Sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteena on nostaa koko maan koronanäytteenottojen määrä 20 000 vuorokaudessa.

HUSLABin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan tämä tarkoittaa heillä noin 10 000 näytettä vuorokaudessa eli nykyisen määrän yli kolminkertaistamista. Tätä varten henkilöstön määrää pitää nostaa koronanäytteenotossa useilla sadoilla työntekijöillä.

– Näytteenottoon tarvitaan vähintään 600–700 henkilöä lisää.

Koronatestauksen näytteenotossa työskentelee tällä hetkellä 250–300 henkilöä, jotka ottavat noin 3 000 näytettä vuorokaudessa.

Lisää työntekijöitä kaivattaisiin myös laboratorioihin testitulosten analysointiin.

Nyt tarvittava lisäkapasiteetti on niin suuri, ettei alalta löydy enää koulutettuja ihmisiä tarpeeksi.

– Ei laboratorioalalla ole saatavilla sellaista määrää koulutettua henkilökuntaa, jos esimerkiksi 500 henkilöä pitäisi löytää parin kuukauden kuluessa, Lehtonen sanoo.

Pääkaupunkiseudulla HUSLAB vastaa pääosin koronatestaamisesta. Sen lisäksi näytteenottoa tehdään jonkin verran edelleen myös kunnissa ja sairaaloiden päivystyksissä.

Uudellamaalla merkittävä osa koronatestauksen vaatimasta lisähenkilökunnasta saataneen kuntien sairaala- ja terveydenhuollon henkilöstöstä. Tämä tarkoittaisi sitä, että Uudenmaan alueen kunnat joutuvat tinkimään omista terveydenhoitopalveluistaan, kun työntekijöitä siirtyy koronatestaukseen.

– Joudutaan varmaan harkitsemaan, mitkä perustason ja erikoissairaanhoidon toiminnot ovat sellaisia, joissa voidaan ensi talven ajan mennä säästöliekillä eli siirtää työntekijöitä koronaepidemian hoitoon ja tässä tapauksessa näytteenottoon, Lehtonen sanoo.

Tällä hetkellä puolet HUSLABin näytteenoton henkilöstöstä on kunnista lainassa olevia työntekijöitä. Keväällä voimassa ollut poikkeuslaki mahdollisti työntekijöiden siirtämisen tilanteen vaatimiin tehtäviin.

Nyt kun poikkeuslaki ei ole enää voimassa, nämä työntekijät haluttaisiin takaisin kuntiin normaaleihin tehtäviinsä purkamaan hammashoidon ja sairaalan päivystyksen jonoja. Tämä pahentaa jo ennestään HUSLABilla ollutta pulaa henkilökunnasta, vaikka se on onnistunut rekrytoimaan kolmessa kuukaudessa koronatestaamiseen 168 henkeä lisää.

Kuntien täytettävä hoitotakuuvelvoite

Helsingin kaupunki siirsi keväällä kymmeniä työntekijöitä koronapandemian torjuntaan.

– Monet lääkärit, hammaslääkärit, suuhygienistit sekä kouluterveydenhuollon työntekijät vaihtoivat työtehtäviä koronapandemian torjuntaan tavalla tai toisella, kertoo terveyden ja päihdehuollon palvelujen johtaja Leena Turpeinen.

Nämä työntekijät ovat palanneet kevään jälkeen pääosin normaaleihin töihin.

Turpeisen mukaan viitisenkymmentä Helsingin kaupungin työntekijää työskentelee kuitenkin edelleen koronaviruksen jäljittämisstrategian parissa. Tarkoituksena on selvittää virustartuntojen alkuperä.

Espoon kaupungilta ei ole siirretty henkilöstöä HUSLABiin. Kaupungin sisällä resursseja tarvitaan nyt erityisesti koronapuhelimeen ja tartunnanjäljitykseen.

Osa Espoon kaupungin henkilöstöstä esimerkiksi kouluterveydenhuollosta tekee kuitenkin oman työnsä ohella vapaaehtoisesti lisä- ja ylityötä koronapuhelimessa ja tartunnanjäljityksessä.

Suurempien työntekijämäärien siirtäminen kunnista HUSLABille koronapandemian torjuntaan on haasteellista, sillä esimerkiksi keväällä kasvaneita hammashoidon ja sairaalapäivystysten jonoja pitäisi purkaa.

– Lisäksi kuntia velvoittaa hoitotakuu eli palvelujen on täytettävä lain vaatimat kriteerit, Turpeinen muistuttaa.

"Se on poliittisen keskustelun paikka, mistä tingitään"

Uudenmaan alueen kunnat ja HUSLAB käyvät parhaillaan tiivistä keskustelua siitä, miten koronatestaamiseen saadaan riittävä määrä osaavaa henkilöstöä. Mukana neuvotteluissa on myös yksityisiä yrityksiä.

Lasse Lehtonen korostaa, että neuvotteluissa haetaan kokonaisratkaisua, jolla pyritään varmistamaan se, ettei kenenkään terveydelle aiheudu kohtuutonta haittaa siitä, että koronanäytteenottoon tarvitaan henkilöstöä.

– Se on poliittisen keskustelun paikka, mistä tingitään, Lehtonen toteaa.

Lehtosen mukaan neuvottelut henkiöstöratkaisusta ovat jo niin pitkällä, että asiasta tiedotetaan piakkoin.

Voit keskustella aiheesta 25.8. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronavirustilanteesta

Koronatesti voi olla monella meistä edessä – lue tavallisia kokemuksia siitä, miten testissä käyminen sujui ja miltä nenän rassaaminen tuntui

Koronatestin onnistuminen riippuu pitkälti oikeasta testausajankohdasta – infektioylilääkäri kertoo, milloin testiin kannattaa mennä