Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi eduskunnalle pääministerin ilmoituksen sote-uudistuksen viivästymisestä vuoteen 2021.

– Vaikka hallitus on toimittanut esitykset lupaamassaan aikataulussa eduskuntaan, aikataulu on osoittautunut liian kireäksi, Sipilä sanoi ilmoituksessaan eduskunnalle.

Eilen tiistaina varmistui, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saa mietintöään valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Tämä olisi ollut edellytys sille, että maakunnat olisivat voineet aloittaa alkuperäisessä aikataulussa vuoden 2020 alussa.

Sipilä sanoi, että myös valinnanvapaus lykkääntyy vuodella hallituksen sosiaali- ja terveysvaliokunnalle esittämässä vastineessa mainitusta vuodesta 2022. Laaja valinnanvapaus sote-keskuksineen otettaisiin siis käyttöön vasta vuonna 2023.

Sipilä oli huolissaan myös siitä, että takkuileva uudistus saattaa heikentää kansalaisten luottamusta demokratiaan.

– Tämä aikatauluviive on pettymys. Meidän kaikkien, myös minun, on katsottava peiliin. Meidän on pystyttävä parempaan jatkossa, Sipilä lopetti puheenvuoronsa.

Sipilän ilmoituksen jälkeen eduskuntaryhmät pitivät ryhmäpuheet. Sen jälkeen siirryttiin nopeatempoisempaan keskusteluun.

Keskusta: sote-uudistus on "riittävän hyvä"

Keskustan puheenvuoron pitänyt eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi, että uudistus on ongelmista huolimatta vietävä eteenpäin. Hän varoitti "Amerikan mallista", jossa markkinavoimat hänen mukaansa jylläisivät sosiaali- ja terveyspalveluissa, mikäli sote-uudistusta ei tehdä.

– Emme väitä, että pöydällä oleva malli olisi täydellinen tai ongelmaton. Mutta se on nyt viimeinkin riittävän hyvä eteenpäin vietäväksi ja päätettäväksi, Kaikkonen sanoi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen korosti ryhmäpuheenvuorossa maakuntien valmiutta ryhtyä toimeen sote-uudistuksen suhteen.

– Suuria uudistuksia tehtäessä on viisautta ottaa lisää aikaa, kun sille on tarvetta. Nyt on tärkeää, että sote-uudistuksen käsittelyä jatketaan asiallisesti ja reippaasti. Maakunnissa ollaan kyllä valmiita, kun eduskunta saa työnsä valmiiksi, Jokinen sanoi.

SDP: "Sipilän hallituksen toimintakyvystä ei ole paljon jäljellä"

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ryöpytti ryhmäpuheenvuorossa sote-uudistusta tutuin argumentein.

– Ilman kokoomuksen ja keskustan lehmänkauppaa, tässä maassa olisi jo sote-uudistus valmiina, Rinne sanoi.

Lehmänkaupalla Rinne viittaa kokoomuksen ja keskustan hallituskriisin kautta saavuttamaan sopimukseen, jossa keskusta sai sote-uudistukseen maakunnat ja kokoomus valinnanvapauden.

– Ei tarvitse pitkään arvuutella, miksi hallitus ei halunnut mittauttaa luottamustaan. Kylmä fakta on se, että Sipilän hallituksen toimintakyvystä ei ole paljon jäljellä, Rinne sanoi.

Rinne viittasi siihen, että pääministerin ilmoituksen jälkeen eduskunta ei äänestä hallituksen luottamuksesta. Vielä maanantain A-studiossa Sipilä väläytti myös tällaista mahdollisuutta.

Sinisten ryhmäpuheenvuorossa vastattiin Rinteen kritiikkiin.

– Sellaista sote-mallia ei hallitus voi tehdä, johon vasemmisto-oppositio olisi tyytyväinen. Ei tule päivää, jolloin edustaja Rinne nousee täysistunnossa tuolistaan ja lausuu lämpimät sanat: ”Arvoisa hallitus, nyt se on valmis. Voimme hyväksyä sote-uudistuksen”, sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoi.

Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ei usko, että aikataulumuutokset korjaavat soten ongelmia.

– Pelkkä aika ei silloin riitä, kun sisällössä on ongelmia. Hallitus on nyt romuttamassa jo toimivia malleja. Julkisia palveluita käyttävät eniten lapset ja vanhukset ja heikoimmassa asemassa olevat. Näiden ihmisten palveluita hallitus on nyt sekoittamassa entisestään, ja lykkäämässä asiakkaita kansainvälisten suuryritysten pelinappuloiksi, Meri sanoi.

Vihreät ja vasemmistoliitto: Kokoomuksen valinnanvapausmalli roskakoriin, maakunnille verotusoikeus

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto vaati parlamentaarista valmistelua sote-uudistuksen viemiseksi maaliin. Hän myös muistutti, että viime vaalikaudella oppositiojohtaja Sipilä vaati samaa.

– Pahin tilanne ei ole hallituksen esityksen kaatuminen, vaan se, että jos lukitaan sellainen huono malli pitkälle tulevaisuuteen, joka ei toteuta tavoitteita, mutta sisältää valtavat riskit. Jos hallitus on valmis toteuttamaan uudistuksen parlamentaarisella yhteistyöllä asiantuntijoita kuunnellen, vihreät ovat valmiita yhteistyöhön, Aalto sanoi.

Vihreiden ehdot yhteistyölle ovat tulevien maakuntien tehtävien karsiminen ja kokoomuksen ajaman valinnanvapausmallin hylkääminen. Vihreät myös toivovat verotusoikeutta maakunnille.

Vasemmistoliitto toivoo vihreiden tapaan, että kokoomuksen ajama markkinamalli jätetään sote-uudistuksesta pois ja maakunnille annetaan verotusoikeus. Lisäksi vasemmistoliitto toivoo niin kutsutun budjettileikkurin hylkäämistä.

– Sote-sotkun muuttuminen tällaiseksi farssiksi on häpeällistä, suomalaiset eivät ansaitse tätä. Hallituksen sote-mallin vaihtoehto ei ole tekemättä jättäminen vaan toimiva uudistus, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sanoi.

RKP kehottaa hallitusta antamaan tiedoksiannon valinnanvapauslakiesityksestä EU-komissiolle. Hallitus ei ole halunnut tehdä niin kutsuttua notifiointia, sillä sen on katsottu vievän liikaa aikaa.

– Nyt kun sote-uudistuksen aikataulut siirtyvät, on vielä vähemmän syitä olla notifioimatta. RKP:n mielestä esitys on notifioitava, jotta taataan oikeusvarmuus ja jotta veronmaksajien rahoilla ei pelata uhkapeliä, RKP:n puheenjohtaja ja entinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi.

Kristillisdemokraatit kiinnittivät huomion siihen, että uudistuksen rahoituslaskelmissa on puutteita.

– Hallitus ei ole kyennyt antamaan kattavaa ja uskottavaa arviota uudistuksen kustannuksista, viimeisen ryhmäpuheenvuoron pitänyt eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman sanoi.

Keskustelun alkaessa hallituspuolueet penäsivät oppositiolta vaihtoehtoja sote-uudistukselle ja syyttivät oppositiota siitä, että ne haluavat keskustella prosessista uudistuksen asiasisällön sijaan.

Tämän jälkeen oppositiopuolueet riensivät vakuuttamaan vaihtoehtojen olemassaoloa ja muistuttivat, että koko pääministerin ilmoitus päätettiin antaa aikataulumuutosten takia, eli prosessista johtuvista syistä.

Väyrynen: Uudistuksessa on kaksi valuvikaa

Äänessä oli myös vastikään eduskuntaan europarlamentista palannut konkarikansanedustaja Paavo Väyrynen, jonka mukaan uudistuksessa on kaksi valuvikaa. Väyrysen mukaan kunnille pitäisi antaa oikeus tuottaa palveluita ja lisäksi maakuntahallinto tulisi rakentaa aluekuntamallin pohjalta.

– Uskon, että eduskuntavaalien pohjalta syntyy sellainen enemmistö, joka nämä valuviat korjaa, kansalaispuolueen yhden miehen eduskuntaryhmän Väyrynen sanoi.

Keskustelun aikana ja ryhmäpuheenvuoroissa viitattiin myös useaan kertaan arvostetussa lääketieteen julkaisussa The Lancetissa julkistettuun artikkeliin, jonka mukaan Suomen terveydenhuollon laatu ja tulokset ovat laajan ja kansainvälisen tutkimuksen mukaan maailman parhaat. Sen pohjalta kyseenalaistettiin, onko Suomen nykyinen sote-järjestelmä niin kriittisessä tilanteessa, kuin uudistusta ajavat ovat esittäneet.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) sanoi, että tulos kertoo päinvastoin siitä, että nykyinen järjestelmä ei ole kestävällä pohjalla.

– Täällä todettiin, että Suomen sote-palveluiden tuottavuus on yksi maailman parhaista. Se on hyvä, mutta se kertoo myös siitä, että nykyinen koneisto on viritetty äärimmilleen. 20-luvulla palveluntarve tulee kasvamaan merkittävällä tavalla, niin mistä se raha otetaan, kun enempää ei voida saada nykykoneesta irti. Se tarkoittaa sitä, että nykyinen järjestelmä ajaa seinään, jos ei tehdä rakenteellista uudistusta, jolla voidaan saada lisää tuottavuutta, Orpo sanoi.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmiltä vihreää valoa muutoksille jo eilen

Kaikki hallituspuolueiden eduskuntaryhmät käsittelivät uudistuksen muuttuneita aikatauluja ryhmäkokouksissaan jo eilen tiistaina. Hallituspuolueet ilmoittivat olevansa mukana uudistuksessa muutoksista huolimatta.

Tämän päivän sote-keskustelussa myös oppositiopuolueiden kannat ovat olleet erityisen kiinnostavia, sillä on todennäköistä, että seuraava hallitus haluaa tehdä muutoksia vasta seuraavalla hallituskaudella toimeenpantavaan uudistukseen. Puolueiden linjauksista riippuu, millaista sote-vääntöä seuraavissa hallitusneuvotteluissa tullaan käymään.

Lähes kaikkien oppositiopuolueiden tulilinjalla näyttää olevan erityisesti kokoomuksen ajama valinnanvapausmalli, jonka toimeenpanon takaraja on siirtymässä vuoteen 2023, eli seuraavan hallituskauden loppupuolelle.

Lisää aiheesta:

Analyysi: Yllätys, yllätys – vaikka sotea on säädetty lähes 10 vuotta vuotta, uudistus ei ole menossa romukoppaan