Minkä ikäisenä ihminen on valmis päättämään, mitä sukupuolta hän kokee olevansa? Pitääkö hänen olla lisääntymiskyvytön? Muun muuassa tästä on kyse translain uudistuksessa. Nykyinen translaki on vuodelta 2002. Lain uudistaminen on kuitenkin venynyt.
Laki koskee ainoastaan juridisen sukupuolen muutosta, ei hoitoja.
Sosiaali- ja terveysministeriöstä arvioidaan, että hallituksen esitys translain uudistamiseksi saadaan valmiiksi ja lausuntokierrokselle vielä tällä viikolla.
Lain uudistaminen on herättänyt hallituksen riveissä kiivaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Keskusta on pitänyt kiinni siitä, että sukupuolen korjaamisen ikäraja on 18 vuotta. Vasemmistoliitossa ja vihreissä on ollut vahvaa halua laskea ikäraja 15 vuoteen.
Ylen hallituslähteistä saamien tietojen mukaan keskusta on saamassa tahtonsa läpi: ikäraja juridisen sukupuolen muuttamisesta olisi siis 18 vuotta. Tämä tarkoittaa, että ilmoituksen sukupuolen korjaamisesta voisi tehdä digi- ja väestörekisteriin täysi-ikäisenä. Kiistoja yksityiskohdista on käyty loppumetreille asti.
Hallitusohjelmaan ikärajaksi on kirjattu 18 vuotta.
Translain uudistamisesta on sovittu Sanna Marinin (sd.) hallituksen hallitusohjelmassa. Uudistuksen tarkoitus on vahvistaa transsukupuolisten oikeuksia kansainvälisten ihmisoikeussopimusten sekä perustuslain mukaisiksi.
Suomi saanut moitteita lainsäädännöstään
Espoolaisen transnaisen Susanna Viljanmaan mielestä nykyinen translaki joutaa romukoppaan. Viljanmaata harmittaa, jos ikärajaa ei lasketa 15 vuoteen. Hän uskoo, että 15-vuotias olisi kypsä tekemään päätöksen juridisesta sukupuolestaan itse.
– Totta kai. Miksi 15-vuotias, joka on esimerkiksi rikoslain mukaankin vastuullinen teoistaan, ei voisi päättää juridisesta sukupuolestaan? Päätös ei ole peruuttamaton. Ilmoituksen sukupuolen korjauksesta voi perua myöhemmin, jos siltä tuntuu.
Viljanmaan mielestä tärkein asia on kuitenkin se, että sukupuolen korjaamista varten ei enää tarvitse todistaa olevansa lisääntymiskyvytön.
– Käytännössä tämä on edellyttänyt steriiliyttä. Se on tarkoittanut vuosien jonotusta hormonihoitoihin kahdella eri sote-alueella. Moni on joutunut hakemaan hoitojaan epävirallisesti, ja silloin niistä ei saa merkintää suomalaisiin rekistereihin.
Viljanmaa painottaa, että kirurgia ei ole edellytys steriiliydelle. Vuoden kestänyt hormonikorvaushoito riittää näytöksi lisääntymiskyvyttömyydestä.
Suomi on saanut nykyisestä translaista huomautuksia esimerkiksi Euroopan neuvostosta. Suomi on Pohjoismaista ainoa, joka on vaatinut sukupuoltaan korjaavalta ihmiseltä lisääntymiskyvyttömyyttä.
Nykyinen translaki vaatii sukupuoltaan korjaavalta ihmiseltä lääketieteellisiä ja psykologisia selvityksiä siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleenja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa.
– Minulle tämä ei ollut ongelma, koska kumppanini huomasi, että olin nainen ja minulla oli paljon naisellisia ominaisuuksia, Viljanmaa sanoo.
Henkilötunnukset uusiksi 2027
Ylen tietojen mukaan hallituksessa on ollut kiistaa myös siitä, kuinka pian ilmoitus sukupuolen korjauksesta väestötietoihin onnistuu ja tarvitaanko siihen harkinta-aikaa. Vihreät olisivat halunneet poistaa harkinta-ajan, keskusta on pitänyt kiinni siitä, että harkinta-aikaa tarvitaan.
Viljanmaa pitää harkinta-aikaa turhana. Ylen tietojen mukaan se voisi olla kuukausi
– Se tuntuu melko inhimilliseltä.
Suurin muutos on kuitenkin se, että täysi-ikäinen voisi hakea sukupuolen korjausta ilman lääketieteellisiä perusteluja, oman harkinnan mukaan. Uudessa translaissa halutaan siis erottaa toisistaan juridinen sukupuolen korjaus lääketieteellisistä toimenpiteistä.
Hallitus valmistelee myös henkilötunnusten muuttamista sukupuolineutraaleiksi. Henkilötunnus ei siis enää paljastaisi sukupuolta tai ikää. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 2027.
Susanna Viljanmaa kertoi aiemmin Ylen haastattelussa, miten työlästä oli henkilötunnuksen muuttaminen miehestä naiseksi. Paperisota kesti vuosia.
Ihmisoikeudet eivät ole mielipideasia
Keskustelussa menevät usein puurot ja vellit sekaisin. Sukupuolensa korjannut Aleksi Vesala on totesi marraskuussa Ylen haastattelussa, että uudessa translaissa on tarkoitus muuttaa sukupuolen juridista korjaamista väestörekisteriin.
Se on aivan eri asia kuin sukupuolenkorjausleikkaus.
– Minua inhottaa ja välillä ahdistaakin, kun puhutaan, että translaki on mielipideasia. Ihmisoikeudet eivät ole mielipideasia, vaan niistä säädetään laissa ja ne kuuluvat kaikille, Vesala sanoi.
Hallituksen lakiesitys translain uudistamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle touko-kesäkuun vaihteessa. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.
Translain uudistuksesta on tehty myös kansalaisaloite, jossa vaaditaan, että oikeus sukupuolen vahvistamisen sallittaisiin omalla ilmoituksella 15 vuotta täyttäneille ja sitä nuoremmille huoltajan suostumuksella. Kansalaisaloite on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä.
juttua korjattu kello 11.50: Susanna Viljanmaa on espoolainen, ei helsinkiläinen. Jutussa kerrottiin virheellisesti, että steriiliyden todistamiseksi tarvitaan Suomessa leikkaus. Lisätty tieto: myös vuoden kestänyt hormonihoito riittää todisteeksi.
Sukupuolensa korjannut Aleksi Vesala: "Todistus lisääntymiskyvyttömyydestä oli äärimmäisen kivulias asia" – uudesta laista vaatimus aiotaan poistaa
Translain uudistusta ajava kansalaisaloite etenee tällä viikolla eduskuntaan – mistä uudistuksessa on kysymys ja mikä prosessissa hiertää?
Vihaviestejä somessa ja huutelua kentällä – 17-vuotias korkeushyppääjä ja transnainen Jade Nyström ihmettelee, miksi aikuiset ovat niin lapsellisia