskohdista kerrotaan keskiviikkona – Yle seurasi budjettineuvotteluiden toista päivää
Valtiovarainministeri Vanhasen mukaan budjetti olisi 10,7 miljardia euroa alijäämäinen.
Viruksen levitessä koronatoimien käyttöönottojärjestys olisi erilainen eri osissa maata – Pääministeri: Koronatutkinnan tarkoituksena on hallituksen ja viranomaisten toimien läpivalaisu kriisissä
Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) korostaa, että rajoitustoimien on oltava oikea-aikaisia ja oikein suunnattuja.
Koronasta kärsineiden yritysten kustannuksia aletaan viimein korvata – Yrittäjä kiittää ja kuittaa: "Myöhässä oleva ensiapupakkaus"
Tiistaista alkaen liikevaihtoaan tuntuvasti menettäneet yritykset voivat hakea korkeintaan 500 000 euron kustannustukea yhteensä 300 miljoonan potista.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen naulaa talousteesinsä – eduskunta keskustelee ennätyssuuresta lisäbudjetista
Historian suurimmalla, yli viiden miljardin euron lisäbudjetilla rakennetaan siltaa koronakriisin yli.
Ottavatko EU-maat yhteistä velkaa unionin budjettiin? Valtiovarainministeri Kulmuni: Saksan ja Ranskan esitys ei toteudu sellaisenaan
Ylen tietojen mukaan komissio suunnittelee rahaston kooksi 400–800 miljardia euroa.
Valtiovarainministeri Kulmuni: Ravintolatukien korvausajankohtaa pohditaan vielä uudelleen
Ravintolatuista oli määrä tehdä päätös tänään, mutta asian käsittely siirtyi valtioneuvoston huomiseen istuntoon.
Moni yksityiskohta on yhä auki, kun Suomen uusi normaali alkaa – katso miten ja milloin elämäsi helpottuu
Koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten purku sai lahtölaukauksen maanantaina, mutta moni asia aiheuttaa päänvaivaa.
Ylen tiedot: Hallitus esittää ravintoloille tukea kiinteisiin kuluihin ja palkkamenoihin – esitys annetaan torstaina
Hallituksen sisällä on ollut erimielisyyttä siitä, kuinka paljon ravintoloita tuetaan.
Kokoomus vaatii pääministerin ilmoitusta koronakriisin hoidosta ja STM:n poliittisessa johtamisessa tehdyistä virheistä – Hallitus palaa menoihin syksyn budjettiriihessä
Pääministeri Sanna Marin (sd.) lupasi antaa eduskunnalle pääministerin ilmoituksen muun muassa suojavarusteiden hankinnasta.
Vasemmistoliiton Andersson ei ole valmis luopumaan menolisäyksistä, niitä käsiteltävä vasta elokuun budjettiriihessä
Valtiovarainministeri Katri Kulmunin mielestä on selvää, ettei jo päätettyjä menolisäyksiä voida tehdä tässä taloustilanteessa.
Hallitus pähkäilee turvapaikanhakijoiden jalkapantoja – rajunkuuloinen keino voikin helpottaa palautusta odottavien asemaa
Hallitus joutuu linjaamaan jalkapannoista pian, vaikka hallitusryhmissä osa pitää koko kysymystä identiteettipoliittisena "nolla-asiana".
Pekka Juntin kolumni: Keskustan kannatus sakkaa, koska tilannekuva maaseudusta on väärä
Sana ekosysteemi on ollut keskustalle viholliskieltä, jolla on vastustettu hakkuita, kaivoksia ja vesivoimaa. 20-luvulle tultaessa tuo sana voisi pelastaa sen, kirjoittaa Pekka Juntti.
Oppimiskeskuksia, liikkuvia palveluja, etätyötä, verohelpotuksia – 42 ehdotusta hiljenevien kylien elvyttämiseksi
Koulutustarjonta ja osaava työvoima vahvistavat alueiden elinvoimaa.
Keskustan johtoon pyrkivä Antti Kaikkonen julistautuu tolkun vihreäksi: Keskikentän mies vierastaa poliittisia äärisuuntia
"Jos parisuhderintamalla jotain tapahtuisi, niin tuskinpa siitä enää isolla äänellä huutelisin", keskustan johtoon pyrkivä Antti Kaikkonen kuvaa suhdettaan julkisuuteen.
Ministeri Kulmuni kirjastokiertueella Kemijärvellä
Vierailu on osa kirjastokiertuetta, jossa ministerit esittelevät hallitusohjelmaa.
Hallitus haluaa lisää kasviksia lautaselle – miten se tehdään? Yksi ministeri korvaisi lihaa kasviproteiinilla, toinen vetoaa kuntiin
Jutun lopussa voit kertoa, miten sinä vähentäisit lihan määrää julkisessa ruokailussa vai pitäisikö siihen olla puuttumatta.
Ilmastopaneelin Ollikainen maalaa: Suomea uhkaa jopa neljän miljardin veromätky, jos hakkuut kuristavat hiilinielua – Ministerit odottavat tuoreita lukuja
Rahakkaat selluhankkeet ja uudet ilmastositoumukset ovat hallitukselle haastava yhdistelmä toteutettavaksi.
Antti Rinne tapasi työmarkkinapomoja hallitusneuvottelujen toisena päivänä: Kaikilla osapuolilla hyvä tahtotila – mitään ei ole silti vielä sovittu
Rinne tapasi toisena neuvottelupäivänä muun muassa SAK:n, Akavan ja EK:n johtoa. Yle päivitti tähän juttuun päivän antia.
Onko kokoomus 2000-luvun alisuoriutuja? Yltänyt suurimmaksi eduskuntapuolueeksi kerran
SDP ja keskusta ovat vuorotelleet suurimpana puolueena viime vuosikymmenet, kun kokoomus on ollut lähes yhtä soittoa hallituksessa.
Pirkko Työläjärvi käytti kykyjään "kuin mies" ja sai kiitosta – Miksi miehet yhä äänestävät valtaan miehiä?
Moninkertainen ministeri Pirkko Työläjärvi rikkoi lasikattoja aikana, jolloin yhdeksän kymmenestä miehestä äänesti miesehdokasta.
Nuoret poliitikot vastustavat Jäämeren rataa emopuolueitansa jyrkemmin– "Rataa ei toteuta seuraavalla hallituskaudella"
Puolueiden nuorisojärjestöt lausuvat jyrkän ein Jäämeren radalle perjantaina julkaistussa hallitusohjelmassaan.
Hallitus suostuisi luopumaan 10 työntekijän rajasta irtisanomiskiistassa – katso sovintoesityksen neljä kohtaa
Hallitus jätti sovintoesityksen palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajille ennen tiedotustilaisuutta pidetyssä tapaamisessa.
Analyysi: Työllisten määrä kasvaa Suomessa räjähdysmäisesti, mutta työttömyys vähenee hitaammin – Sipilän hallituksen “työllisyysihmettä” selittää tyypillinen talouden nousukauden ilmiö
Uusista työllisistä suuri osa on tullut työvoiman ulkopuolelta. Joukossa on paljon opiskelijoita.
Jari Korkki: Hei huomenta Suomi, pääministerimme on tänään Jussi Niinistö
Älkää peljätkö, vaikka perjantaina pääministerinä on Jussi Niinistö (sin.). Näin oli viime viikollakin, ja Suomeen tulivat vain Trump, Putin ja hirmuhelle.
Ministereiden kesälomat vahvistettiin – Sipilää sijaistaa kuusi eri ministeriä
Muun muassa työministeri Jari Lindström sijaistaa pääministeriä yhden päivän ajan.
Tekoäly tuhoaa työpaikkoja, mutta se ei ole ongelma, sanoo Osmo Soininvaara – näin hallituksen tekoälyraportti valmistaa Suomea tulevaan
Osmo Soininvaaran luovuttama raportti kuvaa, miten Suomen tulisi varustautua tekoälyn aikaan.
Matkailuala säikähti uuden liikennelain vaatimuksia – ministeri Berner ehdottaa lievennyksiä
Uusi liikennelaki vaatii matkailuyrittäjiltä taksilupia asiakkaiden kuljetuksiin. MaRa: "Edes alkoholilain uudistus ei herättänyt näin paljoa huolestuneisuutta."
Kuka Sipilän korvaan kuiskaa? Pääministeriä ympäröi poliittisten avustajien muuri, ja lähipiirin mukaan Sipilän “Dream Team” on yhä koossa
Juha Sipilä ponnisti politiikkaan raikkaana tulokkaana, joka halusi uudistaa työtapoja ja vähentää avustajia. Nyt häntä ympäröi tiivis poliittisten kuiskaajien verkko. Juttu on julkaistu keväällä 2018.
Yritystukiuudistus lässähtämässä: Veroedut pois ruumisautoilta ja elokuvatuotannosta – teollisuudelle pitkä siirtymäaika
Yritystukityöryhmän puheenjohtajan Mauri Pekkarisen mukaan työ saadaan valmiiksi ensi viikolla.
Nytkö loppuu jalkakäytävillä liukastelu? – Valtio takaa kävely- ja pyöräväylien hoidon paranevan merkittävästi seuraavina vuosina
Jalkakäytävät ja pyörätiet aiotaan korjata hyvään kuntoon ja uusia väyliä rakentaa, selviää kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmasta.
"Kossuosake" on kiinnostanut jo etukäteen – Ministeri Lintilä: Altian listautumisella varmistettiin kotimaista omistusta
Pörssiin menevä viinayhtiö Altia toivoo yhtiölle vahvaa omistusta työntekijöiltä ja viljelijöiltä.
Uusi eläinsuojelulaki kerää kritiikkiä: "MTK on saanut kaikki tavoitteensa läpi"
Kenen ääni kuuluu uudessa eläinsuojelulaissa? Tästä käytiin vääntöä torstain A-studio: Talkissa, jossa keskusteltiin eläinten hyvinvoinnista ja pian eduskunnan käsittelyyn tulevasta eläinsuojelulaista.
Analyysi: Haluaako hallitus eristää maahanmuuttajanaiset lähiöihin ja piilottaa heikosti koulutetut kotilieden lämpöön?
Osalla keskustalaisista kansanedustajista oli ihan omat reunaehtonsa perhevapaauudistukseen. Miksei ministeri Annika Saarikko ottanut sitä huomioon, ihmettelee politiikan toimittaja Pirjo Auvinen.
Sipilä puolustaa aktiivimallia – "Lakkoilulle täytyy olla jokin muu syy"
Pääministeri sanoo olevansa pettynyt SAK:n reaktioon.
Sipilä SAK:n puuhaamasta mielenilmauksesta aktiivimallia vastaan: "Siihen on Suomessa oikeus"
Pääministerin mukaan ay-liike ja hallitus eivät ole törmäyskurssilla.
Pääministeri Sipilä vastaa aktiivimallin arvosteluun: "Tähän liittyy pelottelua"
Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaa tukemaan saapunut pääministeri Juha Sipilä kommentoi lyhyesti myös aktiivimallia.
Analyysi: Hallituksen aktiivimallissa muhii mojova tilastotemppu – tunti viikossa ponnauttaa työttömän työlliseksi
Hallitus saattaa hyvinkin saavuttaa työllisyystavoitteensa – osin työttömyysturvan aktiivimallin ansiosta. Syynä on työllisyyden tilastointitapa, jossa yksi tunti työtä viikossa riittää henkilön tilastoimiseen työlliseksi.
Henkilökuvassa Matti Vanhanen: Keskustan yksinäinen susi ei päästä lähelleen, mutta ymmärtää kavereiden arvon
Matti Vanhanen on yhteistyötä arvostava poliitikko, jonka sisin on hänen kumppaneilleen arvoitus.
Puolueiden puheenjohtajat halutaan koolle sisällissodan muistovuoden takia – "Aika, josta kukaan ei voi olla ylpeä"
Suomi 100 -juhlavuosi on vaihtunut aivan toisiin tunnelmiin, sisällissodan muistovuoteen.
Antti Kaikkonen: Jos aktiivimallissa ilmenee epäkohtia, ne pitää korjata
Kaikkonen pitää ongelmallisena tilanteita sellaisten alueiden kannalta, jossa työllistymismahdollisuudet ovat hyvin heikot.
Pääministeri Sipilä iloitsee talouden paranemisesta ja työpaikkojen lisääntymisestä
Uudenvuoden tervehdyksessä pääministeri Juha Sipilä nostaa esille myös Suomen 100-vuotisjuhlien yhteisöllisyyden ja naapurimaiden tulevat satavuotisjuhlat.
Liikenneministeri Berner on oikeassa: Uusi tieliikennelaki ei sakota 1 km/h ylinopeudesta
Liikenneministeri Anne Berner on jo kolmesti rauhoitellut sakkopelkoisia. Nollatoleranssi on nykyäänkin ja puuttumiskynnys on poliisin päätös. Nykyään seuraamus rapsahtaa vasta 10 km/h ylinopeudesta.
Hallituksen tavoitteena 250 000 sähköautoa – Berner Ylelle: Näillä toimilla saadaan 4 300 kappaletta
Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) myöntää, että päästövähennystoimiin ohjataan liian vähän rahaa.
Juha Sipilä uskoi pumppuhammasharjaan ja puukaasuttimeen – näin eteni ura enkelisijoittajana
Ennen poliitikon uraansa Juha Sipilä oli enkelisijoittaja, joka laittoi miljoonia euroja villeihin yritysideoihin. Sijoittajana Sipilä luotti kotiseutunsa yrityksiin, jotka saivat valtiolta miljoonia.
Analyysi: Suomen eurooppaministeri leikkii EU:sta lähtemisellä
Sampo Terho puhuu kampanjapuheitaan ministerinaitiosta ja sotkee hallituksen EU-politiikan linjaa, kirjoittaa politiikan toimittaja Maria Stenroos.
Kasvokkain: Tekoäly-yrittäjän mielestä tarvitsemme lisää kiinnostavia ongelmia – "Niitä ei ratkaista vain insinöörien avulla"
Maria Ritolan mukaan tekoälyyn liittyvä teknologia ei ole niin kiinnostavaa kuin ongelmat, joita sen avulla voidaan maailmanlaajuisesti ratkaista.
Tuoreella elinkeinoministerillä ei yritysomistuksia – Lintilä julkisti sidonnaisuutensa
Eduskunnalle toimitetun ilmoituksen mukaan Mika Lintilän varallisuus koostuu omakotitalosta kotipuolessa ja asunnosta Helsingissä.
Bernerin suuri liikenneuudistus aloitti vastamäkeen
Näin liikenneministeri Anne Bernerin esitys eteni julkistuspäivänä. Edes hallituskumppanit eivät huutaneet hurraata.
Sipilä vastaa kritiikkiin: Lainvalmistelun resurssit ovat tiukoilla
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka esitti Helsingin Sanomissa kovaa kritiikkiä lainvalmistelun tasosta. Pääministeri lupaa keskustella oikeuskanslerin kanssa havaituista puutteista.
Mauri Pekkariselta eronpyyntö työryhmästä – taustalla kiista Metsähallituksen johtajanimityksestä
Pekkarinen perustelee eronpyyntöään näkemyseroillaan ympäristöministeriön johdon kanssa. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen päätös nimittää Pentti Hyttinen Metsähallituksen toimitusjohtajaksi aiheutti kesäkuussa närää keskustan sisällä.
Pääministeri Sipilä: Hallitukselta mahdollisesti 515 miljoonan euron veronkevennykset ensi vuodelle
Hallitus kertoi tänään tiedotustilaisuudessa mahdollisista veronkevennyksistä. Ensi vuodelle suurimmat mahdolliset kevennykset nousevat 515 miljoonaan euroon, mutta kaikki riippuu kilpailukykysopimuksen kattavuudesta.
110 000 uutta työpaikkaa – Miten hallitus aikoo saavuttaa tavoitteensa? Suora lähetys kello 11.55
Ministerit Olli Rehn, Jari Lindström ja Lenita Toivakka kertovat tänään toimista, joilla hallitus aikoo edistää yrittäjyyttä ja vahvistaa työllisyyttä. Huomio on tästä eteenpäin työllisyyttä lisäävissä toimissa, pääministeri Juha Sipilä on todennut. Yle näyttää tiedotustilaisuuden suorana ja sen jälkeisessä nettilähetyksessä Suomen Yrittäjien ekonomisti kommentoi hallituksen esittelemiä linjauksia.
Sipilä: Suomen tukilupauksiin Syyrian pakolaisille oltiin tyytyväisiä
Suomea Lontoon Syyria-konferenssissa edustanut pääministeri Juha Sipilä suhtautui optimistisesti siihen, että Syyrian pakolaisten tukemiseen tarvittavat yli kahdeksan miljardia euroa saadaan kasaan. Suomen lupaus 25 miljoonasta eurosta on Sipilän mukaan otettu hyvin vastaan.
Sipilä ja Medvedev etsivät jälleen keinoja laittoman maahantulon ehkäisemiseksi
Pääministerit Juha Sipilä ja Dmitri Medvedev ovat käyneet puhelinkeskustelun, valtioneuvoston viestintäosasto tiedottaa. Puhelusta sovittiin, kun kaksikko tapasi Pietarissa viime perjantaina.
Miten alue- ja maakuntahallinto tulisi sovittaa yhteen? – Suora lähetys alkaen kello 9
Lauri Tarasti luovuttaa selvityksensä valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta kunta- ja uudistusministerille. Jo eilen Tarasti kertoi selvityksensä pääpiirteet, joiden mukaan itsehallintoalueilla on alkamassa suuri henkilöstöruletti. Yle esittää luovutustilaisuuden suorana.
36 tuntia poliittista kriisiä – näin Suomen hallitus ajautui hajoamispisteeseen
Kriisi tuli puun takaa, kesti pari päivää ja päätyi sote-sopuun. Mistä poliittinen näytelmä johtui? Kuinka lähellä hallitus oli kaatumista? Jos sinulla on aikaa lukea vain yksi juttu hallituskriisistä, lue tämä tiivistys.
Näin hallituskriisi eteni – ja näin se ratkesi
Pääministeri Juha Sipilä vakuutti torstai-iltapäivänä, että hallituskriisiä ei ole. Myöhemmin illalla hän sanoi, että "on hyvin todennäköistä, että kävelen aamulla presidentin luo". Tämä olisi tarkoittanut hallituksen hajottamista. Sopu sotesta syntyi lauantaiyönä.
Liikemies Juha Sipilä toi yritysmaailman johtamisopit politiikkaan
Pääministeri Juha Sipilä on ollut jopa 40 yrityksen johtotehtävissä, ostanut lentokoneen sekä helikopterin ja tehnyt itselleen miljoonaomaisuuden. Yle Uutiset kertoo, millainen liikemiestausta Sipilällä on.
Mitäköhän Juha Sipilä tänään sanoo? Juomapeli kertoo, onko puheessa uusia avauksia
Ministeri Tiilikainen: Luken ja Syken yhdistäminen ei tarkoituksenmukaista
Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhdistäminen on mainittu hallitusohjelmassa. Maaseudun Tulevaisuuden ja Helsingin Sanomien mukaan tuo yhdistäminen ei kuitenkaan toteudu tällä hallituskaudella.
Korkein valtionjohto otti kantaa monimuotoisen Suomen puolesta
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jakoivat tänään tiistaina näkemyksiään monikulttuurisuudesta.
Hallitus suosii autoveroalessa pienipäästöisiä autoja, keskipäästöisillä kevennys 13 prosenttia
Juha Sipilän hallitus (kesk.) on päättänyt kohdentaa autoveron alennuksen pienipäästöisiin autoihin, joiden vero alenee astettain puoleen nykyisestä. Veroale toteutetaan seuraavan neljän vuoden aikana aina vuoden alussa.
Sipilän sidonnaisuuksista kiivas sanaharkka – "Mitä pääministeri oikein häpeää?"
Oppositiopuolueet päätyivät kinastelemaan keskenään pääministerin sidonnaisuuksista tänään eduskunnassa. Itsekin paikalla ollut Juha Sipilä (kesk.) pysyi hiljaa.
Kunnat saavat karsia vapaammin – vähennetäänkö arjen palveluita?
Uusi hallitus lisää kuntien mahdollisuuksia leikata palveluitaan. Valtion sääntelyn vähetessä kuntajohtajien on määrä saada nykyistä vapaammat kädet päättää monen arkisen palvelun, kuten lasten leikkitoiminnan tai museopalveluiden, toteutuksesta.
Sipilä: Tänään käydään puhuttelut
Valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnaan aamulla saapunut hallituksenmuodostaja Juha Sipilä (kesk.) kertoi, että neuvotteluihin pitää lisätä kierroksia eilisestä.
Maahanmuuttolinjaukset: Työperäinen maahanmuutto myönteinen asia, jyrkkä ei rasismille
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoi hallitusneuvotteluiden maahanmuuttolinjaukset. Sipilän mukaan työperäistä maahanmuuttoa pidetään myönteisenä asiana. Kiintiöpakolaisten määrä halutaan pitää viime vuosien tasolla.
Hetemäen laskelmat julki - Laaninen tyytymätön
Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen mielestä valtiosihteeri Martti Hetemäen johdolla laaditusta aineistosta ei saa vastausta siihen, kuinka paljon rakennepaketilla pystytään paikkaamaan kestävyysvajetta.
Kokoomuksen Orpo pantiin selvittämään sote- ja kuntariitelyä
Oppositiossa keskusta pitää uutta sote- ja kuntaryhmää epäluottamuslauseena ministereille. Perussuomalaisten mielestä uusikaan ryhmä ei ratkaise terveydenhuollon ongelmia.
Mikäs se sote on? - käänteet syksystä talveen
Monelle sote-uudistus ei sano mitään. Sen kuitenkin olisi syytä sanoa, koska uudistuksessa päätetään, mistä saa esimerkiksi lääkärin apua vaivoihin.
Varuskuntalakkautukset riitauttavat jo eduskuntaa
Puolustusvoimien uudistuksesta on syntynyt riita jo ennen kuin esitys on julkistettu. Oppositio ei hyväksy säästöjä. Myös osa hallituksessa olevista sosiaalidemokraateista pelkää varuskuntalakkautusten alueellisia vaikutuksia. Hallitus antaa esityksensä säästöistä keskiviikkona.
Vanhanen: Venäjä padotaan päättäväisellä maltillisuudella
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä Venäjän poliittinen ja sotilaallinen uhittelu padotaan päättäväisellä maltillisuudella. Suomi nojaa turvallisuusratkaisuissaan epäsuorasti myös Yhdysvaltoihin ja haluaa, että Yhdysvallat sitoutuu jatkossakin takaamaan Euroopan ja erityisesti Baltian maiden turvallisuuden Naton kautta, Vanhanen painotti turvallisuuspoliittisessa puheessaan.
Maaseutuvarat supistuvat kolmanneksen
EU:n rahoituksesta syntynyt sopu merkitsee, että Suomen maaseudun kehittämisvarat vähenevät noin 30 prosenttia, valtioneuvostosta arvioidaan.
Vanhanen järkyttynyt tapahtuneesta
Pääministeri Matti Vanhanen on syvästi järkyttynyt Kaakkois-Aasian maanjäristyksen aiheuttamista tuhoista. Vanhanen kuvaili tapahtunutta aikamme pahimmaksi katastrofiksi.