Metsähallituksen toimitusjohtajanimitys aiheuttaa yhä kuplintaa keskustan sisällä.

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen on pyytänyt eroa valtakunnallisten alueidenkäytöntavoitteiden uudistamista valmistelevasta yhteistyöryhmästä. Hän perustelee eronpyyntöään "näkemyseroillaan ympäristöministeriön johdon kanssa".

Pekkarinen on pyytänyt eroa jo viime viikolla. Eduskuntatiedotus tiedotti siitä tänään perjantaina.

Pekkarinen on vaitonainen asiasta. Hän sanoo vain sen, että päätöksen taustalla oli Metsähallituksen tuore nimitysratkaisu.

Metsähallituksen toimitusjohtajaksi nimitettiin kesäkuussa Pohjois-Karjalan entinen maakuntajohtaja Pentti Hyttinen. Hakijoiden joukossa oli myös muun muassa Metsähallituksen pääjohtajana toiminut Esa Härmälä.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) päätös aiheutti närää keskustan sisällä. Keskustan eduskuntaryhmä kävi asiasta kahden tunnin keskustelun juhannusviikolla. Lopputuloksena Tiilikaiselle annettiin harvinainen kirjallinen varoitus.

Valtakunnallisten alueidenkäytöntavoitteiden uudistamista valmisteleva yhteistyöryhmä asetettiin maaliskuussa. Mauri Pekkarinen on toiminut sen puheenjohtajana.