Ylevä arkisto

Korona

Näytetään 1–100 / 114

17. syyskuu 2024

Koronarokotteita saa pian apteekista

Koronarokotteen voi ostaa rahalla, mutta se vaatii lääkärin reseptin. Yli 65-vuotiaat ja riskiryhmät saavat rokotteen yhä ilmaiseksi.

11. heinäkuu 2024

Koronarokotteita saa pian apteekista

Apteekkimyynnin tarkoitus on sujuvoittaa tulevan syksyn rokotuskierrosta.

12. tammikuu 2023

Saako työikäinen koronarokotteen? STM:n mielestä kyllä, THL:n mielestä ei – viranomaisten riidan joutuu ratkaisemaan lääkäri

Valtioneuvosto päätti, että rokotuskattavuuden laajentamiseksi koronarokotteita jaetaan terveydenhuoltoyrityksille. Keski-Suomessa yritykset eivät ole olleet niistä kiinnostuneita.

3. tammikuu 2023

Valtion korona-avustukset eivät kata kaikkia kuntien kuluja – Tampereella omaan piikkiin lasketaan jäävän 5,7 miljoonaa euroa

Kunnat ja ministeriö laskevat kuluja eri tavalla, kun on kyse erikoissairaanhoidon avokäynneistä tai tehohoidosta. Kunnilla on sairaanhoitopiirin luvut, ministeriössä katsotaan THL:n tilastoja.

30. syyskuu 2022

Koronatartuntojen määrä näyttää jälleen nousevan Etelä-Pohjanmaalla

Koronapotilaita on yhä enemmän sekä erikoissairaanhoidossa että myös perusterveydenhuollossa.

7. elokuu 2022

Etujärjestöt tyrmäävät koronarajoitusten mahdollisuuden ensi talvena: "Hallituksen ei pidä antaa tätä esitystä"

Tapahtuma- ja ravintola-alan mukaan pelkkä rajoitusten uhka lisää yrittäjien taakkaa ja epävarmuutta. Hallituksen esitysluonnos esittää tartuntatautilakiin muutoksia, joilla koronaepidemiaa voidaan hillitä tarvittaessa myös talvella.

4. heinäkuu 2022

Terveysmenot kasvoivat kunnissa – Asiantuntija: Monen asian summa

Koronapandemia synnytti palvelu- ja hoitovelkaa, jota kunnat yrittivät viime vuonna kuroa umpeen, ja se näkyy myös terveydenhuollon kustannuksissa.

16. kesäkuu 2022

Pohjois-Pohjanmaalla joka kymmenes potilas joutui odottamaan kiireetöntä erikoissairaanhoitoa yli puoli vuotta tänä keväänä

Kiireetöntä hoitoa pitkään odottaneiden jonot ovat kasvaneet lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä Suomessa. Vaikein tilanne on Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä, Pohjois-Pohjanmaa on perässä neljäntenä.

28. helmikuu 2022

Uusi koronatestausstrategia hämmentää Lapissa – Rovaniemellä on kummasteltu, miksi testiin ei pääse enää noin vain

Uuden suosituksen mukaan ihmisten tulisi tehdä nyt kotitestejä ja jäädä sairastamaan kotiin, jos tulos on positiivinen. Virallinen testi on varattu vain tietyille erityisryhmille.

22. helmikuu 2022

Koronaministeriryhmä esittää ravintolarajoitusten kumoamista maaliskuussa – hallitus päättänee torstaina

Ravintolarajoituksia tulisi koronaministeriryhmän mukaan harkita uudelleen, mikäli sairaalakuormitus lähtisi olennaisesti nousuun.

18. helmikuu 2022

Koronatestausta vähennetään koko Lapin sairaanhoitopiirissä kansallisen strategian mukaisesti

Julkisella puolella testiin pääsevät jatkossa vain esimerkiksi sote-yksiköissä potilas- tai asiakastyötä tekevät henkilöt sekä raskaana olevat.

Rovaniemi ottaa käyttöön kansallisen koronatestausstrategian – jatkossa vain erityisryhmät pääsevät ilmaiseen koronatestiin

Jatkossa koronatestiin pääsevät vain sote-alan henkilöt ja muutamat muut erityisryhmät, kuten raskaana olevat. Muiden tulee jäädä kotiin potemaan lieviä oireita. Halutessaan voi tehdä kotitestin.

16. helmikuu 2022

Koronan jäljitystoiminta on menettänyt merkityksensä – testaus ja jäljitys keskittyy jatkossa riskiryhmäläisiin

Uuden koronatestaus- ja jäljitysstrategian tavoitteena on ehkäistä taudin leviäminen riskiryhmissä.

4. helmikuu 2022

Hallitus haluaisi soittaa rokottamattomille ja kehottaa koronarokotukseen – laki on esteenä, mutta STM valmistelee siihen muutosta

THL:n mukaan rokottamattomien tavoittelu vähentäisi koronakuolemia ja sairaalahoitoa. Puheluissa kerrottaisiin koronarokotusten hyödyistä.

2. helmikuu 2022

Koronan karanteenikäytännöt muuttuvat Soitessa – omikron ehtii tarttua jo ennen oireita

Soite ei enää jatkossa laajamittaisesti määrää sairastuneita viralliseen koronakaranteeniin. Syynä ovat kasvaneet tartuntaluvut ja nopeasti tarttuva omikronvariantti.

25. tammikuu 2022

Ulkomaiden käyttökokemuksia koronapillereistä odotetaan kovasti – suomalaislääkäri: koko kansan lääkettä näistä ei tule

Suomessa lääkkeitä ei vielä ole, koska syytä hätäkäyttömenettelyyn ei STM:n mukaan ole ilmennyt. Se tiedetään, että lääkitys on aloittava mahdollisimman pikaisesti ensioireista niillä potilailla, joita sen katsotaan hyödyttävän.

12. tammikuu 2022

Krista Kiuru tilasi raportin pitkäaikaisesta koronasta – kirjoittajat kertovat olleensa erimielisiä ja pettyneitä tapaan, jolla raportti julkaistiin

Useat työryhmän tutkijat kertovat olevansa pettyneitä siihen, että STM käytti pitkäaikaisen koronan raporttia politikointiin.

STM:n Pohjola: Korona kuuluu yhä yleisvaaralliseksi määriteltyihin tartuntatauteihin

Terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen jakaa näkemyksen tartuntatautiluokituksesta, mutta pohtii onko tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä nykytilanteessa velvollisuutta määrätä ihmisiä karanteeniin.

11. tammikuu 2022

Kaikki ravintolat, kahvilat ja pikaruokalat on suljettava kello 18 keskiviikosta alkaen myös Pirkanmaalla

Rajoitus koskee myös ravintoloita, joissa ei myydä alkoholia. Tällaisia ovat esimerkiksi kahvilat ja pikaruokalat. Rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille.

8. tammikuu 2022

Ravintola-alan mielestä hallitus ei uskalla puuttua rokottamattomuuteen – aukiolorajoitusten sijaan etujärjestö vaatii tiukennusta koronapassiin

Ravintoloille on tulossa jälleen uusia rajoituksia, ja myös täyssulkua on väläytetty. Alan edunvalvojan mukaan tilanne on täysin kestämätön.

1. tammikuu 2022

Koronapassin käyttöönotto on vahvistanut Mikon tunnetta siitä, ettei hän halua ottaa rokotetta – tällaista on elää ilman koronapassia

Yle keräsi lukijoiden kokemuksia koronapassittomuuden vaikutuksista arkeen. Vastauksia kertyi lähes tuhat. Passittomuuteen on useita erilaisia syitä.

29. joulukuu 2021

Kiipeilyhalli meni kiinni, oopperan ensi-ilta siirtyy ja kiekkokatsomot tyhjenevät – koronapassikielto saa kovaa kritiikkiä yrittäjiltä

Koronapassi menee jäihin leviämisalueilla. Passi ei enää vapauta yleisötilaisuuksia ja asiakastiloja alueellisista rajoituksista. Päätös yllätti yrittäjät eri puolilla Suomea.

Koronapassin äkillinen jäädyttäminen hämmentää alueilla, joissa yleisötilaisuudet ovat olleet vielä mahdollisia – päätös yllätti myös ministerin ja avin

Puoliltaöin voimaan tuleva asetus kieltää koronapassin käytön alueellisten rajoitusten kiertämiseen. Oikeuskanslerilta tullut linjaus yllätti maan hallituksen. Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan STM on epäonnistunut viestinnässään.

28. joulukuu 2021

Koronarajoitukset: ravintoloiden anniskelu päättyy aiemmin, Ruotsi vaatii negatiivista koronatestiä, Suomi palauttaa sisärajatarkastukset

Aluehallintoviraston yleisörajoituksista voi isolta osin kuitenkin vapautua koronapassilla.

22. joulukuu 2021

Analyysi: Hätäjarrussa on kyse myös kriisiviestinnästä, eikä se välttämättä ole työkalun tehottomin puoli

Hallituksen julistamalla hätäjarrulla herätellään ihmisiä koronatilanteen heikkenemiseen. Tautitilanteen kehitys riippuu suurelta osin kansalaisten käyttäytymisen muuttumisesta, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

16. joulukuu 2021

Essoten alueelle leviämisvaiheen rajoitukset ravintoloihin: ilman koronapassia anniskelu lopetettava iltaviiden jälkeen

Rajoitukset voi välttää käyttämällä koronapassia.

12. joulukuu 2021

Testausta rajoilla, rajoituksia kokoontumisille ja koulujen etäopetusta – tätä koronan hillintään tarkoitettu hätäjarru voisi tarkoittaa

Yle kertoi lauantaina sosiaali- ja terveysministeriön arviosta, jonka mukaan lähes kaikki koronarajoitteita tiukentavan hätäjarrumekanismin kriteereistä täyttyvät. Mutta millaisia rajoitteita se toisi kansalaisten arkeen?

10. joulukuu 2021

Hautakynttilöitä syttyi kaupunkien maamerkeille ympäri Suomen – taustalla rokotekriittisten hoitajien mielenilmaus, joka syntyi suljetussa Telegram-ryhmässä

Kynttilämielenosoituksella vastustetaan esitystä sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden väliaikaisesta rokotusvelvollisuudesta.

Paperiset koronapassipyynnöt ruuhkauttaneet terveydenhuoltoa Seinäjoella – kun kotona ei ole tulostinta, apua pyydetään terveyskeskuksesta

Moni haluaa ikään kuin varmistukseksi myös paperisen koronapassin, vaikka älypuhelimeen olisi jo ladattu sähköinen koronatodistus.

3. joulukuu 2021

Seurakunnat: Kuopiossa pääsee laulamaan joululauluja sekä koronapassilla, että ilman

Evankelis-luterilaiset seurakunnat järjestävät tänä vuonna Pohjois-Savossa kahdenlaisia Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia.

2. joulukuu 2021

Koronarajoitukset kiristyvät Keski-Suomessa – koronapassi käyttöön ravintoloissa perjantain ja lauantain välisenä yönä

Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravintolatoimintaa koronaepidemian vuoksi. Leviämisalueen rajoitukset otetaan käyttöön tulevana viikonloppuna Keski-Suomessa ja Rovaniemen kaupungissa.

19. marraskuu 2021

Satakuntaan määrätään 50 ihmisen kokoontumisrajoitus

Koronatilanteen takia aluehallintovirasto määrää Satakuntaan kokoontumisrajoituksen. Rajoituksesta huolimatta isompia tilaisuuksia voi järjestää koronapassin avulla.

15. marraskuu 2021

Koronatoimet kiristyivät: ravintolarajoituksia neljälle uudelle alueelle – ravintola-alaa edustava Mara kantelee oikeuskanslerille

Uudistetussa koronastrategiassa vastuuta rajoitustoimista vieritetään yhä enemmän alueiden vastuulle. Hallitus patistaa aluehallintovirastoja päättämään kokoontumisrajoituksista.

21. lokakuu 2021

Ravintoloiden rajoitukset palautetaan Uudellemaalle ja Etelä-Pohjamaalle – MaRa kritisoi: Ravintola-ala laitetaan eturintamaan nostamaan rokotekattavuutta

Uusimaa palaa pääkaupunkiseudun kanssa samaan tilanteeseen. Anniskelu on ravintoloissa sallittu perjantaista alkaen vain kello 24 asti, paitsi jos asiakkailta edellytetään koronapassia.

20. lokakuu 2021

Apulaispormestari Nasima Rasmyar haluaisi koronapassin Olympiastadionin tapahtumiin – Palloliitto: Ei ole nykyisillä rajoituksilla mahdollista

Apulaispormestari Nasima Razmyar on huolestunut pääkaupunkiseudun koronatilanteesta ja kannattaa koronapassin laajempaa käyttöä. Palloliitto suhtautuu koronapassiin myönteisesti ja on varautunut tiukkeneviin rajoituksiin.

18. lokakuu 2021

Länsirajalla taas muutoksia – myös rajakunnista Suomeen tulijoilta vaaditaan nyt niin sanottu koronapassi, tai on mentävä testiin

Muutos tuli jälleen yllätyksenä länsirajalla. Seuraavan kerran kriteerejä tarkastellaan marraskuussa.

14. lokakuu 2021

Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jos matkustaa syyslomalla? Rajanylitykset, rokotetodistukset, lentokentät, sairastuminen? Kokosimme tärkeät vinkit

Matkustaminen vilkastuu, mutta varsinkin ulkomaille reissaaminen vaatii edelleen tavallista enemmän selvittelyä. Helpointa matkustaminen on molemmat koronarokotteet ottaneille.

1. lokakuu 2021

Uimahallit ja konserttisalit saavat taas pakata paikat täyteen ihmisiä – helsinkiläinen Paula Klemola: "Varmaan pieni varovaisuus silti jää"

Liikuntatilojen ja konserttisalien osalta rajoituksia puretaan laajasti pääkaupunkiseudulla tänään. Laaja etätyösuositus päättyy koko maassa parin viikon kuluttua.

28. syyskuu 2021

Nuorin ikäryhmä ottaa aktiivisesti rokotuksia Kainuussa – rajoituksista voitaisiin luopua jopa lokakuun puolessa välissä?

Kainuussa ylitetään alkuviikosta 100 000 annetun koronarokotteen raja. Koronatilanne on pysynyt Kainuussa rauhallisena, ja koronan ilmaantuvuusluku laskee edelleen.

23. syyskuu 2021

Hoitoon pääsy vie koronakriisin takia yhä liian kauan – ministeri Krista Kiuru haluaa yksityiset yritykset mukaan hoitovelan purkuun

Korona on aiheuttanut niin pitkät hoitojonot, ettei niiden purkaminen onnistu perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan pelkän julkisen terveydenhoidon voimin.

28. elokuu 2021

Koronapassin venyminen on poikinut useita kokeiluja, mutta voiko järjestäjä vaatia yleisöltä rokotustodistusta? "Toimijat arvioivat itse", sanoo ministeriö

Koronapassin käyttöönottoa valmistellaan nopealla aikataululla sosiaali- ja terveysminisiteriössä. Pohdintaa kentällä on aiheuttanut muun muassa se, pitääkö kokeiluissa koronapassin esittämisen olla vapaaehtoista.

20. elokuu 2021

Aluehallintoviranomaiset vähät välittävät jo toisesta hallituksen ohjauskirjeestä lyhyen ajan sisällä – mitä tästä oikein pitäisi ajatella?

Ohjauskirjeillä hallituksen ministerit haluavat ilmaista huolensa lapsista ja nuorista. Toivottuja poliittisia irtopisteitä niistä tuskin heruu, sillä kirjeiden painoarvo näyttää jäävän nollaan.

7. elokuu 2021

15-vuotias Valtteri Sonninen otti koronarokotteen ruokamarketissa Iisalmessa – Ylä-Savossa walk in -rokotuspäivät ovat olleet huippusuosittuja

Koronarokotteen ilman ajanvarausta on Ylä-Savossa ottanut jo sadat ihmiset. Koronarokotteen on voinut käydä ottamassa walk in -tapahtumissa esimerkiksi Kiuruvedellä ja Iisalmessa. Tänään tapahtuma järjestettiin iisalmelaisessa ruokamarketissa.

3. elokuu 2021

EU ohitti Yhdysvallat rokotustahdissa – monissa muissa maissa rokotustilanne edelleen surkea

Suomessa ensimmäisen rokotteen on saanut yli 66 prosenttia ja yli kolmasosa väestöstä on rokotettu kahdella annoksella. Euroopan uniossa kärkisijaa rokotekattavuudessa pitää Espanja.

15. heinäkuu 2021

Pirkanmaan pysyy niukasti koronan perustasolla – kiihtyvyysvaihe on lähellä

Apulaisylilääkäri Reetta Huttunen TAYSista patistaa edelleen nuoria hakeutumaan rokotukseen.

8. heinäkuu 2021

Koronatapausten määrä kaksinkertaistui kisaturismin vuoksi – syksyn tilanteesta povataan kuitenkin parempaa

THL:n ylilääkäri pitää tapausmäärien kasvua oletettavana kehityksenä. EM-kisamatkalta tulleet tartunnat ovat pitkälti tiedossa, ja henkilöitä on asetettu karanteeniin. Varotoimenpiteiden toimivuus nähdään yhden tai kahden viikon kuluttua.

7. heinäkuu 2021

Näin Suomeen saa tulla ensi maanantaista alkaen: matalan riskin maa, täysi rokotussarja tai sairastettu koronatauti säästävät jatkotoimilta

Matkailun avautumista on odotettu, kun koronaviruksen tartuntamäärät ovat vähentyneet. Suomessa päätettiin tiistaina kuitenkin osin tiukentaa maahantuloehtoja. Lue tästä uudet säännöt.

29. kesäkuu 2021

Haluaisitko Norjaan lomalle? Ei onnistu kaikilta suomalaisilta

Norjaan on nyt turha yrittää suorilta lomailemaan, jos asuu Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla tai Kainuussa eikä ole saanut molempia rokotteita. Tilanne tosin vaihtelee viikoittain.

2. kesäkuu 2021

Koronarajoituksia höllennetään vähitellen Kymenlaaksossa – nyt avataan aikuisten harrastukset sisätiloissa

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmän mukaan maakunnan koronatilanne jatkuu vielä kiihtymisvaiheessa. Tilanne on kuitenkin kehittynyt parempaan suuntaan viime viikkojen aikana. Koronaryhmä suosittelee kokoontumisrajoitusten poistamista.

26. toukokuu 2021

Kannattaako suunnitella ulkomaanmatkaa, järjestetäänkö festareita, miten käy juhlien? 9 kysymystä ja vastausta toisesta koronakesästä

Yleisötilaisuuksien koronarajoituksia höllennetään. Mitä muuta kesällä voi tehdä? Selvitimme vastauksia siihen, millainen kesä meitä odottaa.

25. toukokuu 2021

Päijäthämäläiset joutuvat odottamaan sähköistä koronarokotetodistusta – tietoja korjattava ennen siirtoa Omakantaan

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä arvioi, että kakkosrokotteen saaneiden rokotustodistukset saadaan Omakantaan kesäkuun alkupuolella.

19. toukokuu 2021

Kesämatkailu Euroopassa on vielä täysin auki – koronapassin käytöstä ei ole sopua EU:ssa eikä Suomessa

Euroopan parlamentti haluaisi helpottaa rajanylityksiä ilmaisilla koronatesteillä, jotka rahoitettaisiin hätätilarahaston varoista.

18. toukokuu 2021

Koronan päättyminen ei välttämättä ratkaise puhjenneita mielenterveyden ongelmia – osa toipuu hyvin, mutta asiantuntijat ovat huolissaan nuorista

Suurin osa koronaepidemian vuoksi lievästi oireilevista toipuu nopeasti, kun epidemia hellittää. Jotkut taas ovat riskissä sairastua mielenterveyshäiriöihin, ja avun tarve saattaa lisääntyä entisestään.

10. toukokuu 2021

Osa koronapotilaita hoitavista kesätyöntekijöistä voi jäädä ilman rokotetta – ”Ei kestä päivänvaloa”

Vaikka nuorilla sijaisilla olisi oikeus rokotteeseen työtehtävänsä puolesta, he voivat jäädä ilman koronarokotetta työsuhteen lyhyen keston vuoksi.

7. toukokuu 2021

Analyysi: Miksi kotimainen rokotehanke ei näytä toteutuvan, vaikka kaikki oli lupaavaa? Taustalla on monta syytä

Suomalaisella koronarokotehankkeella on vaikeuksia löytää rahoitusta, koska rokotekehitys on monin verroin muuta lääkekehitystä riskialttiimpaa. Peliä ei ole kuitenkaan vielä menetetty, kirjoittaa taloustoimittaja Antti Parviala.

Suomen Sputnik-ostos voisi viedä yli vuoden – THL:n Nohynek: "Herää kysymys, miksi haluaisimme hankkia vakavan riskin koronarokotetta?"

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun pyyntö neuvottelujen aloittamisesta Sputnik-rokotteesta Venäjän kanssa tuli yllätyksenä sekä virkamiehille että rokoteasiantuntijoille. Sputnikia ei tarvita juuri nyt, mutta asiantuntijoiden mukaan myös tulevaan pitää varautua.

Varsinais-Suomen Yrittäjät huolissaan maakunnan ravintoloista – koronarajoitukset jatkuvat tiukkoina

Varsinais-Suomen Yrittäjien kannanotossa suomitaan sosiaali- ja terveysministeriön torstaina tekemää päätöstä, jossa koronarajoituksen Varsinais-Suomessa jatkuvat äärimmäisen tiukkoina.

13. huhtikuu 2021

Sairaanhoitopiirit aivan eri linjoilla: Osa antaisi pahimmille tautialueille muita enemmän koronarokotteita kesälläkin, osa varoittaa turhautumisesta

Yle kävi läpi lausunnot, joita hallitus sai koronarokotusten kohdentamisesta alueellisesti.

1. huhtikuu 2021

Yle selvitti: Mitä sanoo muu Suomi, jos helsinkiläiset saavat koronarokotteensa ensin? Etenkin hoitajien ja lääkärien tilanne huolettaa

Hallitus on lähettänyt esityksen rokotejärjestyksen muuttamisesta lausuntokierrokselle. Kysyimme alueilta, mitä mieltä ne ovat.

22. maaliskuu 2021

Yksityiset terveysyritykset jo tiiviisti mukana koronarokotuksissa – "Työntekijöiden rokotuksista voi tulla sekasotku", epäilee Elinkeinoelämän keskusliiton koronajohtaja

Sosiaali- ja terveysministeriö tyrmää elinkeinoelämän vaatimukset työterveyshuollon rokotusroolin selkeyttämisestä.

21. maaliskuu 2021

Rajoille on vaadittu pakollisia koronatestejä yli vuosi, yritys toisensa jälkeen törmäsi seinään – lopulta löytyi yllättävä ratkaisu

Negatiivista ennakkotestiä ei edelläänkään vaadita, mutta todistuksella voi välttää maahantullessa koronatestin.

19. maaliskuu 2021

Rokotteet jakautuvat tasan, mutta korona epätasaisesti – Näin tartunnat painottuvat Suomessa

Suomessa pohditaan nyt rokotusjärjestyksen painottamista koronan ilmaantuvuuden mukaan.

18. maaliskuu 2021

Etelä-Karjalassa odotetaan avin päätöstä monien tilojen sulkemisesta koronan hillitsemiseksi: "Toivomme, että ihmiset ottaisivat tämän vakavasti"

Toimenpiteiden vaikutusten näkymiseen voi mennä useita viikkoja.

17. maaliskuu 2021

Määrätäänkö yksityiset kuntosalit kiinni Etelä-Karjalassa? Tilannekuvaryhmä esittää sulkemisen mahdollistavan tartuntatautilain pykälän käyttöönottoa

Pykälän käyttöönotolla estettäisiin koronatartuntojen leviämistä ja turvattaisiin sairaanhoidon henkilöstön riittävyys.

11. maaliskuu 2021

Suomi putosi Euroopan tautitilastoissa – tartuntamäärät rajussa kasvussa nyt meilläkin

Suomen tartuntamäärä kasvaa nyt kolmanneksi nopeimmin Euroopan maista.

10. maaliskuu 2021

Koronatilanne on parantunut merkittävästi Vaasan sairaanhoitopiirissä, mutta lomilta palaajat voivat vielä muuttaa tilanteen

Vaasan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Juha Salonen ennakoi, että paluu epidemian kiihtymisvaiheeseen häämöttää jos lomatartunnat pysyvät kurissa.

5. maaliskuu 2021

Elina Kallijärven Esson baarin laulaminen loppuu Kajaanissa ja niin käy monelle muullekin: "En tykkää" – katso viimeisen karaokeillan tunnelmat

Ravintoloiden pitää tästä päivästä lähtien huolehtia, että asiakkaat istuvat eivätkä tanssi tai laula.

4. maaliskuu 2021

Koronan testausstrategia muuttuu Pirkanmaalla – myös oireettomia altistuneita aletaan testata asteittain

Testejä tehdään oireettomille vain, jos kapasiteetti antaa myöten.

1. maaliskuu 2021

Koronarokotteiden tuotanto-ongelmat piinaavat edelleen Eurooppaa – Tšekki ja Unkari paikkaavat rokotepulaa venäläisellä Sputnik-rokotteella

Koronarokotukset etenevät hitaasti, ja paineet prosessin vauhdittamiseksi kasvavat. Jopa huijarifirmat ovat lähestyneet EU-maita.

26. helmikuu 2021

Sosiaali- ja terveysministeriö näreissään Etelä-Suomen koronarajoituksista: "Paikat pitäisi panna kokonaan kiinni", sanoo osastopäällikkö

Aluehallintoviraston mukaan urheilutiloissa saa olla enintään 10 ihmistä samaan aikaan, kauppakeskuksissa oleskelutilat ovat pois käytöstä.

10. helmikuu 2021

Lavarunoilija Samppa Varis ikävöi livetapahtumia – mitä sinä odotat eniten? Kerro meille, miten korona muutti kulttuuritottumuksiasi

Kulttuurinystävät ikävöivät rajoitusten helpotusta ja livetapahtumia. Miten itse aiot toimia? Osallistu kyselyyn jutun lopussa.

5. helmikuu 2021

Lasten koronarokotetutkimusten arvioidaan valmistuvan keväällä – rokotusaikatauluista jo varovaisia arvioita

Käynnissä olevat rokotetutkimukset arvioivat, onko koronarokote turvallinen 12–15-vuotiaille nuorille.

Suomikin ottaa käyttöön koronarokotepassin – tieto koronarokotteesta tallennettaisiin Omakantaan

Koronarokotepassi voisi helpottaa matkustamista, jos useat EU-maat ottavat sen käyttöön.

4. helmikuu 2021

Ravintolarajoituksissa eroja naapurimaakuntienkin kesken myös jatkossa – hämmentävien erojen syynä tulkinta epidemiatilanteesta

Valtioneuvosto määrittelee ravintolarajoitukset sairaanhoitopiiri tai maakunta kerrallaan.

Sote-valiokunta ei halua hiihtokeskuksia kiinni, tilojen sulkeminen rajattu sisätiloihin, yrityksille korvauksia yli 2 viikon sulusta

Koronan levitessä kunta tai aluehallintovirasto voivat rajoittaa tartuntatautilain nojalla yksityisten yritysten toimintaa ja ihmisten harrastamista.

2. helmikuu 2021

Köyhimpien maiden koronarokotukset eivät ole vielä alkaneet – muiden muassa EU:n rahoittamien rokotustoimitusten pitäisi käynnistyä tässä kuussa

COVAX-rokoteyhteistyöhön ei ole saatu läheskään kaikkia toivottuja resursseja, joten tavoite kahdesta miljardista rokotteesta saattaa jäädä vajaaksi.

28. tammikuu 2021

Missä koronarokotteiden valmistuksessa mennään ja keitä maailmalla on rokotettu? Lue vastaukset kuuteen kysymykseen

Epävarmuus rokotustahdista herättää länsimaissa nurinaa. Yli kaksi kolmasosaa maista ei kuitenkaan ole päässyt edes aloittamaan rokotuksia.

19. tammikuu 2021

Kunnat valmistautuvat massarokotuksiin perustamalla rokotekeskuksia, mutta epävarmuustekijöitä riittää – "Tuli mitä tuli niin meillä on siihen ratkaisu"

THL:n mukaan laajamittaista rokottamista jouduttaneen odottamaan huhtikuuhun.

11. tammikuu 2021

Sikainfluenssarokotteen jälkeisestä narkolepsiasta kärsivä Jasper: “Miten taataan, etten jää yksin jos sairastun myös koronarokotteesta?”

Suomen valtio on luvannut kantaa vastuun koronarokotteen mahdollisista haittavaikutuksista. Ihan kuten vuonna 2009.

4. tammikuu 2021

Ensimmäinen ihminen sai Oxford-AstraZenecan koronarokotteen Britanniassa

Rokote on sekä edullinen että verraten helppo jaella.

23. joulukuu 2020

Terveysalan ammattijärjestöt kannustavat jäseniään rokotuksiin – "Tällä hetkellä ei ole sellaista viestiä, että oltaisiin kieltäytymässä", sanoo Tehyn kehittämispäällikkö

Yle kysyi neljältä ammattiliitolta työntekijöiden tuntoja alkavista koronarokotuksista.

18. joulukuu 2020

5 000 suomalaista saanee koronarokotteen heti joulun jälkeen – "Kyseessä symbolinen ele", arvioi STM:n Tuija Kumpulainen

Ensimmäisen rokote-erän jakelussa kiinnitetään huomiota alueelliseen tasa-arvoon.

3. joulukuu 2020

Miksi kokoontumisrajoitukset kiristyvät nyt joka paikassa, mutta ne eivät koske kaikkia? Esitimme 6 kysymystä uusista koronarajoituksista

Esimerkiksi kauppa- ja ostoskeskuksia koskevat mahdolliset kiellot ovat kimurantteja, koska laki on epäselvä.

26. marraskuu 2020

Näin Helsingistä tuli hallituksen silmätikku – Vapaavuori on arvostellut koronatoimia keväästä lähtien, nyt ministerit näpäyttivät takaisin

Hallitus muutti viestintäänsä, kun se alkoi erikseen vaatia Uudeltamaalta ryhtiä koronatoimiin.

24. marraskuu 2020

Analyysi: Satakunnassa koronan leviäminen on vielä omissa käsissä – mutta niin oli Uudellamaallakin vain kaksi kuukautta sitten

Koronatilanne on heikkenemässä Satakunnassa, eikä aikaa ole hukattavaksi, arvioi toimittaja Antti Laakso.

9. marraskuu 2020

Koronarokotteita varaudutaan ostamaan niin paljon, että kaikki suomalaiset saavat sen halutessaan – vielä ei tiedetä, käykö läpimurtorokote lapsille

Pfizerin ja BioNTechin kehittämä koronarokote esti koronaviruksen aiheuttaman taudin kehittymisen koehenkilöillä 90-prosenttisesti.

Merkittävä edistysaskel koronarokotteen kehittelyssä: Pfizer ja BioNTech ilmoittavat rokotteensa tehonneen 90-prosenttisesti testeissä

Kolmannen vaiheen testeissä oli yli 40 000 osallistujaa. Kyseessä on ensimmäinen väliraportti testituloksista.

14. lokakuu 2020

STM Varhila: Ohjeistus maskien käytöstä ollut koko ajan selkeä ja ajan tasalla

Kansliapäällikkö Varhilan mukaan maskien käyttö on ollut koko ajan yhtenä keinona koronan ehkäisyssä.

13. lokakuu 2020

Analyysi: Sote-kritiikkiä kuunnellessa tuntuu unohtuneen, miksi sotea tehdään – myös korona osoitti, ettei tarve ole kadonnut minnekään

Poliittinen muisti on lyhyt. ”Sote-palo” on taas kerran väärin sammutettu, kirjoittaa erikoistoimittaja Tiina Merikanto.

4. syyskuu 2020

Koronatartuntojen lähde selviää vaihtelevasti eri puolilla maata, HUSin alueella jäljittäminen hankalinta: "60–70 % on saanut tartunnan mistä tahansa"

Tartuntaketjujen selvittely vie aikaa, eikä alkuperäistä lähdettä aina löydy.

3. syyskuu 2020

Viruksen levitessä koronatoimien käyttöönottojärjestys olisi erilainen eri osissa maata – Pääministeri: Koronatutkinnan tarkoituksena on hallituksen ja viranomaisten toimien läpivalaisu kriisissä

Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) korostaa, että rajoitustoimien on oltava oikea-aikaisia ja oikein suunnattuja.

1. syyskuu 2020

HUS haluaa ohituskaistan koronatesteihin: kiireelliseen ryhmään kuuluisivat muun muassa ulkomailta palanneet ja kriittisten alojen työntekijät

Nopeasti testiin pääsisivät esimerkiksi ne oireilevat, jotka ovat palanneet ulkomailta, tai ovat huonossa kunnossa.

24. elokuu 2020

Koronatestaamiseen tarvitaan satoja työntekijöitä lisää – Uudellamaalla pohditaan nyt, missä terveyspalveluissa voidaan mennä säästöliekillä talvella

Kunnan työntekijöiden siirtoa koronapandemian torjuntaan vaikeuttaa se, että se poikkeustilalaki ei ole enää voimassa.

19. elokuu 2020

Ministeri Kiuru esitteli uudet tavoitteet koronatestaukseen: Testiin päivässä, tulokset 24 tunnissa – tavoitteiden toteutumiseen voi mennä 6-8 viikkoa

Uudessa strategiassa kansallinen testauskapasiteetti aiotaan nostaa 20 000 testiin vuorokaudessa.

30. heinäkuu 2020

Epidemiatilanne Suomessa yhä vakaa - STM: Uusien koronatartuntojen määrä miltei ennallaan

Tapauksia ilmennyt viikkotasolla hieman heinäkuun alkupuolta enemmän.

29. kesäkuu 2020

Hoitotakuun rajat paukkuvat Satakunnassa koronan takia – sairaanhoitopiirin talous pelättyä paremmalla tolalla

Erityisesti ortopediassa ja silmätautien puolella jonot ovat koronan takia venyneet hyvin pitkiksi.

18. kesäkuu 2020

Maaliskuun kysyntäpiikki löi lääkeyritykset ällikällä – saatavuus on nyt palannut normaaliin, mutta miten käy, jos toinen korona-aalto tulee?

Kevään koronapandemia on ollut tulikoe suomalaiselle lääkesaatavuudelle. Häiriöilmoitusten määrä kohosi merkittävästi viime keväästä, mutta pahimmalta vältyttiin.

29. toukokuu 2020

STM:n selvitys: kasvomaskien hyöty on arjessa vähäinen tai olematon

Kasvomaskien käyttö koronavirustartuntojen ehkäisemisessä on ollut kuuma puheenaihe viime aikoina.

20. toukokuu 2020

Mitä jokaisen olisi hyvä tietää yli 70-vuotiaiden uusista koronaohjeista – Katso tästä, mikä on kiellettyä, sallittua tai suositeltavaa

Höllennettyjen koronaohjeiden tarkoitus on suojata virukselta, mutta niin ettei suojaaminen käy virusta kalliimmaksi.

Työtön voi kohta tienata 500 euroa ilman vaikutusta tukeen – hallitus esittää suojaosan väliaikaista korotusta

Ideana on helpottaa työtöntä pääsemään alkuun, jos esimerkiksi koronan vuoksi kokoaikaista työtä ei vielä ole tarjolla.