Yhdysvaltain itärannikolla, eliitin suosimassa lomakohteessa Hamptonsissa pidetään perjantaina kestit, joiden järjestäminen on suututtanut monet.
Liikemies Stephen Rossin kartanossaan isännöimiin juhliin päästäkseen vieraiden on pitänyt raottaa kukkaroaan ja lahjoittaa vähintään 5 600 tai jopa 250 000 dollaria.
Palkinto lahjoituksesta on kuitenkin melkoinen. Juhlien tähti on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja mitä enemmän rahaa vieras on lahjoittanut, sitä lähemmäs presidenttiä pääsee.
Juhlissa ei tietenkään ole mitään kummaa. Varainkeruuillalliset kuuluvat Yhdysvaltain poliittiseen kulttuuriin.
Silti nyt järjestettävät illalliset ovat nostattaneet suuttumusta ja aiheuttaneet boikottiaallon.
"Jäsenyys peruttu"
Rossin järjestämistä varainkeruuillallisista on noussut kohu, sillä Ross omistaa kiinteistöyhtiönsä The Related Companyn kautta osan kuntoiluketju Equinox Fitnessistä. Equinoxilla on kuntosaleja Yhdysvaltojen lisäksi myös Britanniassa ja Kanadassa.
Useiden luksuskuntosalien lisäksi Equinoxin omistuksessa on sisäpyöräilyketju Soulcycle.
Sen saleja löytyy etenkin Yhdysvaltojen suurista kaupungeista eli niiden käyttäjäkunta on suurelta osin liberaalia väkeä, jolle Trumpin tukeminen on kauhistus. Siksi moni julistaa sosiaalisessa mediassa nyt irtisanoneensa jäsenyytensä välittömästi.
Boikottiin ryhtyneiden joukossa on tavallisten kuntoilijoiden lisäksi useampia julkkiksia, esimerkiksi näyttelijät Debra Messing, Sophia Bush ja malli Chrissy Teigen.
Näyttelijä Wilson Cruz kehottaa ihmisiä peruuttamaan jäsenyytensä ja myös kertomaan miksi.
Etenkin Soulcycleen liittyy voimakkaasti mielikuva suvaitsevuudesta ja siitä, että se tukee myös vähemmistöjä. Esimerkiksi Pride-viikon aikaan Soulcyclen saleilla osallistuttiin tunnelmaan soittolistoilla ja sateenkaarivalaistuksella.
Boikotoijien mukaan Trump ei edusta näitä arvoja.
Soulcycle irtisanoutuu
Soulcyclen toimitusjohtaja Melanie Whelan julkaisikin tiedotteen, jossa hän kirjoittaa Rossin olevan vain "passiivinen sijoittaja".
Lisäksi Whelan kirjoittaa, ettei Soulcyclella ole mitään tekemistä varainkeruutapahtuman kanssa eikä yhtiön voittoja käytetä poliitikkojen rahoittamiseen.
Myös Equinox julkaisi hyvin samansisältöisen tiedotteen, jossa kirjoitetaan yhtiön uskovan "suvaitsevaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen".
Ross on paitsi The Related Companyn enemmistöomistaja, myös hallituksen puheenjohtaja. Kuntosaliketju Equinoxin The Related Company osti vuonna 2005. Nykyisellään Equinoxilla on The Related Companyn lisäksi muitakin omistajia.
Koska kyseessä on yksityinen yhtiö, Rossin nykyisestä omistusosuudesta ei ole tarkkaa tietoa. Uutistoimisto Bloombergin yritystietojen mukaan Ross on kuitenkin Soulcyclen hallituksen jäsen ja emoyhtiö Equinoxin hallituksen puheenjohtaja.
Torstaina Ross julkaisi lausunnon, jossa hän kertoo tunteneensa Donald Trumpin jo 40 vuoden ajan.
– Vaikka olemme yhtä mieltä joistain asioista, olemme erimielisiä monista muista enkä ole koskaan ollut kaino ilmaistessani mielipiteitäni, lausunnossa sanotaan.
Ross on tukenut republikaaniehdokkaita aiemminkin, mutta antanut rahaa myös demokraattiehdokkaille.
Demokraattiehdokkaiden rahoitus pirstaloituu
Nyt syntynyt boikotti kertoo osaltaan siitä, että kisa kohti syksyn 2020 presidentinvaaleja on alkanut.
Isojen varainkeruuillallisia järjestetään tiuhaan ja ehdokkaiden sähköpostituslistoille rekisteröityneet ihmiset saavat kehotuksia osoittaa tukensa lahjoitusten muodossa.
Miltä presidentiksi pyrkivien demokraattien rahoitus sitten näyttää?
Istuva republikaanipresidentti Donald Trump on rahoituksensa osalta omassa sarjassaan. Demokraattien ehdokkuudesta kamppailee parinkymmenen poliitikon joukko, mikä näkyy myös ehdokkaiden kampanjakassoissa.
Voittoa tavoittelemattoman Center for Responsive Politics -järjestön ylläpitämällä verkkosivulla näkee myös muiden demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivien vaalikassojen tilanteen.
Aiheesta muualla:
They Paid $42 for a SoulCycle Ride, Not for Trump (NY Times 8.8.2019)
Lue myös:
Trumpin haastajat – He tavoittelevat demokraattien presidenttiehdokkuutta 2020
Tämän miehen tehtävä on varmistaa Trumpin jatkokausi – Brad Parscale on itseoppinut koodari ja markkinoinnin huippuosaaja
Joe Biden keräsi 6,3 miljoonaa dollaria kampanjansa ensimmäisenä vuorokautena