Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueilla sekä korona- että influenssatilanne on tällä hetkellä rauhallinen. Trendi on ollut laskeva koko alkuvuoden ajan.
Kymenlaaksossa oli alkuviikosta koronapotilaita sairaalaosastoille alle viisi. Sama tilanne oli myös influenssapotilaiden suhteen.
– Pahimmillaan viime syksynä covid-potilaita oli osastoilla viitisenkymmentä, eli tilanne on nyt hyvin rauhallinen, sanoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Kymenlaaksosta.
Etelä-Karjalassa ei ole tarjolla ajantasaista vertailutietoa, sillä epidemia on tartuntatautilääkäri Sami Raasakan mukaan vielä vahvasti kesken.
– Mutu-tuntuma on, että koronan lisäksi myös influenssasta johtuva sairaalakuormitus on edelliskautta kevyempi, Raasakka lisää.
Tilanne on samankaltainen muuallakin Suomessa. Esimerkiksi Helsingin yliopistollinen sairaala kertoi viime viikolla, että korona-, influenssa- ja RS-virusepidemiatilanne on laantunut Uudellamaalla.
Rokote yhteydessä sairaalakuormituksen vähenemiseen
Molemmilta hyvinvointialueilta painotetaan, että kausi-influenssarokote voi olla yhä viisasta ottaa, sillä keväämmällä alkaa usein B-influenssaepidemia. Kymenlaakson osalta rokotteiden kattavuus on Mäntymaan mukaan nyt parempi kuin edeltävänä vuotena.
– Influenssa B tulee tyypillisesti jälkijunassa, ja voi aiheuttaa vielä uuden nousun tartuntamääriin, mutta yleensä se jää pienemmäksi kuin influenssa A, kertoo Sami Raasakka.
Raasakan mukaan influenssarokotteen teho on ollut tavanomaisen hyvä.
– Samoin kuin koronavirusrokotteessa, tartuntaa estävä teho on hyvin lyhytkestoinen, mutta vakavaa tautia ja sairaalakuormitusta molemmat rokotteet ovat odotetusti vähentäneet.
Norokausi jatkuu kevääseen
Myös rajua vatsatautia aiheuttavan noroviruksen ja erityisesti vauvoille hankalaa flunssaa aiheuttavan RS-viruksen osalta tilanne on tällä hetkellä melko rauhallinen. Molempia liikkuu, ja Etelä-Karjalassa RS-virusta on liikkunut kohtalaisen paljonkin, mutta ei ennätyksellisesti.
Noroviruksen tartuntakausi jatkuu usein jopa alkukesään saakka.
– Myös koronaviruksesta tulee uusia muuntuneita variantteja, joiden myötä uusia tautiaaltoja on odotettavissa jatkossakin, muistuttaa Marja-Liisa Mäntymaa Kymenlaakson hyvinvointialueelta.