Etelä-Pohjanmaalla koronatartuntojen määrä on jälleen nousussa.
14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä noin 300, kun syyskuun alkupuoliskolla luku oli pitkään reippaasti alle 200.
– Syksyn edetessä koronatilanteen ennustetaan jälleen hankaloituvan. Koronapotilaita on lisääntyvästi niin erikoissairaanhoidossa kuin myös perusterveydenhuollossa, infektioylilääkäri Elina Kärnä kertoo.
Tällä hetkellä koronatestejä on tehty vointinsa takia terveydenhuollon toimipisteisiin hakeutuville, riskiryhmiin kuuluville sekä sote-työntekijöille.
– Syksyn tultua koronaa testataan yhdessä influenssan ja RS-virustestin omaavassa testissä. Sairaanhoitopiirillä on myös tarvittaessa olemassa valmiutta lisääntyvään testaukseen, Kärnä toteaa.
Seuraava alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin kokous koronatilanteesta järjestetään maanantaina, jolloin mahdollisesti päivitetään myös koronatilanteeseen liittyviä suosituksia.
Sosiaali- ja terveysministeriö muistuttaa, että tartuntariskiä voi pienentää hyvillä hygieniakäytännöillä ja pysymällä kotona, mikäli saa akuutin hengitystieinfektion oireita.
Lue vielä:
Long covid -potilaiden määrä on kasvanut tänä vuonna pohjalaismaakunnissa – lääkäri: "Sairastavalta tarvitaan kärsivällisyyttä"