Koko Uudenmaan alueella sekä Etelä-Pohjanmaalla otetaan käyttöön leviämisvaiheen rajoitukset ravintoloille, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö.

Asetus tulee voimaan huomenna eli perjantaina 22. lokakuuta. Sen myötä ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu klo 07–24 ja sallittu aukioloaika on 05–01.

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja ulkotiloissa käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on sisätiloissa käytössä vain 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee sisätiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.

Vaihtoehtona ravitsemistoiminnan erityisille rajoituksille toimija voi edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä.

Taustalla ovat epidemiatilanteessa tapahtuneet muutokset, joiden vuoksi Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi.

Etelä-Suomen avi valvoo tehostetusti

Osalla Uudenmaan alueella rajoitukset tulevat takaisin, ellei yritykset ole ottaneet vapaaehtoista koronapassia käyttöönsä. Kaikkia paikkoja kuitenkin koskevat tartuntatautilain mukaiset hygieniaa koskevat määräykset. Esimerkiksi käsidesiä tulee olla tarjolla.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto aikoo valvoa tehostetusti rajoitusten noudattamista ja koronapassien käyttöä.

– Melkein joka viikonloppu on yksi tai muutama partio liikkeellä. Satsaamme tähän valvontaan, kun näitä muutoksia tulee koko ajan ja nopealla aikataululla, niin pyritään itsekin olemaan mukana, sanoo ylitarkastaja Pirkko Lamminpää Etelä-Suomen avista.

Lamminpään mukaan tehdään normaaleja ravintolatarkastuksia, tartuntalain mukaisia tarkastuksia, yli puolen yön avoinna olevissa paikoissa tarkastetaan koronapassin käyttö ja kuinka varmistetaan se, että sisällä on vain koronapassillisia asiakkaita.

Yrittäjät ovat havainneet epärehellisyyttä. Esimerkiksi koronapasseja on väärennetty tai sisään pyrkivä asiakas on yrittänyt käyttää toisen henkilön asiakirjoja. Koronapassin tarkastuksissa on jopa saatu vääriä asiakirjoja pois.

– Järjestyksenvalvojan on syytä tarkastaa, että koronapassi ja henkilöllisyystodistus ovat saman henkilön asiakirjoja, Lamminpää sanoo.

MaRa kritisoi tiukennuksia

Matkailu- ja ravintolan etujärjestö Matkailu- ja ravintolapalvelut, MaRa kritisoi uusia rajoituksia. Järjestön mukaan hallituksen uudessa hybridimallissa rajoitusten piti vähitellen poistua, mutta nyt niitä vain kiristetään.

– Valtioneuvoston ja viranomaisten tulisi itse tehdä enemmän rokotekattavuuden parantamiseksi, eikä sysätä vastuuta yrittäjille, sanoo toimitusjohtaja Timo Lappi MaRa:sta.

Lapin mukaan tuntuu siltä, että ravintola-alan yrittäjät ja työntekijät ovat etulinjassa taistelemassa rokotekattavuuden kasvun puolesta.

– Monet yrittäjät ja työntekijät ovat hyvin väsyneitä ja heidän taloudellinen kuin henkinenkin kestokyky ovat koetuksella. Tuntuu siltä, että kun ei muuten rokotekattavuutta saada nostettua, niin sitten tällä tavalla koronapassin avulla ravintola-alan työntekijät ja yrittäjät laitetaan etulinjaan nostamaan sitä.

Kello 17.10 Juttua täydennetty Etelä-Suomen avin ja MaRan kommenteilla.

Lue myös:

Keskustelu koronapassista kuohahti somessa ja moni yrityskin otti kantaa – helsinkiläisravintoloitsija harkitsee rikosilmoitusta loukkauksista

Avi iski kymmeniin ravintoloihin viikonloppuna: Vilppiä esiintyi, sisään pyrittiin toisen henkilön koronatodistuksella ja asiakkaita käännytettiin ovelta

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 22.10.2021 kello 23 saakka.