Trump
Näytetään 1–100 / 135
Trump: ”Suurin öljydiili maailmanhistoriassa” – Yhdysvallat aikoo ottaa hallintaansa ison osan Venezuelan öljyvaroista
Yhdysvallat on kontrolloinut Venezuelan öljynviennistä saatavia tuloja presidentti Nicolás Maduron sieppauksen jälkeen. Rahojen kohtalo on ollut epäselvä.
Bloomberg: Yhdysvallat lähettänyt kyselyn Nato-liittolaisille uskollisuudesta
Asiakirja sivuaa epäsuorasti lukuisia kysymyksiä, jotka ovat erottaneet Yhdysvallat sen liittolaisista.
Osake- ja öljykauppa kiihtyivät rajusti minuutteja ennen Trumpin ilmoitusta neuvotteluista – epäilyjä sisäpiirin tiedosta
Talousmediat pitävät välttämättömänä, että epäilyt sisäpiirin tiedon hyväksikäytöstä tutkitaan.
Stubb Bloombergille: Trumpin puheet otettava vakavasti
Presidentti Donald Trump on varoittanut Nato-liittolaisia erittäin synkästä tulevaisuudesta, mikäli ne eivät avusta Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen liikenteen turvaamisessa.
Trump julkistaa valintansa keskuspankin pääjohtajaksi tänään – Bloombergin mukaan valinta on Kevin Warsh
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut julkistavansa Jerome Powellin seuraajan perjantaiaamuna paikallista aikaa.
Mediat: Tiktok allekirjoitti sopimuksen, jolla palvelu turvannee toimintansa Yhdysvalloissa
Tiktokin jatko on ollut Yhdysvalloissa uhattuna sen jälkeen, kun kongressi sääti viime vuonna lyhytvideopalvelun kieltävän lain.
Trump: Netflixin jättikauppa ”saattaa olla ongelma”
Netflixin toimitusjohtaja tapasi Trumpin Valkoisessa talossa juuri ennen kuin yhtiö julkisti kaupoista Warner Bros. Discoveryn kanssa.
Analyysi: Ukrainan takaraja tuli ja meni – vuodettu puhelu paljastaa, kuinka vaarallista suurvaltapeli Ukrainasta on
Trumpin lähettilään vuotanut puhelu paljastaa rauhanneuvottelujen kyynisyyden. Vuotajasta ja motiiveista liikkuu ristiriitaisia teorioita, kirjoittaa Ukrainan-toimittaja Justas Stasevskij.
Merkittävä ilmastosopimus lähellä hyväksymistä – Trumpin rajusta vastarinnasta huolimatta
Toisin kuin muissa ilmastosopimuksissa, merenkulkualalla sopimuksen hyväksyminen ei edellytä yksimielisyyttä.
Kryptovaluutat romahtivat viikonloppuna huippunopeasti – se paljastaa kryptovaluutoista ainakin kolme seikkaa
Esimerkiksi Donald Trumpin nimeä kantava kryptovaluutta ja Elon Muskin hehkuttama kryptovaluutta romahtivat hämmästyttävällä nopeudella.
Bloomberg: Yhdysvallat ja Brasilia suunnittelevat Lulan ja Trumpin tapaamista
Demokraatit vaativat telehallintoviraston puheenjohtajan eroa Jimmy Kimmelin hyllytyksen jälkeen
Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman mukaan hallinto uhkailee mediayhtiöitä vaientaakseen kriitikkoja.
Bloomberg: Senaatin pankkikomitealla kuuleminen Trumpin ehdokkaasta keskuspankin johtokuntaan
Valmisteluista kertoi asiaa tunteva henkilö nimetömästi, koska kuulemisesta ei ole vielä virallisesti ilmoitettu.
Bloomberg: Trump soitti Orbanille Ukrainan EU-jäsenyydestä
Bloombergin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump soitti Unkarin pääministerille maanantaina EU-johtajien nostettua asian esille.
Näin etenee Ukrainan kohtalonviikko – tutkija arvioi, mitä on luvassa
Euroopan on yhä tärkeää vedota Yhdysvaltoihin ennen Alaskan tapaamista, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila.
”Toiveet löytyvät Stubbin puheista” – ukrainalainen asiantuntija kertoo, mitä Kiovassa nyt odotetaan Trumpilta
Trump asetti Venäjälle uhkavaatimuksen, jonka aikaraja päättyy tänään. Yle haastatteli kahta ukrainalaista asiantuntijaa ja kysyi, kuinka luottavaisia he ovat Trumpin suhteen.
EU lupasi investoida Yhdysvaltoihin 600 miljardia – ”Ei ole tarkoitus toteuttaa”, arvioi markkinakommentaattori
Yhdysvallat sai mittavan investointilupauksen EU:lta. Presidentti Donald Trump voi hehkuttaa isoja numeroita, mutta ne eivät välttämättä kestä päivänvaloa.
Tämä tiedetään Yhdysvaltain ja EU:n tullisopimuksesta: Autotulli 15 prosenttia, energiaostoista suuruudenhullu lupaus
Yhdysvaltain ja EU:n eilen julistama kauppasopimus tekee Yhdysvaltain-kaupasta kalliimpaa. Lisäksi EU lupaa ostaa energiaa summalla, joka herättää isoja kysymyksiä.
Yhdysvallat haluaa karkottaa siirtolaisia Balkanin maihin
Tämä kuva näyttää, miten Trump vaikuttaa matkustamiseen – matkansa perunut nainen: ”En halua joutua ongelmiin rajalla”
Maaliskuussa Suomesta matkustettiin Yhdysvaltoihin selvästi vuodentakaista vähemmän.
Trumpin leikkuri on lakkauttamassa Yhdysvaltain ulkoministeriön Afrikan-toiminnot
Lisäksi lakkautusuhka kohdistuu ulkoministeriön osastoihin, jotka työskentelevät demokratia-, ihmisoikeus-, ilmasto- ja pakolaiskysymysten parissa.
Näin maailman rikkaimpien omaisuus muuttui markkinamyllerryksessä
Donald Trumpin lausunnot ovat näkyneet merkittävinä heilahteluina miljardöörien varallisuudessa viime päivinä.
Media: Wall Streetin edustajat yrittävät pysäyttää Trumpin
Bloombergin mukaan Yhdysvaltain valtiovarainministeri sai lukuisia tekstiviestejä, joissa pyydetään vakuuttamaan Donald Trump purkamaan tullit.
Tästä maasta ei Trumpin mukaan ole kukaan edes kuullut – nyt Trump laittoi sille maailman kovimmat tullit
Lesotho vie Yhdysvaltoihin muun muassa timantteja ja Levi’s-farkkuja.
Osakkeet painuvat Yhdysvalloissa miinukselle jyrkemmin kuin vuosiin – luvut ovat synkkiä myös Helsingissä ja maailmalla
Donald Trumpin asettamat tullit syöksivät Yhdysvalloissa etenkin teknologiaosakkeet voimakkaaseen laskuun.
Trumpin erityislähettilään Putinia myötäilevät puheet hämmentävät ennen Ukraina-neuvotteluja
Steve Witkoff sanoo tuoreessa haastattelussa, että Putin kunnioittaa valtavasti Trumpia.
Bloomberg: Venäjä on valmis aselepoon
Venäjän hallinto haluaa tietää, kuinka moni maa aikoo lähettää rauhanturvaajajoukkojaan Ukrainaan aselevon solmimisen jälkeen.
Bloomberg: Venäjä tarjoaa Yhdysvalloille neuvotteluapua Iranin kanssa
Trump painoi pause-nappulaa Ukrainan tuessa tarkoituksella juuri tänään – tästä siinä on kyse
Donald Trumpin päätös sotilaallisen tuen pysäyttämisestä kertoo siitä, että hän haluaa rauhan Ukrainaan hinnalla millä hyvänsä.
Analyysi: Šokki valtasi Ukrainan, mutta maassa uskotaan yhä välien elpymiseen Yhdysvaltojen kanssa
Vladimir Putin odottaa jo vihollisensa ruumiiden kelluvan ohitse, kirjoittaa Ylen Ukrainan-toimittaja Maxim Fedorov.
Omat arvostelevat nyt Trumpia – näin tutkija arvioi vaikutusta
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén kertoo, mitä republikaanipuolueessa on meneillään.
Kiina varoittaa puolijohdekinastelun seurauksista
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tavoitteena on saada keskeiset liittolaiset asettumaan Yhdysvaltojen rinnalle Kiinalle asetettavissa rajoituksissa.
Trumpin tulliuhan alle joutunut Apple aikoo palkata 20 000 työntekijää Yhdysvalloissa
Apple kertoo suunnittelevansa yli 500 miljardin dollarin investointeja.
Trumpin määräys: Ilmastotyö lopetettava välittömästi sisäisen turvallisuuden ministeriössä
Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriön alaisuudessa toimii muiden muassa Yhdysvaltain hätätilavirasto.
19-vuotias teini on avainroolissa, kun Elon Muskin virasto aikoo antaa potkut sadoille tuhansille virkamiehille
Trumpin hallinto on antanut kokemattomille työntekijöille laajat pääsyoikeudet ihmisten henkilötietoihin. Tämä on nostanut pelkoja tietoturvan heikkenemisestä.
Trump testaa nyt valtansa rajoja – professori kertoo, missä valtataistelu ratkaistaan
Presidentti Donald Trump on allekirjoittanut valtavan määrän määräyksiä, joista monet vaikuttavat laittomilta ja jopa perustuslain vastaisilta. Tässä on vastustajien keinovalikko.
Stubb: Trumpin toiveita puolustusmenoista kannattaa kuunnella
Presidentin mukaan Ukrainaan voidaan saada rauha Kiinan ja Yhdysvaltain yhteistyöllä.
Bloomberg: Kanada valmistelee kaiken varalta 105 miljardin dollarin tulleja amerikkalaistuotteille
Trump ilmoitti marraskuussa, että hän aikoo asettaa 25 prosentin tullin kaikille Kanadasta tuleville tuotteille.
Bloomberg: Tiktok voi päätyä Elon Muskin haltuun Yhdysvalloissa
Tiktokin Yhdysvaltojen toimintojen liittäminen osaksi Muskin viestipalvelu X:ää mainitaan Bloombergin artikkelissa yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona.
Nämä kolme suunnitelmaa Trumpin hallinnolla on Ukrainan sodan lopettamiseksi, kertoo Reuters
Ukrainan mahdollinen Nato-jäsenyys on jäämässä haaveeksi Trumpin hallinnon rauhansuunnitelmissa.
Lähteet: Biden antoi Ukrainalle luvan iskeä Venäjän maaperälle yhdysvaltalaisohjuksilla
New York Timesin lähteiden mukaan Ukraina aikoo toteuttaa ensimmäiset iskunsa Venäjälle Yhdysvaltain ohjuksilla jo lähipäivinä. Valkoinen talo on kieltäytynyt kommentoimasta.
Trump valitsi energiaministeriksi ympäristöhaitoista tunnetun kaasun tuottamiseen laitteita valmistavan yhtiön johtajan
Wright on kiistänyt ilmastonmuutoksen roolin sään ääri-ilmiöiden aiheuttajana.
Stubb Bloombergillä: Trump otettava vakavasti, kun hän puhuu Ukrainan sodan lopettamisesta
Uusi voimakaksikko aikoo Marsiin, sanoo suomalaistutkija – Trump ja Musk ovat kuin luodut toisilleen
Musk tulee hyötymään ystävästä Valkoisessa talossa monin tavoin. Trumpilla on kuitenkin omat suunnitelmansa Muskia ja tämän yhtiöitä varten.
Yksi seikka yhdistää lähes kaikkia Trumpin avainpelaajia – tässä he ovat
Yhdysvaltain tulevan presidentin hallintoon nousee Trumpin uskollisia tukijoita.
Elon Musk lupasi arpoa joka päivä miljoona dollaria äänestäjien kesken – tästä on kyse
Liittovaltion laki kieltää maksamisen vaaleihin rekisteröitymisestä, mutta Elon Musk on keksinyt, miten lakia voi kiertää. Muskin arpajaisten tavoitteena on hankkia äänestäjiä Donald Trumpille.
Analyysi: Trumpin somealustan arvo romahti pörssissä – näin se vaikuttaa kampanjaan
Donald Trumpin rahahuolia seurataan Yhdysvalloissa tarkasti, koska kampanjakirstu määrää usein vaalien voittajan. Rahapelin merkitys voi kuitenkin näissä vaaleissa muuttua, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Trumpin lähipiiri suunnittelee: Naton artikla 5 pätisi vain osaan jäsenmaista
Donald Trump toisti torstaina uhkauksensa jättää Venäjän armoille Nato-maat, jotka eivät yllä puolustusmenotavoitteeseen.
2024 on vaalien supervuosi – suuntansa päättävät Intia, Yhdysvallat, Taiwan ja kymmenet muut
Yhdysvallat, Intia, Britannia, EU, Taiwan, Moldova – 2024 on historiallinen vaalivuosi. Erityisen merkittävän vaalivuodesta tekee maailmanpolitiikan myrskyisä tilanne.
Mitä tapahtuu, jos republikaanit saavat enemmistön kongressiin? Lue vastaukset Yhdysvaltain vaalipäivän kysymyksiin
Republikaanit lähtevät suosikkeina vaalipäivään, joka määrittää maan politiikan suunnan seuraavalle kahdelle vuodelle – ja demokratian suunnan kenties vuosiksi eteenpäin.
Näin Trumpin kannattajat syrjäyttävät poliitikkoja valtapaikoilta yksi kerrallaan – tiistaina Yhdysvalloissa voi tapahtua myllerrys
Yhdysvalloissa on välivaalit tiistaina. Salaliittoihin uskovat trumpistit voivat nousta useisiin valta-asemiin jakautuneessa maassa.
Analyysi: Elon Musk ottaa Twitterin komentoonsa vastentahtoisesti – nyt jännitetään Donald Trumpin paluuta ja lähes rajatonta sananvapautta
Katumapäälle tullut miljardööri yritti pyristellä kaupasta eroon, mutta ei onnistunut. Piensijoittajat ja reilu peli voittivat, kirjoittaa taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.
Twitter ottaa osan vastuusta loppiaisen mellakkaan johtaneesta väärän tiedon leviämisestä – Facebookin mukaan vastuu tapahtuneesta on Trumpilla ja mellakoitsijoilla
Somejättien toimitusjohtajat olivat Yhdysvaltain kongressin kuultavana ensimmäistä kertaa kongressitalon mellakan jälkeen.
Mediat: Senaatin republikaanien johtaja McConnell ehdottaa, että Trumpin virkasyyteoikeudenkäyntiä lykättäisiin helmikuulle
Demokraattisenaattorit syyttävät kahta republikaanikollegaansa kongressitalon mellakointiin osaltaan johtaneiden perättömien vaalivilppiväitteiden levittämisen edistämisestä.
Ensin hiljeni Trumpin megafoni, nyt suuryritykset sulkevat rahahanoja Trumpilta ja hänen tukijoiltaan
Useat suuryritykset epäävät vaalituen presidentinvaalit kyseenalaistaneilta poliitikoilta, ja myös Trumpin oma bisnes kärsii.
Kadonneita ääniä, "kuolleita sieluja" äänestämässä? Trumpin oikeussalikampanja on kohta ohi, mutta somessa väitteet elävät vielä pitkään
Esittelemme liudan julkisuudessa esitettyjä vaalivilppiväitteitä ja miten niitä on kumottu.
Yhdysvaltalaismediat: Korkein oikeus torppasi Trumpin liittolaisten vaateet vaalituloksen mitätöinnistä Pennsylvaniassa
Bloombergin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun koko korkein oikeus ottaa kantaa Trumpin pyrkimyksiin kääntää vaalien tulos mieleisekseen.
G20-maat kokoontuivat koronan varjostamaan etähuippukokoukseen, aiheena muun muassa rokotteet – Trump puhui ja lähti pelaamaan golfia
Pfizer ja Biontech hakevat Yhdysvalloissa hätälupaa koronarokotteelle, Moderna suunnittelee samaa.
Antifa, syvä valtio ja valkoisen ylivallan maa – vaalivuonna lentäneet politiikan lyömäsanat kertovat ristiriitojen Yhdysvalloista
Yhdysvaltain nykyinen politiikan sanasto heijastelee myös historian kipukohtia.
Eurooppa-kirje: Britannian Johnsonille tuli kiire osoittaa olevansa erilainen kuin Trump – Euroopan karnevaalit ja joulutorit on peruttu
Saat olennaiset jutut Euroopan unionista kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.
Miksi jenkkipörssit putosivat? Analyytikot: "Terve muistutus etenkin piensijoittajille" – pörssien pelkokerroin selvässä nousussa
Yhdysvaltain presidentinvaalien läheisyys herättää huolta. Markkinat pitäisivät enemmän Trumpista.
Trumpin vaalitilaisuudet jatkuvat – Viranomaiset pitävät kokoontumisia terveysriskinä sekä osallistujille että presidentille
Tulsan terveysjohtaja on vedonnut, että Trump lykkäisi vierailuaan kaupungissa kasvavien koronatartuntojen vuoksi.
USA:ssa pelätään koronan tuovan ruokapulaa – Oliko Trumpin päätös määrätä lihanjalostamot töihin välttämätön vai turhaa työntekijöiden vaarantamista?
Lihanjalostamoja on jouduttu sulkemaan, kun tuhannet työntekijät ovat saaneet koronatartunnan.
Trumpin idea UV-valosta ja desinfiointiaineesta koronapotilaiden hoidossa hämmentää – Keuhkolääkäri: desinfiointiaineella tehdään itsemurhia
Presidentti Trump ideoi uusia koronan hoitotapoja. Lääketieteen asiantuntijoita ehdotukset hirvittävät. Vuorokautta myöhemmin Trump sanoo olleensa vain sarkastinen.
Miksi Nord Stream 2 -kaasuputken rakentaminen seisoo? Varman Murto: "Trumpin hallinto on laukaissut taloudellisen neutronipommin"
Yksikään eurooppalaisyhtiö ei uskalla uhmata amerikkalaissanktoita. Venäjä lupaa kuitenkin saattaa kaasuputken valmiiksi.
Analyysi: Eurooppalainen linja on selvä – Puhukoon Trump mitä puhuu, Huaweita ei boikotoida
Teollisuus pelkää Kiinan kostotoimia ja operaattorit kilpailun hyytymistä, kirjoittaa Juha-Matti Mäntylä.
Uutistoimistot: Yhdysvallat ja Kiina päässeet alustavaan sopuun kauppasodassa – Kiina on kommentoinut sopua niukasti
Valkoisen talon odotetaan antavan tarkempia tietoja asiasta. Kiina kommentoi sopua niukasti.
Venäjä pyrkii ottamaan välittäjän roolin Lähi-idässä – "Syyria on sotilaallinen näköalapaikka"
Venäjä pyrkii osoittamaan alueen maille, että se on luotettava liittolainen, toisin kuin Yhdysvallat.
Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppaneuvotteluissa läpimurto: "Hyvin huomattava osittainen sopimus Kiinan kanssa"
Valtiovarainministeri Steven Mnuchin kertoo, että kiinalaistuotteiden tullikorotuksia lykätään.
Bloomberg: Hyökkäystä valmisteleva Turkki lähetti etujoukkoja Syyrian puolelle
Syyrian kurdialueen hallinto kehottaa myös siviilejä osallistumaan alueen puolustamiseen Turkin mahdollista hyökkäystä vastaan.
Bloomberg: Trump vähentää kansallisen turvallisuusneuvoston henkilökuntaa ilmiantojupakan jälkeen
Trumpin virkarikostutkinta vaikuttaa myös presidentin omaan henkilöstöön.
Tapaus Ukraina saattaa kampittaa Trumpin kovimman vastustajan, mutta viedä Trumpin oikeuteen – Mistä Ukraina-skandaalissa on kyse?
Kohu sai alkunsa entisen varapresidentin Joe Bidenin Hunter-pojan työpaikasta ukrainalaisessa kaasuyhtiössä.
Analyysi: Näin EKP:n elvytyspaketti vaikuttaa Trump-suhteisiin, velkaantumiseen ja tavallisiin pankkiasiakkaisiin – negatiivinen korko puraisee tallettajaa
Suuren saksalaisen Commerzbankin pääekonomisti Jörg Krämer Ylelle: Elvytyspaketilla tuskin on myönteistä vaikutusta.
Grönlannin ostaminen voisi tuoda Yhdysvalloille valtavasti hyötyä – saaren strateginen merkitys on vain kasvanut
Tanskalla ei ole aikomustakaan toteuttaa Donald Trumpin ilmaan heittämää ajatusta Grönlannin myymisestä Yhdysvalloille.
Trumpin tukeminen ärsyttää kuntosaliketjun asiakkaita – julkkikset kannustavat irtisanomaan jäsenyyden
Suositun kuntosaliketjun omistajiin kuuluva liikemies järjestää varainkeruuillalliset Donald Trumpille.
Tuleeko uusista Air Force Oneista tähtilipun hengessä sini-valko-punaisia? Trump toivoo niin
Kustannusten säästämiseksi tulevista presidentin lentokoneista on muun muassa vähennetty matkustajapaikkoja, kertoo Bloomberg.
Liu: Kiina ja Yhdysvallat aikovat jatkaa kauppaneuvotteluja Pekingissä – Trump aikoo asettaa lisää tuontitulleja
Yhdysvallat aloittaa valmistelut tariffien asettamiseksi jäljelle jääneelle 300 miljardin dollarin Kiinan tuonnille.
Kiina ja Yhdysvallat päättivät neuvottelupäivänsä, Mnuchin kuittasi keskustelut "rakentaviksi"
Perjantain tapaaminen kesti noin 1,5 tuntia. Kiinalaispäätoimittajan mukaan keskustelujen jatkamisesta olisi sovittu.
Yhdysvalloissa kuluttaja kärsii, mutta Trump juhlii – kaksi voittajaa ja kolme häviäjää Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasodassa
Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota uhkaa hidastaa koko maailman talouskasvua.
Hillary Clinton ei pyri presidentiksi 2020 – presidentti Trump ilkkui Twitterissä, Clinton kuittasi teinikomedialla takaisin
Myöskään Michael Bloomberg ei lähde ehdolle.
Kiinan talouden hidastuminen näkyy: Kiinalaisyhtiöiltä tulvii nyt tulosvaroituksia
Kiinan talous kasvoi viime vuonna hitaimmin lähes kolmeen vuosikymmeneen. Kauppasota Yhdysvaltain kanssa tuo lisämurheita.
USA:n talousministeri soitti pankkeihin ja kysyi, riittävätkö niiden rahat
Talousministeri Steven Mnuchin on ryhtynyt poikkeuksellisiin toimiin vakuuttaakseen sijoittajat Yhdysvaltain talouden vakaudesta.
Bloomberg: Trump harkitsee Yhdysvaltojen keskuspankin johtajan erottamista – valtuudet epäselvät
Vaikutusyritykset voivat kostautua talouden epävakautena.
Steve Bannonista satunnaisiin hämmentäjiin ja Venäjä-mielisiin bottitileihin – Moni haluaa osansa Ranskan mellakoista
Useat tahot näkevät tilaisuuden levittää omaan viestiään Ranskan mellakoiden avulla.
Media: Valkoinen talo kaavailee kilpailututkintaa Googlea ja Facebookia vastaan – Trump pitää yhtiöitä puolueellisina
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kritisoinut sosiaalista mediaa konservatiivisten mielipiteiden syrjimisestä.
Trump uhittelee erolla Maailman kauppajärjestöstä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on puhunut jälleen tiukkaan sävyyn Yhdysvaltain ja muiden maiden kauppasuhteista.
Analyysi: Trumpin tullinokittelussa muhii miljardin euron kysymys Suomen autonvalmistukselle
Suomalaisia autoja päätyy Saksan kautta Yhdysvaltoihin yli miljardin euron arvosta. Trumpin väläyttelemiä autotulleja seurataan tarkasti niin Valmet Automotivessa kuin ulkoministeriössäkin.
Trumpin kauppapolitiikka kuristaa soijantuottajia ja koettelee uskoa presidenttiin kannatuksen ydinalueilla – "Jos voitolliseksi ei päästä parissa vuodessa, moni voi hakea muutosta"
Kiina kosti Trumpin asettamat tullit ja asetti soijalle 25 prosentin tullin. Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodassa uusia tulleja otetaan käyttöön tänään.
Cohen ja Manafort eivät ole ainoita – Myös nämä Trumpin avustajat ovat epäiltyinä rikoksista Venäjä-tutkinnan sivutuotteena
Tiistai oli Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille synkkä päivä, kun yksi hänen entisistä avustajistaan tuomittiin rikoksista ja toinen myönsi syyllistyneensä rikoksiin. Huonot uutiset voivat saada jatkoa, sillä epäiltynä rikoksesta on kolme muutakin Trumpin avustajaa.
Kauppasota voi pahentua: Yhdysvallat suunnittelee Kiinalle yli tuplasti aiempaa korkeampia tuontitulleja
Trumpin hallinto voi ilmoittaa esityksestä jo keskiviikkona.
Seuraa näitä viittä asiaa Trumpin ja Putinin huippukokouksessa – Syntyykö yllätysdiili, ja mitkä aiheet ovat tabuja?
Ulkopoliittisen instituutin Charly Salonius-Pasternak ei usko, että presidentit pääsisivät sellaiseen sopimukseen, joka ratkaisisi esimerkiksi Syyrian sodan.
Trumpin ja Putinin tapaamista varjostaa iso mörkö: Tämän tiedämme nyt Trumpin Venäjä-yhteyksien tutkinnasta, jossa nostettiin taas uusia syytteitä
Erikoissyyttäjä Robert Mueller tutkii Venäjän vaikuttamista Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, Donald Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksiä sekä sitä, sekaantuiko Trumpin hallinto tutkinnan kulkuun.
Näistä Trump ja Putin keskustelevat: Pelkkä tapaaminen on molemmille johtajille voitto, kouriintuntuvaa tulosta voidaan hakea asevarustelusta tai Pohjois-Koreasta
Varsinkin Donald Trump tarvitsee Helsingistä myös konkreettisia kotiin viemisiä.
Trumpin neuvonantaja pyysi Trudeaulta anteeksi helvetti-kommenttiaan
Peter Navarro esitti kommenttinsa viikonlopun myrskyisän G-7-kokouksen jälkeen.
Trumpin uhkaus autotulleista horjuttaa autonvalmistajien pörssikursseja – vaikka on luultavasti neuvottelutaktiikkaa
Saksan suuret autotehtaat tuomitsivat ajatuksen tullien korottamisesta.
Trump havittelee korkeaa tullia Yhdysvaltoihin tuotaville autoille – "uhkaavat kansallista turvallisuutta"
Trump käyttää tullin perusteena samaa lakia, jolla maa asetti keväällä tullit alumiinille ja teräkselle.
Kiina hieroo kauppasopua Yhdysvaltain kanssa mittavilla summilla
Kiinan ja Yhdysvaltain edustajat neuvottelevat maiden välisistä kauppasuhteista Washingtonissa. Tilannetta kiristävät Yhdysvaltain tuontitullit, joihin Kiina on uhannut vastata.
Trump haluaa leikata valtion menoja 15 miljardia
Ehdotus voi avata budjettikeskustelun uudelleen.
Trumpin asianajajalta takavarikoidulle aineistolle etsitään puolueetonta tarkastajaa
Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI takavarikoi Cohenilta viime viikolla asiakirjoja sekä kaksi matkapuhelinta.
Yhdysvallat ja Kiina neuvottelevat hiljaisuudessa – vältetäänkö Trumpin tuontitullit ja kauppasota?
Pelko kauppasodasta lieveni ja pörssikurssit kohosivat jälleen Yhdysvalloissa.