Sipilä antoi pääministerin ilmoituksen sotesta

Pääministeri Juha Sipilä on antanut eduskunnalle pääministerin ilmoituksen. Ilmoitus koski sitä, että sosiaali- ja terveysuudistus eli sote siirtyy vuoden 2021 alkuun. Se on vuotta myöhemmin kuin suunniteltiin.

Pääministerin ilmoituksella tuodaan ajankohtaisia aiheita eduskunnan eli parlamentin keskusteluun. Keskustelu oli vilkasta, ja oppositio kritisoi paljon hallitusta.

Hallituksen luottamuksesta ei äänestetty.

Suomen terveydenhuolto on maailman parasta

Laaja kansainvälinen tutkimus kertoo, että Suomen terveydenhuolto on maailman parasta. Terveydenhuolto on laadukkaampaa ja oikeudenmukaisempaa Suomessa, Sveitsissä ja Islannissa kuin muissa maissa.

Hoito on kalleinta USA:ssa, mutta se jää sijalle 29. Suomessa terveydenhuolto maksaa yhteisistä varoista 10 prosenttia vähemmän kuin Islannissa ja 40 prosenttia vähemmän kuin Sveitsissä.

Tulokset julkaisi tiedelehti Lancet.

Vuokko Piekkala nimitettiin valtakunnansovittelijaksi

Uusi valtakunnansovittelija on Vuokko Piekkala. Valtioneuvosto nimitti Piekkalan tehtävään keskiviikkona.

Kirkon työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja Piekkala on ollut aiemmin Suomen kuntaliiton lakimies ja neuvottelupäällikkö. Aiempi sovittelija Minna Helle siirtyi kesken kauden työmarkkinajohtajaksi Teknologiateollisuuteen.

4 henkilöä haki valtakunnansovittelijan virkaa.

Sanoma osti enemmistön STT:stä

Sanoma Media Finland ostaa enemmistön Suomen Tietotoimistosta. Sanoma kustantaa esimerkiksi Helsingin Sanomia. Useimmat sanomalehdet ja paikallisradiot sekä Yleisradio käyttävät STT:n aineistoa. Myös Helsingin Sanomat palaa STT:n asiakkaaksi.

Sanoma on ollut jo nyt STT:n suurin omistaja. Se on omistanut STT:stä 33 prosenttia. Kaupan jälkeen omistus on 75,4 prosenttia.

Suomen Tietotoimistolla on ollut paljon talousvaikeuksia.

Mansikat saa halvimmalla poimimalla ne itse

Mansikan poimimisesta itse on tullut maaseuturetkeilyä. Itsepoimijat myös säästävät rahaa. Mansikan kilohinta on noin euron tai 2 halvempi, kuin jos marjat ostaa.

Itsepoiminta alkoi 1990-luvulla. Viljelijät eivät saaneet pelloille tarpeeksi työvoimaa, ja mansikat piti saada kaupaksi. Lama-aikana itsepoimijat halusivat säästää rahaa.

Nyt monet tekevät mansikanpoiminnasta kesäretken. Viljelijät kertovat, että pelloilla käy paljon esimerkiksi isovanhempia lastenlasten kanssa.