Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit ryhtyvät kampanjoimaan sosiaalisessa mediassa koronarokotusten puolesta.
Kampanjalla halutaan tavoittaa etenkin 16-vuotiaita ja sitä vanhempia nuoria, joille kaikille ajanvaraus koronarokotuksiin on nyt pääkaupunkiseudulla auki.
Kampanja toteutetaan sosiaalisessa mediassa julkaistavina videoina ja siinä on mukana nuorille tuttuja sosiaalisen median vaikuttajia. Mukana ovat tubettaja Mikael Sundberg, vironkielistä sisältöä tuottava Karl-Gustav Kurn, muoti- ja kauneusbloggaaja Roosa Rahkonen, stand-up -koomikko Ali Jahangiri, tubettaja Nelli Orell ja Instagram-vaikuttaja Salma Jama.
Kanavina toimivat Snapchat, Jodel, Instagram ja Facebook.
Tavoitteena on muistuttaa nuoria ja nuoria aikuisia koronarokotuksen ottamisen tärkeydestä.
– Nuoret ovat todella vastuuntuntoisia monissa asioissa, kuten globaaleissa ympäristö- ja vastuullisuusasioissa. Uskon, että nuoret ovat vastuullisia myös omasta rokottamisestaan. Näin toimien he voivat suojella heikommassa terveydellisessä tilanteessa olevia ystäviään ja muita läheisiään, sanoo Espoon avosairaanhoidon päällikkö Anu Mustakari tiedotteessa.
Tartuntoja nyt eniten nuorilla aikuisilla
Vaikka nuoret sairastavat lähtökohtaisesti vähemmän taudin vakavaa muotoa, on sairaalahoitoa tarvinnut myös alle 30-vuotiaita. Rokotteen tiedetään suojaavan erityisesti juuri vakavia tautimuotoja vastaan.
Kampanjan taustalla on myös se, että tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla koronavirustartuntoja todetaan eniten nuorilla aikuisilla. Helsingin kaupungin mukaan yli 50-vuotiaat ovat huolehtineet rokotusten ottamisesta toistaiseksi paremmin kuin nuoremmat.
– Mikäli 40-vuotiaat ja nuoremmat pääsevät samaan tasoon toisella rokotusannoksella niin olemme saavuttamassa tärkeää laumasuojaa. Kurottavaa olisi nyt noin 10–20 prosenttiyksikön verran, sanoo Helsingin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen kaupungin tiedotteessa.
Juttua päivitetty 8.7. kello 13.05: Lisätty kampanjassa mukana olevien somevaikuttajien nimet.
Lue seuraavaksi:
Rokotukset ovat edenneet alle parikymppisiin useassa kaupungissa – 6 syytä, miksi nuorenkin kannattaa ottaa koronarokote
17-vuotias Iida Savela empii vielä koronarokotteen ottamista – selvitimme, miksi vähemmistö nuorista kieltäytyy rokotteesta
16–24-vuotiaiden koronarokotukset sittenkin käyntiin Helsingissä – Robert Tarkkanen, 23: "Nyt voi vihdoin suunnitella kesää vapaammin"