Ylevä arkisto

Korona

Näytetään 1–87 / 87

28. tammikuu 2026

Koronapandemia heikensi syöpäpotilaiden selviytymistä Pohjoismaissa

Vaikutukset olivat suurimmat iäkkäillä potilailla ja nopeasti etenevissä syöpätyypeissä.

11. joulukuu 2025

Väitöstutkimus vahvistaa koronarokotteiden pitäneen suomalaiset poissa sairaaloista

24. tammikuu 2024

Kaakkois-Suomen korona- ja influenssatilanne on rauhoittunut muun maan tapaan – toisaalta epidemiakausi on kesken

Hyvinvointialueilta muistutetaan, että kausi-influenssarokote tehoaa myös keväällä yleistyvään B-influenssaan.

25. elokuu 2023

Leevi Moilasen, 25, työ sähköasentajana päättyi koronaan – sitten hän teki oppisopimuksella harrastuksestaan ammatin

Oppisopimuksen suosio kasvaa vauhdilla, mutta tutkija varoittaa koulutuksen kapea-alaisuudesta, joka voi myöhemmin hankaloittaa jatko-opintoja.

6. kesäkuu 2023

Liikkuminen Helsingin keskustaan kääntyi päälaelleen: Yhä useampi kulkee omalla autolla, joukkoliikenteen käyttö väheni

Helsingin keskustassa autoillaan nykyisin enemmän kuin ennen koronaviruksen aikaa. Ihmisiä siellä käy kuitenkin aiempaa vähemmän.

2. toukokuu 2023

Mehiläinen ei jatka koronavirusrokotuksia Kaakkois-Suomen työterveysasiakkailleen

Mehiläinen ottaa työterveydessä ainakin aikalisän koronaviruksen tehosterokotuksiin, joiden tahti on hidastunut Kaakkois-Suomessa.

28. helmikuu 2023

Työterveyden koronarokotukset etenevät rauhalliseen tahtiin Kaakkois-Suomessa

Työterveydessä annettavan koronatehosterokotteet ovat tehneet kauppansa kaakkoissuomalaisissa työterveysyrityksissä, mutta huomattavasti aiempia rokotuksia hitaammin.

14. joulukuu 2022

Moni peruu tai siirtää koronarokotusta sairastumisen takia – rokotteiden ottaminen on hidastunut merkittävästi Etelä-Karjalassa

Syksyn aikana koronaviruksen tehosterokotteita on otettu odotettua vähemmän Etelä-Karjalassa.

Kymmenettuhannet löysivät Helsingin ulkopunttisalit korona-aikana – lisää paikkoja luvassa ensi vuonna

Helsinki aikoo lisätä kaikenlaisia ulkoliikuntapaikkoja lähelle kaupunkilaisten koteja.

26. lokakuu 2022

Etätyö tuli jäädäkseen – asiantuntija: ”Vanhaan maailmaan, missä oltiin aina konttorilla, ei palata”

Työelämän murros siirtää yhä useamman etätöihin, ja nyt mietitään, milloin voi ja pitää mennä toimistolle.

24. lokakuu 2022

Yhtenä aamuna peruttiin yli 40 raitiovaunuvuoroa, vaikka kuljettajapulan piti jo helpottua – 10 kysymystä ja vastausta tilanteesta

Ensi kesään mennessä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen on tarkoitus kouluttaa alalle 150 uutta raitiovaununkuljettajaa.

21. heinäkuu 2022

Varsinais-Suomen syntyvyys kääntyi jälleen laskuun koronavuoden vauvabuumin jälkeen

Tämän vuoden tammi–kesäkuun aikana Varsinais-Suomessa on syntynyt 1 890 lasta. Suomessa syntyi alkuvuonna ennätyksellisen vähän vauvoja.

1. heinäkuu 2022

Euroopan ensimmäisen suun kautta otettavan koronaviruslääkkeen käyttö alkaa HUSissa

Paxlovid-niminen lääke estää koronaviruksen lisääntymistä tartunnan saaneen elimistössä. Sitä annetaan vain tietyille ryhmille.

20. huhtikuu 2022

Yleinen maskisuositus päättyi pääkaupunkiseudulla – vastaisuudessa maskia on käytettävä oman harkinnan mukaan

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti, että se muuttaa alueen maskisuosituksen THL:n linjan mukaiseksi.

5. huhtikuu 2022

Kaikkialla ei ole päässyt koronatestiin tartuntatautipäivärahan saamista varten – aluehallintovirasto: testaaminen on kuntien velvollisuus

Testaamisen tarpeesta päättävät terveydenhuollon ammattilaiset. Myös koronasairaan lapsen kotiin jäävä vanhempi voi olla oikeutettu tartuntatautipäivärahaan.

2. maaliskuu 2022

HSL saa murto-osan hakemastaan koronatuesta – Anoivat 150 miljoonaa, saivat vain 20

Helsingin Seudun Liikenteen mukaan tukisumma tuo vain hetkellisen avun, sillä päättyneet etätyösuositukset ja rajoitusten poistuminen eivät vielä näy matkustamisessa.

15. helmikuu 2022

Helsingin seudun koronaryhmä: Laajasta etätyösuosituksesta voitaisiin luopua maaliskuun alussa

Koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että 1. maaliskuuta alkaen pääkaupunkiseudulla siirrytään lähi- ja etätyön yhdistelmään. Myös kouluissa 3.–5.-luokkalaisten maskisuositus poistuisi.

11. helmikuu 2022

Avi päätti: Kaikki kokoontumisrajoitukset poistuvat Uudellamaalla ystävänpäivänä

Rajoitusten jatkaminen ei ole tasaantuvassa epidemiatilanteessa välttämätöntä, toteaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedotteessaan.

8. helmikuu 2022

Yleisörajoituksista voitaisiin luopua ensi viikolla, sanoo Helsingin seudun koronaryhmä – jos epidemia helpottaa, purku toteutuu koko Uudellamaalla

Pääkaupunkiseudulla tartuntahuippu on ohitettu eikä sairaanhoidon äkillistä kasvua pidetä todennäköisenä.

28. tammikuu 2022

Aluehallintovirasto vahvisti: Kuntosalit ja uimahallit avautuvat ensi viikolla Uudellamaalla – sisätiloissa saa kokoontua enintään 50 henkeä

Vaikka kuormitus sosiaali- ja terveydenhuollossa on yhä korkealla tasolla, edellytykset rajoituksille eivät enää täyty, Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä totesi aiemmin perjantaina.

21. tammikuu 2022

Viranomaisten asettamasta koronaeristyksestä luovutaan kokonaan useissa HUS-alueen kunnissa

Kunnat katsovat, että perustetta laajamittaisille eristyspäätöksille ei enää ole. Tartunnan saaneen tulisi silti pysytellä kotona ja ilmoittaa tartunnastaan sille altistuneille henkilöille.

18. tammikuu 2022

Pääkaupunkiseudun koronaryhmä suosittaa: liikunta- ja virkistystilojen sulkua tulisi jatkaa kahdella viikolla

Ryhmä perustelee suositustaan Etelä-Suomen aluehallintovirastolle vaikealla epidemiatilanteella. Koronaviruksen ilmaantuvuus pääkaupunkiseudulla on suurta.

11. tammikuu 2022

Lasten ja nuorten pitää saada edelleen harrastaa, linjasi pääkaupunkiseudun koronaryhmä

Koronakoordinaatioryhmä suosittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta saa jatkua. Ryhmä jatkoi myös etätyö- ja maskisuositusta helmikuun puoliväliin asti.

10. tammikuu 2022

Pieksämäellä ravintoloitsija kapinoi koronarajoituksia vastaan – poliisi tutkii, onko kyseessä terveydensuojelurikkomus

Ravintola on pitänyt oviaan auki viranomaisen kiellosta huolimatta. Poliisi kävi sulkemassa sen viikonloppuna useaan otteeseen.

Myös Pirkanmaan tartuntatautilääkärit saattavat lopettaa karanteenien määräämisen melkeinpä kokonaan

Helsinki tiedotti maanantaina, että Helsingin seudulla koronavirukselle altistuneiden karanteenimääräyksistä luovutaan laajalti, koska tartunnanjäljitys ei enää toimi.

7. tammikuu 2022

Helsinkiläiset 1.–5.-luokkalaiset saavat pian koronarokotteen koulussa

Rehtorit tiedottavat tarkemmasta koulukohtaisesta rokotusaikataulusta. Kouluissa tapahtuviin rokotuksiin ei tarvitse varata aikaa.

5. tammikuu 2022

Koronamääräyksiä rikkonut ravintola määrättiin kahdeksi viikoksi kiinni Pieksämäellä

Avi on määrännyt Kiilan Kuppilan suljettavaksi kahden viikon määräajaksi koronatilanteesta johtuvien anniskelu- ja aukioloaikarajoitusten rikkomusten vuoksi.

Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä haluaa, että nykyisiä rajoituksia jatketaan kahdella viikolla

Tila- ja yleisörajoitukset nähdään edelleen välttämättöminä epidemiatilanteen ja terveydenhuollon kantokyvyn vuoksi, ryhmä toteaa.

28. joulukuu 2021

Tehohoidon professori Matti Reinikainen: Tehohoidon tilanne on hyvin hallinnassa – epidemia painottuu Etelä-Suomeen

Reinikaisen mukaan vielä ei voi ennakoida, kuinka paljon omikronmuunnos vie väkeä sairaalaan. Tehohoidon tarve on nyt suurinta HUSin erityisvastuualueella.

23. joulukuu 2021

Yleisötilaisuudet sisätiloissa kielletään Uudellamaalla – lisäksi liikunta- ja huvitiloja suljetaan aikuisilta kokonaan

Etelä-Suomen aluehallintoviraston asettamat rajoitukset tulevat voimaan joulun jälkeen 28.12. Koronapassia ei voi ottaa käyttöön rajoitusten vaihtoehtona.

Jos sait kotitestistä positiivisen tuloksen, älä varaa aikaa viralliseen testiin vaan eristä itsesi heti, sanoo HUSin Lasse Lehtonen

Yli 12-vuotiaan tulee hakeutua testiin, jos rokotussuoja on puutteellinen, henkilö kuuluu riskiryhmään, työskentelee sotealalla tai on altistunut koronavirukselle. Muille suositellaan kotitestiä ja pysymistä kotona.

22. joulukuu 2021

Uudenmaan koronanyrkit: Hallituksen toimet eivät riitä, yleisötilaisuudet kannattaisi kieltää sisätiloissa kokonaan

Ryhmä suosittelee, että sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet kielletään kolmen viikon ajaksi 28. joulukuuta alkaen. Samaa ehdottaa myös koko Uudenmaan alueen koronakoordinaatioryhmä.

21. joulukuu 2021

Avi tiukensi kokoontumisrajoituksia Sosterin alueella: yli 50 yleisötilaisuudet kielletään

Rajoitukset voi kiertää koronapassilla. Vastaava määräys on voimassa myös Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten kuntien alueella.

Koronanyrkki esittää uusia rajoituksia pääkaupunkiseudulle: koronapassista luovutaan, uimahallit sekä harraste- ja sisäliikuntatilat kiinni

Koordinaatioryhmä esittää, että koulut ja oppilaitokset aloittavat kevätlukukauden normaalisti lähiopetuksessa pääkaupunkiseudulla. Kasvomaskien käyttö koulupäivän aikana laajennetaan koskemaan 3.–5.-luokkalaisia.

16. joulukuu 2021

Helsinki aloittaa riskiryhmiin kuuluvien lasten koronarokotukset lauantaina

5–11-vuotiaita riskiryhmiin kuuluvia rokotetaan Jätkäsaaren rokotuspisteellä.

14. joulukuu 2021

HSL muutti taas maskilinjaustaan: ensin oli suositus, sitten pakko, nyt maskin käyttöä edellytetään – käytännössä kaikki ovat merkinneet samaa

Noin neljännes matkustajista kulkee pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä ilman maskia. HSL pyrkii kiristyvässä koronatilanteessa saamaan maskia käyttävien osuuden korkeammaksi.

4. joulukuu 2021

Yksityiset terveystoimijat haluaisivat suoraan mukaan koronarokotteiden jakeluun – hyödyistä ja haitoista vallitsee erimielisyys tahojen välillä

Kolmas koronarokoteannos jaetaan ensin riskiryhmille ja yli 60-vuotiaille. Tämän jälkeen sitä tarjotaan kaikille yli 18-vuotiaille. Yksityiset terveystoimijat haluaisivat koronarokotteen toiseksi jakelukanavaksi kuntien vierelle.

1. joulukuu 2021

Valofestivaali Lux Helsinki järjestetään jälleen tammikuussa – esillä ennätysmäärä taidetta

Tapahtuma toteutetaan noudattaen viranomaisten ohjeistuksia ja suosituksia koronaturvallisuudesta. 

29. marraskuu 2021

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa: Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä pitäisi rajata 20 henkilöön

Rajoitusten suositellaan jatkuvan vuodenvaihteen yli. Toiminnanharjoittajilla on mahdollisuus välttyä rajoituksilta ottamalla käyttöön koronapassi.

24. marraskuu 2021

Uusi etätyösuositus nosti työpaikkojen koronapassit jälleen keskusteluun – kokosimme keskeiset näkemykset puolesta ja vastaan

Työnantajat toivoisivat tietoa työntekijöiden rokotuksista, mutta työpaikkojen koronapassilla on myös iso joukko vastustajia. Työoikeuden emeritusprofessorin mukaan lainsäädännöllisesti työpaikkojen koronapassi olisi yksinkertainen.

18. marraskuu 2021

Kokoontumista ilman koronapassia rajoitetaan Uudellamaalla: sisätiloissa enintään 20 henkilöä voi olla ilman istumapaikkaa, myös yhteislaulua rajataan

Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa. Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä esitti rajoituksia viime viikon lopulla terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi.

16. marraskuu 2021

Avi valmistelee Uudellemaalle kokoontumisrajoituksia – järjestäjät voivat välttää rajoitukset ottamalla koronapassin käyttöön

Avin mukaan mahdollista on esimerkiksi rajoittaa yleisötilaisuuksien osallistujamääriä. Päätös kokoontumisrajoituksista on tarkoitus antaa tämän viikon torstaina, ja se tulisi voimaan viikkoa myöhemmin.

12. marraskuu 2021

Tapahtumarajoitukset saattavat palata Uudellemaalle – perinteisissä joululaulutilaisuuksissa varaudutaan jo koronapassin käyttöön

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ilmoitti perjantaina harkitsevansa kohdennettuja kokoontumisrajoituksia Uudellemaalle. Mikäli avi päättää tapahtumia koskevista rajoituksista, niistä on mahdollisuus vapautua edellyttämällä asiakkailta koronapassia.

9. marraskuu 2021

Pikkujoulukausi huolestuttaa, ja siksi pääkaupunkiseudun koronaryhmä haluaa voimaan yli joulun kestävät tiukemmat ravintolarajoitukset

Perusteena tälle on ryhmän mukaan pääkaupunkiseudun huonontunut tautitilanne, rokotuskattavuuden nousun hidastuminen ja erikoissairaanhoidon kuormituksen lisääntyminen. 

22. syyskuu 2021

HUSilla oli alle viikko aikaa käyttää 15 000 koronarokotetta ennen kuin ne vanhenivat käsiin – melkein kaikki menivät kolmansiin rokotuksiin

HUSin mukaan kolmansien rokotteiden antamista voidaan jatkaa valtakunnallisten linjausten mukaisesti, ilman että ensimmäisten tai toisten rokotusten antaminen hidastuu.

21. syyskuu 2021

Kolmanteen koronarokotekierrokseen valmistaudutaan Pohjois-Pohjanmaalla – Oys aloittaa työntekijöiden uuden rokotekierroksen tällä viikolla

Kolmatta rokotetta tarjotaan 12 vuotta täyttäneille immuunipuutteisille henkilöille ja niille sosiaali- ja terveysalalla työskenteleville, jotka ovat saaneet ensimmäiset rokotteet alkuvuonna 3–4 viikon aikavälillä.

31. elokuu 2021

Kaikki koronakulut luvattiin korvata kunnille, mutta nyt hallitus onkin muuttamassa mieltään – Helsingin apulaispormestari: "hämmentävä tilanne"

Hallitus on luvannut, että koronakulut korvataan kokonaisuudessaan. Suurten kaupunkien mukaan sosiaali- ja terveysministeriön laatima asetusluonnos toisi kunnille vain 45–65 prosenttia todellisista kustannuksista.

27. elokuu 2021

Mauno Santikon, 101, luona käy yritykseltä palveluna ostettu ystävä – lisääntynyt yksinäisyys on synnyttänyt kokonaan uuden toimialan

Korona on lisännyt yksinäisyyden määrää. SPR:n tekemän kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä ainakin ajoittain. Apua yksinäisyyteen etsitään muun muassa ystäväpalvelusta. Alalla on nyt aiempaa enemmän tarjontaa.

16. elokuu 2021

Hämeenlinnan vankilassa on koronakaranteenissa sekä vankeja että henkilökuntaa

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan vankien keskinäisiä kontakteja rajoitetaan merkittävästi. Vankien ensimmäinen koronatestaus on ylihuomenna keskiviikkona.

23. heinäkuu 2021

Koko HUS-alue siirtyy kiihtymisvaiheeseen – koronatartuntojen määrä kasvussa jo viidettä viikkoa

Uudenmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän päätöksellä Länsi-Uusimaa ja sitä kautta koko HUS-alue siirtyivät kiihtymisvaiheeseen.

8. heinäkuu 2021

HUS, pääkaupunkiseudun kaupungit ja somevaikuttajat lyövät hynttyyt yhteen: tavoitteena kannustaa nuoria koronarokotuksiin

Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla koronavirustartuntoja todetaan eniten nuorilla aikuisilla. Vaikka nuoret sairastavat lähtökohtaisesti vähemmän taudin vakavaa muotoa, on sairaalahoitoa tarvinnut myös alle 30-vuotiaita.

7. heinäkuu 2021

"Sillä ei ole myyntilupaa ja se aiheuttaa lapsettomuutta" – tarkistimme kahdeksan väitettä koronarokotteista

Listasimme kahdeksan väittämää, joiden vuoksi ihmiset saattavat jättää koronarokotteen ottamatta. Suurin osa niistä on virheellisiä ja osan merkitystä liioitellaan. Juttu on julkaistu alun perin 7. heinäkuuta 2021.

29. kesäkuu 2021

Korona pysynyt vielä kisaturistien lähipiirissä Helsingissä – ylilääkäri: "Selkeä riski jatkotartunnoille yhä on"

Helsingissä on todettu useita jatkotartuntoja liittyen Pietarin EM-kisamatkailijoiden Suomeen tuomiin tartuntoihin. Epidemiologisen toiminnan ylilääkärin mukaan jäljityspuheluihin vastaamisessa on julkisen keskustelun myötä tapahtunut ryhtiliike.

9. kesäkuu 2021

Pirkanmaan kokoontumisrajoitukset puretaan – elokuvateatterit ja teatterit auki, konsertteja ja festivaaleja voidaan taas järjestää

Kaikki kokoontumisrajoitukset Pirkanmaalla puretaan. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintavirasto katsoo, ettei kokoontumisrajoituksille ole nykyisessä koronatilanteessa tartuntatautilain mukaisia perusteita.

26. toukokuu 2021

Pirkanmaan työttömyys laski korona-aikaa edeltäneelle tasolle

Työttömiä työnhakijoita oli huhtikuussa lähes 12 000 vähemmän kuin samaan aikaan vuonna 2020, eli nyt runsaat 28 000. Työttömyysaste oli 11,5 prosenttia.

21. toukokuu 2021

Helsingin Siltamäessä 11 ravintolasta lähtenyttä koronatartuntaa ja altistuksia läheisessä pubissa sekä ostoskeskuksessa

Koronavirustartuntoja ja altistumisia on tapahtunut Helsingin Siltamäessä sijaitsevassa ravintola Rubiinissa ja mahdollisia altistumisia Pub Olohuoneessa ja Siltamäen ostoskeskuksessa. Tartunta on todettu tähän mennessä 11 henkilöllä.

20. huhtikuu 2021

Yritykset investoivat koronasta huolimatta – ely-keskus jakoi Pohjois-Karjalassa yli 6 miljoonaa yritystukia

Eniten myönnettiin yritysten kehittämisavustusta.

11. maaliskuu 2021

Opetusministeri liikkumisrajoituksista: Kaikki mahdolliset toimintatavat käydään läpi – julkisen liikenteen maskipakko sai kiitosta A-Talkissa

Hallituksen koronarajoituksia koskevat ratkaisut ja suunnitelmat saivat taas kyytiä oppositiolta.

Hallitus kokoontui neuvottelemaan liikkumisrajoituksista – pääministeri Marinin mukaan yksinasuvien asema otetaan huomioon ja ulkoilu mahdollistetaan

Hallitus aloitti mahdollisten liikkumisrajoitusten ruodinnan.

5. helmikuu 2021

Katso, miten koronaviruksen muunnokset leviävät ja mitä ne aiheuttavat – selvitimme, mitä mutaatioista nyt oikeasti tiedetään

4. helmikuu 2021

Koronaepidemia riehui Lauttarannan vanhusten osastolla kuukauden, ja nyt se on ohi – hoitaja, lääkäri ja osaston esimies kertovat, mitä opittiin

Koronaryppään seurauksena 13 vanhusta menehtyi.

27. tammikuu 2021

Ansiosidonnaisen saajien määrä kasvoi suurimmilleen 20 vuoteen – kassat maksoivat koronavuonna lähes kolme miljardia euroa päivärahoja

Toimeentulotukia haettiin puolestaan viime vuonna odotettua vähemmän, kertoo Kelan ja THL:n yhteinen tutkimus.

25. tammikuu 2021

Espoolaisessa palvelutalossa 20 asukkaalla koronatartunta, 5 kuollut

Palvelutalo Hopeakuun työntekijöistä 11 on sairastunut.

20. tammikuu 2021

Korona-ajan lapsia uhkaa vakava yliannostus ruutuaikaa – tietokirjailija Harto Pönkä listaa tiukat ohjeet perheille

Jutun videoilla nuoret kertovat itse ruutuajastaan.

30. joulukuu 2020

Kaupunkien ilotulitukset on peruttu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla – koronakoordinaatioryhmä toivoo myös yksityisiä ilotulituksia vältettävän

Helsingin keskustaan tulee uusia ilotulitekieltoalueita vuoden vaihtuessa.

28. joulukuu 2020

Koronarokotukset laajenevat tänään koko maahan

HYKS aloitti rokotukset eilen sunnuntaina, ja muut yliopistosairaalat seuraavat tänään perässä.

24. joulukuu 2020

Koronatestiin hakeuduttava välittömästi myös joululomalla – toimi näin, jos olet muualla kuin kotipaikkakunnallasi

Helsingissä ja Lapissa lomailijoihin on varauduttu lisäämällä testauskapasiteettia.

22. joulukuu 2020

Koronavuoden pahoinvointi näkyy perheissä ja joulu voi lisätä hätää: "Perinteisiin liittyy toisten tapaaminen, nyt se on lähtökohtaisesti riski"

Ensi- ja turvakotien väkivaltatyön avopalveluissa yhteydenottoja on tänä vuonna ollut yli 40 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

14. joulukuu 2020

Ulla Järven kolumni: Piittaavatko terveysneuvojen antajat oikeasti meistä ihmisistä?

Maallikot jakavat meille terveysneuvoja, joista eivät kanna vastuuta ja aiheuttavat nyt rokotepelkoa, kirjoittaa Ulla Järvi. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

7. joulukuu 2020

Viron koronatilanne pahenee ja rajoitukset tiukkenevat, mutta moni toivoo vielä perinteisen sukujoulun toteutumista

Arkea maailmalta: Virolaiset tekevät joulusuunnitelmia suomalaisiin verrattuna joustavammin, kirjoittaa Ylen Viron-toimittaja Silja Massa.

1. joulukuu 2020

"Osa ei ymmärrä taudin vakavuutta", kertoo monikielinen koronaneuvoja Itä-Helsingissä – THL: Neljäsosa koronatartunnoista vieraskielisillä

Koronaneuvonnan tarkoitus on saavuttaa ihmisiä, joita kirjallinen viestintä verkossa ja paperilla ei välttämättä tavoita.

24. marraskuu 2020

Tiistai toi paljon koronapäätöksiä: ihmisten kohtaamisia vähennetään nyt voimalla – pääkaupunkiseudulla järeät keinot käyttöön, muuallakin toimet kiristyvät

Kokosimme yhteen, mitä keinoja ollaan nyt ottamassa käyttöön.

28. lokakuu 2020

Harvinaisen huonoa onnea? Vaasa kertoi pyrkivänsä maailman onnellisimmaksi kaupungiksi vain päivää ennen kuin korona räjähti – onnellisuustutkija Ojanen: “Harmittaa”

Markku Ojanen sanoo, että kaikki eivät toivu koronan aiheuttamista koettelemuksista. Heistä on pidettävä huolta.

17. lokakuu 2020

Analyysi: Hallituksen koronatoimet muuttumassa sekamelskaksi

Hallitus karttaa valmiuslakia, mutta ei onnistu laatimaan selkeitä koronaohjeita, politiikan toimittaja Pirjo Auvinen arvioi.

8. lokakuu 2020

Koronaepidemia ja lämpimät säät ovat verottaneet Suur-Savon sähkön vuotta

Suur-Savon Sähkö julkaisi tänään osavuosikatsauksensa tammi-elokuun ajalta.

26. elokuu 2020

Koronakoneen tulo Skopjesta Turkuun peruttiin yllättäen – Suomen viranomaiset eivät tiedä syytä lentoyhtiön outoon toimeen

Wizz Air ei ole kertonut syytä lennon peruuntumisesta julkisuuteen.

15. elokuu 2020

Julkisia tiloja puhdistetaan koronasta vaarallisen tehokkaalla ultraviolettivalolla – Redi kokeilee desinfiointirobottia

Uv-säteily voi polttaa ihon ja silmät sekunneissa. Siksi robotilla siivotaan vain suljetuissa tiloissa.

7. elokuu 2020

Espoolaisessa päiväkodissa ja hoivapalveluyrityksessä kymmeniä koronavirusaltistumisia

Koronaviruksen kantajan altistamien päiväkodin ja hoivapalveluyrityksen asiakkaita ja henkilökuntaa on laitettu karanteeniin.

3. elokuu 2020

Linnanmäellä vieraili heinäkuun lopussa seurue, joka on altistanut muita koronavirukselle – "Tehostamme turvaväleistä muistuttamista"

Linnanmäki pyrkii olemaan yhteydessä henkilöihin, jotka olivat varanneet kyseiselle päivälle lipun huvipuistoon.

3. heinäkuu 2020

Koronaepidemia toi esiin suomalaisen sosiaaliturvan haavoittuvuuden poikkeusoloissa – erityisesti ikääntyneiden tilanne oli hankala, kun palveluita supistettiin

Järjestöjen toiminnan lisäksi koronakeväänä on kaivattu erilaista vapaamuotoista auttamista, kuten naapuriapua ja vapaaehtoistoimintaa.

26. kesäkuu 2020

Hyvää fiilistä myös poikkeusaikana – Tutkija: Musiikki on kuin peruna, tärkeä osa arkea, vaikkei sitä aina huomaisi

Tässä jutussa lukijat kertoavat, kuinka musiikki on antanut voimaa ja lisäpotkua korona-ajan soundtrackina.

10. kesäkuu 2020

Lue tästä Pohjanmaan koronapäivitykset 14.4.-22.5.2020

3. kesäkuu 2020

Kirjastojen e-kirjat saivat runsaasti uusia lukijoita koronakeväänä – ryntäys noutopisteille kertoo kuitenkin, että painettua kirjaa on ollut ikävä

Kirjastojen tilat avataan yleisölle tänään maanantaina. Palveluissa on kirjastokohtaisia rajoituksia.

1. kesäkuu 2020

Kirjastojen e-kirjat saivat runsaasti uusia lukijoita koronakeväänä – Joensuussa lainamäärät tuplaantuivat

Kirjastojen tilat avataan maanantaista alkaen yleisölle.

19. toukokuu 2020

Tuleeko joukkoliikenteestä koronalinko pääkaupunkiseudulla? HSL vähentänyt vuoroja, bussiyhtiön mukaan pitäisi toimia päinvastoin

Matkustajamäärät ovat kasvamassa, mutta pystyykö taloutensa kanssa kipuileva HSL varmistamaan matkustajien turvallisuuden?

12. toukokuu 2020

Marja Sannikka: Korona pakottaa vaikeisiin valintoihin

Vapaus vai kuolema, rahat vai henki? Mitä kaikkea korona pakottaa meidät valitsemaan, kysyy Marja Sannikka videoblogissaan.

6. maaliskuu 2020

Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa – tartuntoja nyt yhteensä 15

Tartunnat todettiin Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla.