Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ei pidä tarkoituksenmukaisena Luonnonvarakeskuksen eli Luken ja Suomen ympäristökeskuksen eli Syken yhdistämistä. Tiilikainen perustelee kantaansa sillä, että Luken perustamiseen liittyvät järjestelyt ovat monilta osin kesken.

Tiilikainen kommentoi Luken ja Syken yhdistämistä ympäristöministeriön tiedotteessa torstaina. Luken ja Syken yhdistäminen on mainittu hallitusohjelmassa.

– Kolmen tutkimuslaitoksen yhdistäminen Luonnonvarakeskukseksi on ollut mittava hanke. Uuden suuren tutkimuslaitoksen toimipaikkaverkosto hakee vielä muotoaan, Tiilikainen sanoo tiedotteessa.

– Tässä tilanteessa ei ole järkevää käynnistää uutta organisaatiomuutosta.

Tiedotteen mukaan hallitusohjelmassa kaavaillut säästöt aiotaan etsiä Syken määrärahoista, toimitilaan liittyvistä ratkaisuista ja tehostamalla eri tutkimuslaitosten välistä yhteistyötä.

Maaseudun Tulevaisuuden ja Helsingin Sanomien mukaan Luken ja Syken yhdistäminen ei näin ollen toteudu tällä hallituskaudella. Tiilikainen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän tuo asiaa koskevan esityksen budjettineuvotteluihin.