Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kesäloman sijaisina toimii yhteensä kuusi eri ministeriä. Lomasijaiset edustavat kaikkia kolmea hallituspuoluetta.
Valtioneuvosto vahvisti ministereiden kesälomat tänään keskiviikkona. Sipilä lomailee heinä–elokuussa yhteensä neljä viikkoa.
Hän aloittaa lomansa maanantaina 9.7. ja lomailee yhden viikon. Seuraavan viikon alussa Sipilä palaa töihin kolmeksi päiväksi, Porissa järjestettävän poliittisen keskustelutapahtuman Suomi-Areenan aikana, ja jatkaa sitten lomailuaan aina elokuun toiselle viikolle.
Normaalisti pääministeriä sijaistaa valtiovarainministeri, mutta Petteri Orpon (kok.) kesäloma menee pitkälti päällekkäin Sipilän loman kanssa, joten moni muukin ministeri pääsee kesällä vallan kahvaan.
Ensimmäisellä ja toisella lomaviikolla Sipilää tuuraa puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.). Seuraavaksi puikkoihin hyppää liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.). Hän sijaistaa Sipilää puolitoista viikkoa heinäkuun lopussa.
Myös työministeri Jari Lindström (sin.) pääsee sijaistamaan pääministeriä yhden päivän ajaksi. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.), kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sijaistavat kukin Sipilää kahden päivän ajan elokuussa.
Pääministerin sijaisuusjärjestys on tarkkaan määritelty. Katso täältä lista pääministerin sijaisuusjärjestyksestä.