Peruspalveluministeri Juha Rehulan asettama sote-selvitysmiesten esitys haluaa tulevien sote-itsehallintoalueiden määräksi 9 - 12. Rehula asetti työryhmän valmistelemaan asiaa heinäkuun 2015 alussa ja aikaa sillä oli runsas kuukausi.

Perjantaina julkaistussa selvityksessä todetaan, että kuntaa suuremmat itsehallintoalueet tulisi perustaa niin, että alueiden väestöpohja, sote-infrastruktuuri ja taloudellinen kantokyky riittävät kattavien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen nyt ja tulevaisuudessa.

Aiemmin keväällä Juha Sipilän hallitus rajasi alueiden määrän enintään yhdeksäksitoista.

– Nyt on kysymys asiantuntijaselvityksestä. Näkemättä perusteluja tässä on tietynlainen logiikka, pohtii Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri.

Aluejako jää hallituksen vastuulle

Valtiontalouden tarkastusviraston johtajan Tuomas Pöystin vetämä työryhmä jättää aluejaot ja rajalinjojen piirtelyt politiikan eli Juha Sipilän hallituksen vastuulle. Yleislinja on kuitenkin, että itsehallintoalueiden olisi oltava 200 000 asukkaan alueita. Kanta-Häme on nykyisellään tuota pienempi, mutta etenkin Lounais-Hämeessä on haluttu ottaa mukaan niin Someron kuin Loimaan seutuja, koska ne käyttävät jo nyt Kanta-Hämeessä tuotettuja terveyspalveluja.

– Tulevaisuus voi merkitä nykyisen sote-valmistelun osalta Kanta-Hämeelle sitä, että alue säilyy yhtenäisenä tai sitten, että Kanta-Häme on osa jotain naapurialuetta, pohtii sairaalajohtaja Isolauri esityksiä tuoreeltaan.

Edellisen hallituksen linjasta poiketen Juha Sipilän vetämä hallitus on luvannut ottaa myös eduskunnan opposition uudistuksen valmisteluun mukaan. Asiaa aletaan työstää heti syksyllä.

Kanta-Hämeessä on tehty jo viitisen vuotta tiivistä omaa sote-valmistelutyötä. Se jatkuu edelleen, vaikka nyt ei olekaan enää varmuutta omasta itsehallintoalueesta. Valtion aluehallinnon aiempien linjausten perusteella Kanta-Hämeen hallinnollisen yhteistyön linjaaminen Päijät-Hämeen suuntaan vaikuttaisi ensi vaiheessa ilmeisimmältä.

Palvelujen käytön suhteen Kanta- ja Päijät-Hämeen yhteistyö ei silti ole lainkaan ongelmatonta, koska päijäthämäläiset eivät juuri lainkaan hae palveluja Kanta-Hämeestä. Sama toimii myös toiseen suuntaan. Kantahämäläiset liikkuvat hyvin vähän Lahden suunnan palveluja etsimässä.