Ensin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mahdollisuus saada äänensä kuuluviin vaikeutui, kun hänen tilinsä suljettiin Twitterissä ja Facebookissa kongressiin tehdyn väkivaltaisen hyökkäyksen jälkeen.
Nyt Trumpia ja hänen tärkeimpiä poliittisia tukijoitaan uhkaa myös poliittisen rahoituksen tyrehtyminen, kertovat yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet.
Useat suuryritykset ovat jo ilmoittaneet katkaisevansa yhteistyön heidän kanssaan, koska heidän toimintansa uskotaan yllyttäneen tukijoita hyökkäämään kongressiin 6. tammikuuta kesken presidentinvaalien tuloksen vahvistaneen istunnon.
Eivätkä Trumpin vaikeudet lopu tähän. Virkasyytteen uhkaaman väistyvän presidentin oma liiketoiminta on kärsimässä niin ikään kolauksen, kun entistä harvempi haluaa tulla yhdistetyksi häneen.
Rahoittajien kaikkoaminen uhkaa Trumpin lisäksi niitä 147:ää republikaanista edustajainhuoneen jäsentä ja senaattoria, jotka äänestivät vaalituloksen vahvistamista vastaan.
Lue myös:
Analyysi: Törkytehdas-Parler on suljettu – ja samalla digijättien valta näkyy paljaampana kuin koskaan aiemmin
Tuloksen kiistäjille ei vaalirahaa
Lukuisat isot yritykset ovat ilmoittaneet, että ne keskeyttävät kaikki vaalilahjoitukset niille kongressin jäsenille, jotka eivät äänestäneet Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksen vahvistamisen puolesta.
Joukossa ovat muun muassa liikepankki Morgan Stanley, hotelliketju Marriott, kemianyhtiö Dow, teleoperaattori AT & T, majoitusta välittävä Airbnb, Coca-Cola, luottokorttiyhtiöt Mastercard ja American Express sekä verkkokauppa Amazon.
Asiasta kertovat esimerkiksi sanomalehti The New York Times, uutiskanava CNN ja yrityksiltä asiaa kysellyt nettisivusto Popular Information.
Keskeytyksen pituus vaihtelee eivätkä kaikki yritykset ole kertoneet, kauanko se kestää. Esimerkiksi Dow on ilmoittanut, ettei siltä heru vaalirahaa yhteen vaalikauteen.
Paperi- ja lahjatavarakaupan suuryritys Hallmark vaatii senaattori Josh Hawleya ja senaattori Roger Marshallia palauttamaan yhtiöltä saamansa vaalirahat, koska heidän toimintansa ei vastaa yhtiön arvoja. Yhtiön mukaan rauhanomainen vallanvaihto on demokratian kulmakivi ja yhtiö kammoksuu kaikenlaista väkivaltaa.
Uutistoimisto AP:n mukaan yhtiö on lahjoittanut Hawleylle 7 000 ja Marshallille 5 000 dollaria kahden vuoden aikana.
Myös demokraattien rahoitusta katkolle
Jotkin yritykset ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä vaalirahoituksen kaikille, niin presidentinvaalin tuloksen vahvistamista vastustaneille kuin sitä tukeneillekin.
Joukossa ovat muun muassa Goldman Sachs, JPMorgan Chase ja Citigroup-pankit, luottokorttiyhtiö Visa ja autonvalmistaja Ford sekä Facebook ja Microsoft.
Nämä ja monet muut suuryritykset ovat ilmoittaneet haluavansa pohtia vaalirahoituspolitiikkaansa uudelleen. Esimerkiksi Facebook on ilmoittanut, että sen osalta katkos jatkuu ainakin maaliskuun loppuun.
Useat suuryritykset lahjoittavat vaalirahaa sekä republikaaneille että demokraateille. Center for Responsive Politics -tutkimuskeskuksen tietojen mukaan yritykset antoivat vuoteen 2020 ulottuneella kaudella vaalirahoitusta yli 360 miljoonaa dollaria. Siitä 57 prosenttia meni republikaaneille, <a class="aw__sc-ngllmo-1 bTDnwX yle__article__link" href="" role="link">CNN kertoo.</a>
Kovaa kritiikkiä Trumpin myötäilijöille
Trumpin vaalivilppiväitteitä myötäilleet kongressin jäsenet ovat saaneet kovaa kritiikkiä. Monia on vaadittu eroamaan, koska he eivät tukeneet presidentinvaalien tuloksen hyväksymistä edes sen jälkeen, kun Trumpin tukijat hyökkäsivät kongressiin.
Näkyvimmän kritiikin kohteeksi ovat joutuneet Missourin ja Texasin senaattorit Josh Hawley ja Ted Cruz. Hawley oli ensimmäinen ja Cruz toinen senaattori, jotka ilmoittivat tukevansa pyrkimyksiä kiistää vaalitulos.
Heidän eroaan ovat vaatineet sekä useat kongressin demokraatit että osa heidän omien osavaltioidensa sanomalehdistä. Arvostelua on kuulunut myös republikaanileiristä.
Esimerkiksi Utahin senaattori Mitt Romney sanoi, että heidät tullaan aina näkemään osasyyllisinä, kertoo talouslehti Forbes. Romney on aiemminkin arvostellut Trumpia ja tunnusti republikaaneista etunenässä Joe Bidenin vaalivoiton.
Hawleyn mentorina pidetty Missourin entinen republikaaninen senaattori John Danforth sanoo, että Hawleyn tukeminen oli suurin virhe, mitä hän on koskaan tehnyt.
Hawleyn kampanjan päärahoittajiin kuulunut liikemies David Humphreys puolestaan katsoo Hawleyn paljastuneen poliittiseksi opportunistiksi, joka on valmis kaatamaan perustuslain sekä kansakunnan ihanteet, joita vannoi vaalivansa, kertoo The Missouri Independent -lehti.
Kustannusyhtiö Simon & Schuster on perunut sopimuksen Hawleyn kirjasta, joka piti julkaista kesäkuussa.
Lue myös:
Yksinäinen poliisi sai harhautettua mielenosoittajat pois senaatin istuntosalin ovelta – Väkivaltaiset videot näyttävät, miten pahasti kongressin turvatoimet epäonnistuivat
Trumpille myös henkilökohtaisia tappioita
Takaiskuja on tulossa myös Trumpin henkilökohtaiselle liiketoiminnalle. Trumpin keskeiset rahoittajat, saksalainen Deutsche Bank ja yhdysvaltalainen Signature Bank ovat vetäytymässä liiketoimista hänen kanssaan.
Deutsche Bankin vetäytymisestä kertovat muun muassa uutistoimisto Bloombergin ja The New York Timesin lähteet. Deutsche Bank on rahoittanut Trumpin bisneksiä kaksi vuosikymmentä. Trump on pankille velkaa yli 300 miljoonaa dollaria.
Newyorkilainen Signature Bank puolestaan ilmoittaa lopettavansa yhteistyön Trumpin kanssa ja kehottaa tätä eroamaan. Trumpilla on pankissa kaksi tiliä, joilla on miljoonia dollareita.
Kanadalainen nettikauppayhtiö Shopify on sulkenut kaksi Trumpiin kytkeytyvää nettikauppasivustoa. Toinen liittyy Trumpin konserniin, Trump Organizationiin, ja toinen Trumpin kampanjaan.
Shopifyn mukaan Trumpin toiminta rikkoo heidän politiikkaansa, joka kieltää väkivaltaa suvaitsevien tukemisen.
Trump uhkaa menettää myös asiakkaita. Yhdysvaltain golfaajien yhdistys PGA perui mestaruuskisojensa järjestämisen Trumpin golfklubilla Bedminsterissä New Jerseyssä ensi vuonna. Maailman suurimpiin kuuluvan urheiluyhdistyksen mukaan kisojen järjestäminen klubilla olisi haitaksi sen brändille.
British Open -golfturnauksen järjestäjä R&A on ilmoittanut, ettei se aio toistaiseksi järjestää turnausta Trumpin golfkeskuksessa Skotlannissa. Turnaus on pidetty siellä neljästi.
New Yorkin pormestarin Bill de Blasion toimisto puolestaan tutkii, onko sillä juridisia mahdollisuuksia irtisanoa sopimuksia Trump Organizationin kanssa. Yritys hoitaa kaupungin puolesta golfkenttää Bronxissa ja kolmea kohdetta Central Parkissa.
<a class="aw__sc-ngllmo-1 bTDnwX yle__article__link" href="" role="link">Uutiskanava NBC:n mukaan</a> myös monia muita sopimuksia on nyt suurennuslasin alla. Newyorkilaisen kiinteistöyhtiön Thompson & Knightin edustajan William O'Connorin mukaan yritykset miettivät, millaista haittaa yhdistäminen Trumpin nimeen voi niille aiheuttaa.
Trumpin liiketoiminta koostuu sekä Mar-a-Lagon ja Trump Towerin kaltaisista kiinteistöomistuksista tai osuuksista kiinteistöihin sekä Trumpin nimen myymisestä muiden käyttöön.
Myös kunnianosoituksia peruttu
Trump menettää myös kunniaoppiarvot, jotka Pennsylvanian Lehigh University ja New Yorkin Staten Islandilla sijaitseva Wagner College ovat hänelle myöntäneet, ensimmäinen vuonna 1988 ja toinen vuonna 2004.
Epäsuosio uhkaa myös Trumpin asianajajaa Rudy Giuliania, joka on ollut etulinjassa ajamassa presidentin perusteettomiksi tuomittuja vaalivilppikanteita.
Vermontin Middlebury College harkitsee vievänsä Giulianilta oikeustieteen kunniatohtorin arvon, jonka oppilaitos myönsi vuonna 2001. Oppiarvo oli kiitos johtajuudesta, jota Giuliani osoitti New Yorkin pormestarina syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen.
New Yorkin osavaltion asianajajayhdistys puolestaan tutkii Giulianin mahdollista erottamista. Yhdistys huomauttaa lausunnossaan, ettei sen jäsen voi tukea hallituksen syrjäyttämistä. Erottaminen yhdistyksestä ei estäisi Giuliania toimimasta asianajajana.
Palaako kaikki pian ennalleen?
Yritysten päätökset eivät ole yllätys Pennsylvanian yliopiston johtamisen apulaisprofessorille Mary-Hunter McDonnellille.
Hän sanoo Marketplace-nettisivustolle, että yritykset ovat neljän vuoden aikana vähitellen kääntyneet vastustamaan Trumpia ja tämän politiikkaa.
McDonnell kuitenkin uskoo, että kun aikaa Trumpin kaudesta kuluu ja republikaanit siirtyvät lähemmäs poliittista keskustaa, yhtiöt ryhtyvät jälleen republikaanien tukijoiksi. Yritykset tarvitsevat puoluetta, joka ajaa niiden etuja.
Democracy 21 -järjestön edustaja Fred Wertheimer puolestaan pitää yritysten päätöksiä ennennäkemättöminä. Avainkysymys on hänen mukaansa, ovatko päätökset väliaikaisia vai aitoja.
Uutiskanava CNN:n haastattelema Wertheimer toivoo, että yritysten vaalituen uudelleenharkinta antaisi sysäyksen vaalilakien uudistamiselle ja pientukijoiden merkityksen kasvulle.
Albanyn yliopiston politiikan tutkimuksen professori Michael Malbin pitää yritysten lähettämää viestiä tärkeämpänä kuin lahjoitusten keskeyttämistä.
– Sillä on merkitystä, että keskeiset organisaatiot sanovat tuntevansa vastenmielisyyttä. Tämä on julkinen kannanotto siihen, minkä ne uskovat olevan oikein ja väärin, Malbin sanoo CNN:lle.
Korjattu klo 9.21 republikaanien määrä, jotka äänestivät vaalituloksen vahvistamista vastaan.