Suuret kaupungit ovat vedonneet maan hallitukseen, että se pitäisi kiinni lupauksestaan korvata koronakulut täysimääräisesti.

Kaupungit yllättyivät sosiaali- ja terveysministeriön laatimasta asetusluonnoksesta, jonka mukaan kaupungeille ei korvattaisikaan koronasta aiheutuneita kuluja kokonaisuudessaan.

Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavan apulaispormestarin Daniel Sazonovin (kok.) mukaan sillä, että maan hallitus vesittäisi lupauksensa koronakorvauksista kymmenillä miljoonilla, olisi vakavat seuraukset.

– Tämä voisi vaarantaa jopa peruspalvelujen toteuttamista.

Sazonovin mukaan yksin Helsingiltä uhkaa jäädä saamatta noin 70 miljoonaa euroa.

Hän korostaa, että kyse on suuresta summasta. Helsingissä saamatta jäävä rahamäärä vastaisi karkeasti kaupungin koko hammashoitoon vuosittain käyttämää rahasummaa.

Suurista kaupungeista myös Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu ja Turku ovat vedonneet hallitukseen koronakulujen korvaamiseksi.

Kaupungit laskevat, että korvauksia saisi 45–65 prosenttia kustannuksista

Oulun kaupunginjohtajan Päivi Laajalan mukaan tunteet ovat pinnassa myös pohjoisen kunnissa.

– Luonnollisesti tämä on nostattanut tunteita ja tähän on reagoitu voimakkaasti, Laajala sanoo.

Hän kertoo, että suurten kaupunkien näkemyksen mukaan korvauksia maksettaisiin asetusluonnoksen perusteella 45–65 prosenttia todellisista kustannuksista. Tähän näkemykseen ovat myös muut kunnat päätyneet.

Kuntien mukaan hallitus linjasi keväällä, että kulut korvataan kokonaisuudessaan.

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala sanoo, että Oululta jäisi tämän hetkisen arvion perusteella saamatta noin 14 miljoonaa euroa.

Laajalan mukaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kunnat sekä alueen kuntayhtymät edellyttävät, että hallituksen tulee lupauksensa mukaisesti korvata pitkittyneen kriisin hoidosta aiheutuneet kulut täysimääräisesti ja todellisiin kustannuksiin perustuen. Erityinen huomio on kiinnitettävä siihen, että ne eivät vääristä tulevien hyvinvointialueiden rahoituksen laskentaa.

Kunnille annettiin mahdollisuus lausua näkemyksensä sosiaali- ja terveysministeriön korvauksia koskevasta asetusluonnoksesta. Lausuntoaika päättyi viime perjantaina.

Ministeriö ei tässä vaiheessa kommentoi muutostarpeita

Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikön Veli-Mikko Niemen mukaan lausuntokierrokselta saatiin kaikkiaan noin 70 lausuntoa.

Niemi vakuuttelee, että ministeriön korvauksia koskevan valmistelun lähtökohtana on edelleen korvata kulut kokonaisuudessaan.

– Lähtökohta on edelleen, että täysimääräinen korvaus tehdään, mutta on vaihtelevia näkemyksiä, mitä kaikkea korvauksen kohteeksi kaiken kaikkiaan otetaan, Niemi sanoo.

Hän kertoo, että asiaa puidaan sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön muodostamassa työryhmässä.

– Käymme lausuntokierroksen saalista läpi. Asia on tavanmukaisessa virkamiesvalmistelussa, Niemi sanoo.

Hänen mukaansa asetusluonnos pohjautuu viime keväänä vallinneeseen tilanteeseen.

Niemi sanoo, että korona on ollut ehkä aktiivisemmassa muodossa kuin vielä keväällä ennustettiin. Hän ei lähde tässä vaiheessa muutoin arvioimaan esillä olleen asetusluonnoksen muutostarpeita.

Kaupunkien omien laskelmien mukaan Helsingiltä jäisi siis saamatta korvauksia noin 70 miljoonaa euroa, Espoolta noin 30 miljoonaa euroa, Tampereelta noin 20 miljoonaa euroa, Vantaalta noin 20–30 miljoonaa euroa, Turulta noin 10–20 miljoonaa euroa ja Oululta noin 14 miljoonaa euroa.

Korkeampia korvauksia vaaditaan kuntakentässä laajalla rintamalla. Jyväskylässäkin petyttiin ministeriön linjauksiin ja Mikkelissä tilannetta kuvataan kohtuuttomaksi, koska pelkästään koronatestaus on kaupungissa maksanut 8 miljoonaa euroa tänä vuonna.

"Ei ole mitään ylimääräistä kukkaroa"

Turun pormestari Minna Arve (kok.) sanoo, että Turussa on luotettu siihen, että kulut korvataan. Hänen mukaansa on selvää, että se on jostain muusta pois, jos koronakorvaukset yllättäen jäävät alimittaisiksi.

– Ei ole mitään ylimääräistä kukkaroa, Arve sanoo.

Arve kuvailee tilannetta hämmentäväksi ja hyvin hankalaksi. Kaupunkien mukaan rahaa todella tarvittaisiin.

Helsingin apulaispormestari Daniel Sazonov korostaa, että tautitilanne on ollut koko epidemian ajan synkin pääkaupunkiseudulla.

– Hoito- ja palveluvelkaa on ehtinyt kertyä paljon monissa kaupungin toiminnoissa. Kieltämättä hämmentävä tilanne, että esillä on asetusluonnos, joka leikkaisi korvauksia rajusti, Sazonov sanoo.

Hän ei näe muuta kuin yhden toimivan ratkaisun.

– Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää, että valtioneuvosto päättäisi lausunnolla olleesta asetusluonnoksesta poiketen maksaa korvaukset kaupungeille ja kunnille täysimääräisesti, Sazonov sanoo.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 1. syyskuuta kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi:

"Näin ei voida jatkaa", sanoo lääkäri Esa Rintala – koronan jäljitys ja testaaminen ovat ajaneet terveydenhuollon äärirajoille

Suomi on varautunut kolmanteen rokotuskierrokseen vuodenvaihteessa – STM: Jos rokotukset nähdään tarpeellisiksi, ne aloitetaan riskiryhmistä