Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump pohtii maan keskuspankin Fedin pääjohtajan erottamista, talouslehti Bloombergin lähteet kertovat.

Trump on puhunut pääjohtaja Jerome Powellin erottamisesta useiden ihmisten kanssa viime päivinä, mutta osa hänen neuvonantajistaan on varoittanut, että se olisi katastrofaalinen virhe.

Myös yhdysvaltalaiskanava CNN kertoo, että Trump on ryhtynyt selvittämään, olisiko keskuspankin pääjohtajan erottaminen laillista. CNN:n mukaan Trumpin neuvonantajat ovat selvittäneet asiaa presidentille jo aiemmin tänä vuonna.

Sekä Bloombergin että CNN:n lähteiden mukaan Trump on hyvin tyytymätön Powellin johtaman Fedin päätöksiin nostaa korkotasoa, koska talouskasvu on hidastunut ja pörssikurssit ovat painuneet.

Keskiviikkona Fed nosti ohjauskorkonsa 2,25-2,50 prosentin tasolle.

Päättynyt pörssiviikko oli Wall Streetillä huonoin vuosikymmeneen: New Yorkin pörssin vaihdetuimpien osakkeiden kurssikehitystä kuvaava Dow Jones -indeksi putosi viikon osalta lähes seitsemän prosenttia.

Keskuspankin rahapolitiikkaa erillään päivänpolitiikasta

Yhdysvaltojen oikeuskäytännössä on epäselvää, olisiko Trumpilla valtuuksia erottaa Powell. Vastaavaa toimenpidettä ei ole koskaan tehty Yhdysvaltojen historiassa.

Keskuspankin toimet on tavattu pitää erillään päivänpolitiikasta. Ja vaikka presidentti nimittää keskuspankin pääjohtajan, joidenkin näkemysten mukaan pääjohtajan irtisanominen ei ole presidentin vallassa, vaan erottamiseen vaadittaisiin kongressin päätös ja vakava syy, kuten rikoksen tekeminen.

Trump nimitti Powellin keskuspankin pääjohtajaksi vuosi sitten.

Jo yritykset vaikuttaa Fediin voisivat kuitenkin murentaa markkinoiden luottamusta talouteen ja siten lisätä talouden epävakautta huomattavasti.

Sekä Valkoisen talon että keskuspankin viestintä kieltäytyvät Bloombergin mukaan kommentoimasta asiaa.

Lue myös:

”Kun Yhdysvallat aivastaa, muu maailma vilustuu” – analyytikot rauhoittelevat kurssilaskun aiheuttamaa pelkoa