Ylevä arkisto

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Näytetään 1–36 / 36

1. maaliskuu 2020

HS-gallup: Suurin osa suomalaisista suhtautuu Marinin hallitukseen vähintäänkin neutraalisti

Tutkija Markku Jokisipilän mukaan hallituksella on poikkeuksellisen korkea suosio.

10. elokuu 2019

Alkoholin etämyyntikiellosta alkaa taas vääntö – Vuosien taistelun nähnyt juristi: "Tällainen epäselvyys sataa Alkon laariin"

Alkoholipolitiikasta vastaavalta perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulta (sd.) odotetaan uutta esitystä ulkomailta tilattavista juomista.

5. heinäkuu 2019

Varsinais-Suomen edunvalvontajohtaja tunnin junan mahdollisesta lykkääntymisestä: Tässä on poliittisesta tahdosta kysymys

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan on mahdollista että isot raidehankkeet voivat lykkääntyä.

26. kesäkuu 2019

Rinteen hallitus hakee veromiljoonia telakoiden veronumerojärjestelmästä, mutta työnantaja epäilee hyötyjä – ”Suomella ei varaa sooloilla”

Harmaan talouden selvitysyksikön mukaan veronumerojärjestelmä sopisi mainiosti telakkateollisuuteen. Telakat muistuttavat rakennustyömaita, joissa veronumerot ovat jo käytössä.

30. toukokuu 2018

Rysky Riiheläisen kolumni: Turvallisuutemme nojaa yhä enemmän Yhdysvaltoihin, mutta ei sitä ääneen sanota - Keskustele

Suomen suhteet Venäjään ja kansainvälinen järjestys ovat heikenneet Suomesta riippumattomista syistä. Vastaavasti suhteemme Yhdysvaltoihin turvallisuusratkaisuissa on lujittunut, kirjoittaa Janne "Rysky" Riiheläinen.

19. helmikuu 2018

Ensimmäiset maakuntavaalit ponkaistava pystyyn muutamassa kuukaudessa – jos vaalilait saadaan ajoissa voimaan

Lokakuun maakuntavaaleihin valmistaudutaan ilman voimassa olevaa lainsäädäntöä. Puolueet miettivät kuumeisesti, miten saada kansalaiset kartalle.

26. syyskuu 2017

Turkulainen demarivaltuutettu luopuu ryhmänsä varapuheenjohtajuudesta – syynä julki tullut rikostuomio

Petostuomion saanut Berhan Ahmadi (sd.) on päättänyt vetäytyä rivivaltuutetuksi. Vasemmistoliitto puolestaan miettii tuomitun varavaltuutettunsa kohtaloa.

8. kesäkuu 2017

Ylen kannatusmittaus: Vihreille historiallisen korkea lukema, SDP:n kannatus hupenee entisestään

Perussuomalaisten kannatus väheni, vaikka puolue on saanut huomiota puheenjohtajatenttien takia.

19. syyskuu 2016

Lännen Media: Demarivaikuttajat haluavat perussuomalaiset oppositioon

Lännen Median teettämään kyselyyn vastanneet demarit haluaisivat Suomeen seuraavaksi hallitukseksi viherpunamullan.

14. marraskuu 2014

Urpilainen tarjolla eduskuntavaaleihin ja valmis ministeriksi

Blogissaan asiasta kirjoittava Urpilainen kertoo myös olevansa käytettävissä kansainvälisiin tehtäviin.

13. lokakuu 2014

Turun kaupunginhallituksen enemmistö toriparkin puolella

Joukko kaupunginvaltuutettuja yrittää viimeiseen saakka saada toriparkin rakentamisen estettyä. Kaupunginhallitus pysyi tiukkana, mutta viimeinen taisto nähdään kahden viikon kuluttua valtuustosalissa.

8. lokakuu 2014

TS: Paatero päästäisi jäänmurtajat arktisille alueille

Omistajaohjauksesta aiemmin vastannut vihreiden Pekka Haavisto suhtautui kriittisesti murtajien käyttämiseen arktisissa öljynporaustehtävissä.

15. tammikuu 2013

Sanna Ukkola: Mitä nyt, Jutta?

Voi demareita. Ja voi Juttaa. Piiskaa tulee niin poliittisilta vastustajilta kuin omiltakin. Ay-kenttä on nyt hyvin, hyvin vihainen.

29. lokakuu 2012

Lehdet: Keskusta maanitteli eksyneet takaisin

Pääkirjoituksissa pohditaan, millaiseen yhteistyöhön puolueet kykenevät vaikeina taloudellisina aikoina ja keskellä sote-uudistusta.

31. elokuu 2012

Aamun lehdet: Laiha sopu vanhuspalveluista

Budjettiriihessä saavutettu sopu vanhuspalvelulaista puhuttaa perjantain lehtiä.

5. maaliskuu 2012

Aamun lehdet

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n toiminta saa median tuomion.

13. helmikuu 2012

Aamun lehdet

Helvetin kauhuja, taivaan iloja ja lentosirkusta tarjoavat tämän aamun lehdet.

9. helmikuu 2012

Aamun lehdet

Lehdissä puretaan eilisen kolmoispommia.

7. helmikuu 2012

Aamun lehdet

Presidentin vaalitapa, kampanjoinnin liika korrektius ja kokoomuksen kultakausi puhuttavat aamun lehtiä.

11. tammikuu 2012

Aamun lehdet

Keskiviikon lehdet pohtivat mahdollista Guggenheim-museon rakentamista Helsinkiin, kuntauudishanketta ja Mikael Jungnerin uhkausta jättää SDP:n puoluesihteerin tehtävät.

10. elokuu 2011

Aamun lehdet

Maailmantalouden ja pörssien viime päivien turbulenssin vaikutukset kotimaan talouteen huolestuttavat useita aamun lehtiä. Myös koulukiusaaminen ja Britannian mellakat puhuttavat lehtiä.

15. heinäkuu 2011

Aamun lehdet

Pääkirjoitustoimittajat ihailevat Raimo Sailasta.

20. kesäkuu 2011

Aamun lehdet

Aamun lehdissä käsitellään laajasti uutta hallitusohjelmaa.

3. kesäkuu 2011

Aamun lehdet

Perjantain lehdet kirjoittavat neuvottelukulttuurin vioista, kaksiteräisestä miekasta ja yhteistyöhaluttomuudesta.

19. toukokuu 2011

Aamun lehdet

Aamun lehdissä pohditaan huomenna alkavien hallitusneuvottelujen kulkua ja tulevan hallituksen kokoonpanoa. Myös MM-kultamitalistien juhlinta puhuttaa.

24. elokuu 2010

Aamun lehdet

Tiistain lehdet puivat pääkirjoituksissaan esimerkiksi vihreiden vallanhalua ja silmälasikauppaa.

2. kesäkuu 2010

Aamun lehdet

Keskiviikon sanomalehdissä käsitellään muun muassa Afganistania, Meksikonlahden öljyä ja keskustan puheenjohtajavaalin asetelmia.

7. toukokuu 2010

Aamun lehdet

Aamun lehdissä Paavo Lipponen kehuu ystäväänsä Georges Papandreoua ja alhaisen maksukykyluokan keski-ikäinen ärsyyntyy nuorison kosiskelusta.

6. toukokuu 2010

Aamun lehdet

Lehdet surevat toistensa häntiä hädissään pureskelevien sikojen puolesta ja iloitsevat demarien puolesta.

27. huhtikuu 2010

Aamun lehdet

Lehdet jakavat moraalisia tuomioita Eero Heinäluomalle ja elintarvikealan työtaistelijoille.

5. helmikuu 2010

Aamun lehdet

Aamun lehdet kertovat muun muassa julkisesta taloudesta ja maaseudun tulevaisuudesta.

3. helmikuu 2010

Aamun lehdet

Puhemiesvaali ja SDP:n uudet johtokuviot ovat aamun sanomalehtien puntarissa.

10. joulukuu 2009

Aamun lehdet

Lehdet pohtivat torstaina edelleen presidentin valtaoikeuksien karsimisesta syntynyttä kiistaa. Lisäksi ennakoidaan Kööpenhaminan ilmastopäätösten haasteita.

10. marraskuu 2009

Aamun lehdet

Lehdissä kirjoitetaan SDP:n johtajakriisistä ja poikkeustilan organisoimisesta.

4. syyskuu 2009

Aamun lehdet

Lehdissä puntaroidaan esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen yhteistyötä ja naispuheita.

13. elokuu 2009

Aamun lehdet

Halosen vierailu presidentti Medvedevin luona Sotsissa oli torstain lehdissä eniten käsitelty pääkirjoitusaihe. Afganistanin tapahtumat, puoluevaalirahoituksen avoimuus ja maailmantalouden elpyminen puhuttelivat myös päivän lehtiä.