Pirkanmaan terveysviranomaiset arvioivat, pitäisikö koronavirukselle altistuneiden karanteenimääräyksistä pääosin luopua.

– Mekin pohdimme tätä asiaa Pirkanmaalla Tampereen kaupungin ja muiden kuntien tartuntatautilääkärien kanssa tällä viikolla, sanoo ylilääkäri Jaana Syrjänen TAYSista.

Helsingin kaupunki tiedotti maanantaina, että Helsingin seudulla aiotaan asteittain luopua valtaosasta karanteeniin asettamisesta. Siellä tartuntojen jäljitys aiotaan keskittää terveydenhuollon yksiköihin, hoivalaitoksiin ja riskiryhmien asumisyksiköihin.

Muissa tilanteissa, kuten perhepiirissä, työpaikalla, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa altistuneita ei enää aseteta tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Altistuneiden suositellaan toimivan omatoimisesti tartuntariskin vähentämiseksi.

Helsingin seudun terveysviranomaiset perustelivat päätöstä sillä, että tartunnanjäljityksellä ei voi enää rajata epidemiaa, koska tartuntamäärät ovat moninkertaistuneet muutamassa viikossa.

Koska koronatestiin pääsy voi kestää vuorokausia, jatkotartuntoja ehtii syntyä ennen kuin tartuntatautilääkäri pystyy määräämään karanteeneja.

Myös Pirkanmaalla todetut tartuntamäärät ovat olleet aiempaa korkeammalla jo jonkin aikaa. Sitä paitsi testeillä todetaan vain osa kaikista tartunnoista.

Lue lisää:

Helsinki ja 11 muuta Uudenmaan kuntaa muuttavat karanteenikäytäntöjä – jatkossa vain erityisryhmien tartuntoja pyritään jäljittämään