Etelä-Suomen aluehallintovirasto kiristää koronarajoituksia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella merkittävästi.

Uudet määräykset koskevat kokoontumisia ja tilojen käyttöä, ja ne tulevat voimaan 28. joulukuuta. Koronapassia ei voi ottaa käyttöön rajoitusten vaihtoehtona.

Uudellamaalla kielletään henkilömäärästä riippumatta kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kolmeksi viikoksi tammikuun 17. päivään asti.

Lisäksi alueelle on annettu tartuntalain pykälän 58 g mukainen määräys tiettyjen asiakas- ja yleisötilojen sulkemisesta. Sulkupäätös on voimassa kaksi viikkoa eli 10. tammikuuta asti.

Määräys tilojen sulkemisesta tarkoittaa sitä, että kaikki seuraavat julkisten ja yksityisten toimijoiden urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevat tilat pitää sulkea:

Etelä-Suomen avin ylitarkastaja Oona Mölsä tarkentaa STT:lle, että yleisötilaisuuksien kielto koskee myös kulttuuritapahtumia, kuten elokuvateattereita, teattereita ja konsertteja.

Kirkkojen toiminnasta esimerkiksi kirkoissa järjestettävät konsertit on katsottu Mölsän mukaan yleisötilaisuuksiksi, mutta jumalanpalvelukset eivät ole näillä rajoituksilla kiellettyjä.

– Rekisteröityjen uskontokuntien tunnusomaiseen toimintaan kuuluvat, uskonnon harjoittamista varten järjestettävät tilaisuudet on rajattu sen ulkopuolelle. Eli yleisötilaisuuden käsite tulee kokoontumislaista, hän sanoo STT:lle.

Alle 18-vuotiaiden harrastustoiminta saa jatkua

Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan.

Lisäksi tiloja voi käyttää lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen, kuten lääkinnälliseen kuntoutukseen.

Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Päätökset on tehty sairaanhoitopiirin tuoreen tilannekuvan perusteella, ja niitä valmisteltaessa on kuultu myös alueen kuntia. Omikronmuunnos on heikentänyt koronatilannetta erittäin nopeasti koko Uudenmaan alueella.

– Tässä vakavassa tilanteessa olemme katsoneet välttämättömäksi ottaa käyttöön hyvin tiukat rajoitukset, joilla pyritään turvaamaan terveydenhuollon kantokyky. Epidemian hidastamisella tavoitellaan myös lisäaikaa rokotussuojan ja -kattavuuden kasvattamiselle, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä tiedotteessa.

Mölsä kertoo STT:lle, että rajoitukset tulevat voimaan vasta tiistaina, koska toimijoille haluttiin antaa aikaa.

– Olemme viranomaisena tavoitettavissa vielä maanantaina, jos toimijoilla on tästä kysyttävää.

Juttua täydennetty 23.12. kello 18.14 STT:n tiedoilla.

Voit keskustella aiheesta 24.12.2021 kello 23:een saakka.

Lue myös:

Pääministeri Marin: Rajoitusten jatkumista ei voida sulkea pois – valmiuslaki otetaan käyttöön vain jos mikään muu ei riitä

Uudenmaan koronanyrkit: Hallituksen toimet eivät riitä, yleisötilaisuudet kannattaisi kieltää sisätiloissa kokonaan

Yle seurasi Marinin tiedotustilaisuutta: Ravintoloiden anniskelu loppuu ensi tiistaista alkaen jo kello 17, perusopetus ja toinen aste pysyvät lähiopetuksessa, sisärajavalvonta tiukkenee

Koronanyrkki esittää uusia rajoituksia pääkaupunkiseudulle: koronapassista luovutaan, uimahallit sekä harraste- ja sisäliikuntatilat kiinni