Juttu tiivistettynä

Yhdysvallat aikoo kiristää otettaan vasallivaltion asemaan alistamansa Venezuelan öljyvaroista.

Presidentti Donald Trump julisti perjantaina Yhdysvaltain ja Venezuelan tehneen ”maailmanhistorian suurimman öljydiilin”.

– Tämä historiallinen kauppa yli kaksinkertaistaa Yhdysvaltain öljyvarannot ja kasvattaa merkittävästi öljytoimituksiamme. Se laskee huomattavasti polttoaineen hintaa kaikille amerikkalaisille pitkälle tulevaisuuteen ja auttaa samalla ohjaamaan Venezuelaa kohti valtavaa menestystä ja suurta vaurautta, Trump iloitsi Truth Social -sometilillään.

Venezuelan väliaikaisen presidentin Delcy Rodríguezin hallinto ilmoitti, että sopimus koskee 17 öljykentän kehittämistä. Niiden todennetut öljyvarannot ovat 65 miljardia barrelia.

Venezuelan hallituksen julkilausuman mukaan sopimus tuo 100 miljardin dollarin eli 86 miljardin euron investoinnit Venezuelan öljyntuotantoon ja yli 209 miljardia dollaria eli noin 180 miljardia euroja verotuloja Venezuelalle.

Venezuela tarvitsisi kipeästi kaiken mahdollisen rahoituksen, kun maa yrittää toipua kesäkuun tuhoisista maanjäristyksistä. Jo ennen järistystuhoja Venezuelan talous oli pitkäaikaisen kriisin kourissa.

Delcy Rodríguez on johtanut Venezuelaa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain erikoisjoukot sieppasivat itsevaltaisen presidentin Nicolás Maduron tämän vuoden tammikuussa.

Kumppanina rahanpesusta epäilty liikemies

Sopimuksen tarkasta sisällöstä on vähän tietoa, ja se herättää paljon kysymyksiä.

Mediatietojen mukaan Yhdysvallat saisi kontrolloivan 55 prosentin osuuden yhteisestä öljy-yhtiöstä, joka saisi Venezuelalta peräti sadan vuoden mittaisen sopimuksen öljykenttien kehittämiseen.

Yhdysvaltalaisen The Washington Post -lehden mukaan keskeinen kumppani Venezuelassa on Alejandro Betancourt, joka hallitsee Venezuelan toiseksi suurinta yksityistä öljy-yhtiötä.

Betancourt on ollut Sveitsissä, Espanjassa ja Yhdysvalloissa rahanpesututkintojen kohteena, ja Sveitsi on antanut hänestä pidätysmääräyksen. Betancourtista on tullut keskeinen välittäjä Venezuelan ja Yhdysvaltain öljysuhteissa.

Lehden tietojen mukaan Yhdysvallat on lobannut Sveitsissä, jotta Betancourtin rahanpesuepäily saataisiin hoidettua ilman rikossyytettä ja matkustusrajoitukset saataisiin kumottua.

Öljykenttien toimilupia hallinnoisi Washington Postin mukaan Yhdysvaltain puolustusministeriö.

Bloomberg-uutistoimiston mukaan Venezuela harkitsee myös vetäytymistä öljyntuottajamaiden järjestöstä Opecista, jonka perustajajäseniin se kuuluu.

Tämä sopii Yhdysvaltain suunnitelmiin kasvattaa entisestään vaikutusvaltaansa läntisellä pallonpuoliskolla.

Wall Street Journalin mukaan Chevronin ja muiden yhdysvaltalaisten öljy-yhtiöiden on määrä solmia ensi viikolla sopimus miljardi-investoinneista Venezuelan öljykentille.

Öljyvarantoja ei saada käyttöön nopeasti

Trumpilla on ennen marraskuun välivaaleja kova tarve osoittaa, että hän tekee kaikkensa suitsiakseen kotimaan markkinoilla polttoaineiden hintoja, jotka ovat nousseet Irania vastaan käydyn sodan takia.

Venezuelan öljyvarat tuskin helpottavat tilannetta kovin pikaisesti.

Trumpin hallinto lupaili, että Maduron syrjäyttämisen jälkeen Venezuelaan virtaa investointeja ja öljynporaus maassa lisääntyy nopeasti.

Maduron sieppauksen jälkeen Yhdysvallat poisti pakotteet, jotka olivat estäneet yhdysvaltalaisyhtiöiden investointeja Venezuelan öljysektorille. Venezuelan vallanpitäjät taas ajoivat läpi lain, joka heikensi valtiollisen öljy-yhtiön asemaa ja sallii yksityisten yhtiöiden suoran osallistumisen öljynporaukseen.

Öljyntuotanto on silti kasvanut hitaasti. Suuret öljy-yhtiöt varovat edelleen Venezuelan riskejä. Lisäksi maan sähköntuotannon ongelmat ja satamakapasiteetin rajallisuus eivät houkuta investointeihin.

Washington Post kertoo nähneensä listauksen öljykentistä, joita sopimus koskee. Lehden mukaan useilla näistä öljykentistä ei ole infrastruktuuria raakaöljyn siirtämiseen. Niilläkin kentillä, joilla olisi tarvittava infrastruktuuri, se on joutunut epäkuntoon huolenpidon puutteiden ja varastelun takia.

Öljyn tuotanto vaatisi siis vielä monien miljardien sijoitukset, ja on epäselvää, kuka ne tekisi. Suuret öljy-yhtiöt ovat olleet vielä varovaisia investoimaan poliittisesti riskialttiiseen Venezuelaan.

Venezuela kansallisti öljyntuotannon vuonna 1976. Vuonna 2007 Maduron edeltäjä, vasemmistopopulistinen Hugo Chávez toteutti uuden kansallistamisen, jossa ulkomaisten öljy-yhtiöiden omistukset siirrettiin Venezuelan valtiolle.

Venezuelalla suuret öljyvarat, pieni tuotanto

Venezuelalla on kaikkiaan 303 miljardin barrelin todennetut öljyvarannot. Ne ovat maailman suurimmat ja vastaavat noin 17:ää prosenttia maailman tunnetuista öljyvarannoista.

Vielä vuonna 1997 Venezuela pumppasi noin viisi prosenttia maailman öljyntuotannosta, mutta nykyisin se tuottaa vain noin prosentin maailmalla käytettävästä raakaöljystä.

Venezuelan öljyntuotanto on kärsinyt huonosta hallinnosta, korruptiosta ja Yhdysvaltain talouspakotteista.

Venezuelan raakaöljy on pääosin raskasta ja tervamaisen paksua verrattuna Lähi-idän tai Yhdysvaltain öljylaatuihin ja siksi vaikeammin jalostettavaa. Yhdysvalloilla on kuitenkin Meksikonlahden rannikolla öljyjalostamoja, jotka ovat erikoistuneet juuri tämänkaltaisen raskaan öljyn jalostamiseen.

Aiemmin Yhdysvaltain hallinnot eivät ole tavanneet kovin avoimesti myöntää, että toisen maan luonnonvarojen hallinta olisi keskeinen syy sotilaallisiin interventioihin. Trumpin hallinto sen sijaan ei ole mitenkään salaillut, että Venezuelan öljy on ollut sille tärkeä syy sekaantua Venezuelan asioihin.

Tiedot öljysopimuksesta eivät miellytä Venezuelan oppositiota.

Trumpin hallinto ei ole kiirehtinyt tukemaan Venezuelan oppositiovoimia ja vaatimaan maahan uusia vaaleja. Venezuelassa valtaa pitää jäljelle jäänyt hallitseva eliitti, joka nyt on valmis alistumaan Yhdysvaltain saneluun.

Yhdysvallat on hallinnoinut öljytuloja salakähmäisesti

Yhdysvallat on jo aiemmin kontrolloinut Venezuelan öljynviennistä saatuja tuloja. Trump antoi asiasta presidentin asetuksen tammikuussa.

Alkuvuonna käytössä oli järjestely, jossa rahat sijoitettiin Qatarissa sijaitsevalle tilille, josta niitä oli määrä välittää edelleen Venezuelalle. Helmikuussa energiaministeri Chris Wright sanoi, että jatkossa Yhdysvallat käyttäisi valtiovarainministeriön tilejä.

Heinäkuussa brittiläinen taloussanomalehti Financial Times kertoi, että Yhdysvallat on tänä vuonna kerännyt 13 miljardin dollarin tulot Venezuelan öljyn myynnistä.

Järjestelyä on arvosteltu siitä, että Trumpin hallinto ei kertonut, paljonko Venezuelan öljyä se on myynyt, kuinka paljon se on kerännyt voittoa ja miten se on käyttänyt rahoja. Suurin osa viennistä on suuntautunut Yhdysvaltoihin, Intiaan ja Espanjaan.