Ylevä arkisto

Perussuomalaiset

Näytetään 1–84 / 84

28. huhtikuu 2024

Nämä viisi kysymystä ovat auki kansanedustaja Timo Vornaseen liittyvässä ampumistapauksessa

Helsingin keskustassa sattunut ampumatapaus herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia on tarjolla.

27. huhtikuu 2024

Pääsihteeri Pelttarilla ei tietoa, onko rikosepäilyn kohteena olevan edustaja Vornasen asetta säilytetty sääntöjen mukaan

Antti Pelttarin mukaan eduskuntaan esimerkiksi harrastuksen takia tuodut aseet pitäisi säilyttää lukitussa kaapissa turvallisuusosaston hallussa.

26. huhtikuu 2024

PS:n kansanedustaja Vornasen epäillään olleen osallisena Helsingissä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa – tämän tiedämme nyt

Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra kertoo, ettei ole keskustellut vielä Vornasen kanssa.

30. tammikuu 2024

Wille Rydmanilla on ”henkinen yliote” kokoomuksesta, kuvailee Timo Soini – näin yhden hylkiöstä tuli toisen ministeri

Perussuomalainen elinkeinoministeri sanoo Ylen haastattelussa, että poliitikonkin on voitava arvostella mediaa. Tukipiikkiä hän ei herkästi avaa.

6. syyskuu 2023

Eduskunta käsittelee tänään hallituksen rasismitiedonantoa – näin kesän tapahtumat etenivät

Rasismikeskustelu hallitsi Suomen poliittista ilmatilaa läpi kesän. Koostimme juttuun tapahtumia, jotka johtivat tänään eduskunnassa käsiteltävään rasismitiedonantoon.

18. elokuu 2023

Kansanedustaja Sebastian Tynkkysen saama tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan pysyy voimassa

Korkein oikeus ei myöntänyt Tynkkyselle valistuslupaa asiassa. Oulun käräjäoikeus tuomitsi Tynkkysen sakkorangaistukseen vuonna 2021.

18. heinäkuu 2023

Sisäministeri Mari Rantanen nimeää kolme uhkaa Suomen sisäiselle turvallisuudelle ja kertoo, miten niihin vastataan

Perussuomalainen ministeri kipparoi maahanmuuttopolitiikan kiristystyötä. Kivinen alku ei tullut puolueelle täysin yllätyksenä, Rantanen sanoo.

17. heinäkuu 2023

Wille Rydman vakuuttelee, että hallitus on toimintakykyinen – ”Toivottavasti se näkyy myös siinä, miten ministerit blogejaan kirjoittelevat”

Hallituspuolueiden puheenjohtajat kävivät eilen jälleen pelisääntökeskustelun arvoista ja sanavalinnoista. Etenkin RKP on ilmaissut huolta hallituksen toimintakyvystä.

14. heinäkuu 2023

Kokoomuksessa kipuillaan yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa – ”Kun teemme politiikkaa, heitämme arvoillamme vesilintua”, sanoo valtuutettu

Yle kysyi kokoomusvaikuttajilta, mitä he ajattelevat hallituksen vaikeuksista ja yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa. Pääministeri Petteri Orpo ja hänen toimintansa saavat lähes pelkästään kehuja.

13. heinäkuu 2023

Kokoomuksen Kopran mielestä luottamusäänestystä ei tarvita vielä – SDP:n Kokko: pääministerin sijaisesta oltava parlamentaarinen selvyys

Ylen erikoislähetyksessä vierailleet kansanedustajat Jukka Kopra ja Jani Kokko näkevät, että Suomen maakuva Riikka Purran (ps.) nettikirjoituksiin liittyvässä keskustelussa on jo vahingoittunut.

12. heinäkuu 2023

Purran anteeksipyyntö ei tuonut puoluetovereilta tykkäysten aaltoa

Harva perussuomalainen kansanedustaja nousi näkyvästi tukemaan valtiovarainministerin anteeksipyyntöä rasistisesta kirjoittelusta. Moni puhui sen sijaan ajojahdista.

11. heinäkuu 2023

Riikka Purra pyytää ”15 vuoden takaisia typeriä” somekommenttejaan anteeksi – hallituspuolueiden puheenjohtajilta julkilausuma

Purra sanoo Twitterissä kirjoittaneensa Scripta-blogin vieraskirjaan sanoilla, joita hän ei nykyään ”mitenkään hyväksy enkä käyttäisi”.

Hallituksen voisi olla viisasta ottaa selkeä nollatoleranssin kanta rasismiin, sanoo presidentti Niinistö – RKP:n Henriksson ”riikan” kirjoituksista: Järkyttävää luettavaa

RKP:n Henrikssonin mukaan PS:n puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran tulee irtisanoutua rasismista, jotta luottamus ja hallituksen toimintakyky säilyvät.

Erikoistutkija sanoo, että hallitus on erittäin vaikeassa tilanteessa Purran väitettyjen kirjoitusten vuoksi

Tutkija Mikko Poutasen mukaan pääministeri Petteri Orpo (kok.) on vaitonainen kohusta, etteivät ristiriidat hallituksen sisällä pahenisi. Orpo kommentoi Ylelle, ettei hyväksy rasismia.

5. heinäkuu 2023

Tuija Siltamäen kolumni: Jälleen törkeää perussuomalaisten vainoamista

Petteri Orpon takeltelu antisemitismistä ja äärioikeistosta on surkeaa katsottavaa, kirjoittaa Siltamäki.

3 havaintoa
3. heinäkuu 2023

Osa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista maalittaa Iltalehden toimittajaa, sanoo Journalistiliitto

Päätoimittajien yhdistyksen mukaan toimittajien maalittaminen on hyökkäys sananvapautta kohtaan.

2. heinäkuu 2023

Sisäministeri Rantanen sanoutuu painokkaasti irti salaliittoteorioista: ”En usko myöskään väestönvaihtoteoriaan”

Kolme perussuomalaista ministeriä ilmoitti sunnuntaina Twitterissä, että puolue tekee politiikkaa numeroiden ja tilastojen pohjalta.

24. kesäkuu 2023

Jari Sarasvuo ja Arman Alizad ylistävät uuden kansanedustajan puhetaitoja: ”Voin sanoa, että tää oli puheena 27-vuotiaalta pysäyttävän kova”

Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Miko Bergbom puolusti torstaisessa puheenvuorossaan hallitusohjelmaa ja moitti edellistä hallitusta.

8. maaliskuu 2023

Matti Mörttisen kolumni: Sanna Marin sulki oven, ja se saattoi mullistaa vaalien tulevaisuuden

Kriisien aika ei puraissut hallitukseen kannatukseen normaaliin tapaan, ja istuva pääministeri on yhtä aikaa erittäin suosittu ja epäsuosittu. Kevätilmassa leijuu blokkivaalien tuoksu, kirjoittaa Mörttinen.

1 havainto
22. lokakuu 2022

Analyysi: EU-komission ennallistamisasetus voi vielä ravistella Marinin hallitusta, ja ensimmäiset merkit siitä nähtiin jo perjantaina

Hallituspuolueiden jakautuminen eduskunnan talousvaliokunnan metsien ennallistamiskäsittelyssä kertonee ennen kaikkea siitä, kuinka herkkä asia on keskustalle vaalien alla, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

24. tammikuu 2022

Vaalien häviäjät käyvät jälkipyykkiä – vihreät ruoskivat itseään saarnaamisesta, perussuomalaiset miettivät mitä olisi pitänyt tehdä toisin

Tutkija sanoo, että perussuomalaiset jäivät tekemään aluevaaleissa oppositiopolitiikkaa sote-uudistusta vastaan, vaikka juna on jo mennyt. Vihreät taas suuntasivat viestinsä ydinkannattajilleen.

5. joulukuu 2021

Tutkimus: Koronarokotteiden kiivaimmat vastustajat perussuomalaisissa, 12 prosenttia ei aio ottaa rokotetta – Puoluejohto kiistää roketekielteisyyden ja kannustaa piikille

Tutkijan mukaan perussuomalaisten yleinen epäluuloisuus valtiota ja viranomaisia kohtaan heijastuu nyt myös koronarokotteisiin ja -rajoitteisiin. Leena Meren mukaan rokotteisiin liittyvien huolien käsittely ei ole rokotevastaisuutta.

3. lokakuu 2021

Perussuomalaiset tekee hallitukselle välikysymyksen maahanmuutosta ja taloudesta – Purra: "Vastuutonta ja epäoikeudenmukaista"

Purran mukaan perussuomalaiset ei hyväksy Suomelle haitallisen maahanmuuton lisäämistä eikä hallituksen esittämiä maahanmuuttopolitiikan lievennyksiä.

24. syyskuu 2021

Kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalon aikuista poikaa epäillään törkeästä huumausainerikoksesta

Slunga-Poutsalo kertoi asiasta julkisesti perjantaiaamuna, kun Iltalehti oli uutisoinut kansanedustajan aikuisen pojan rikosepäilystä. Slunga-Poutsalo kirjoitti tekevänsä kaikkensa sen eteen, että hänen poikansa saisi uuden mahdollisuuden.

15. elokuu 2021

Testaa, erotatko Riikka Purran Jussi Halla-ahosta: tässä pelissä voit vertailla Purran ja Halla-ahon mielipiteitä

Riikka Purra nousi muutamassa vuodessa perussuomalaisten johtoon. Hänen ajatuksensa ovat hyvin lähellä Jussi Halla-ahoa, mutta kuinka lähellä? Testaa.

6. toukokuu 2021

Analyysi: Keskusta ajoi hallituksen kriisiin jo toista kertaa, mutta Ylen kannatuskysely on puolueelle tussahdus

Keskustan suosio laski jälleen alle 12 prosentin, vaikka puolue esitteli tavoitteitaan julkisuudessa päiväkausien ajan. Kokoomus on Ylen kyselyn perusteella matkalla kohti kuntavaalien voittoa, kirjoittaa politiikan toimittaja Antti Pilke.

6. huhtikuu 2021

Puhemiesneuvosto: Ano Turtiaisen twiitissä on väkivallalla uhkailun piirteitä, Filatov pitää tilannetta vakavana

Toistuvasti järjestystä rikkonut kansanedustaja voidaan pidättää tehtävästään kahdeksi viikoksi.

9. maaliskuu 2021

Pohjois-Pohjanmaalla seitsemän puolueen piirijohtajat tuomitsevat ministeri Kiurua arvostelleen Ilkka Revon käytöksen

Ilkka Repo on pyytänyt käytöstään julkisesti anteeksi sanomalehti Kalevassa. Myös perussuomalaisten johdosta on moitittu Revon kirjoittelua.

4. maaliskuu 2021

Analyysi: Perussuomalaisilla näyttää olevan kaikki mahdollisuudet suureen vaalivoittoon – puolue lyö jo nyt ennätyksiään ehdokasasettelussa

SDP:n kannatus lähestyy tasoa, jota puolue piti viime kuntavaaleissa pettymyksenä, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

2. helmikuu 2021

Taloustutkimus selittää perussuomalaisten vaalimainokseen päätynyttä bensalaskelmaa – Puoluesihteeri: Hassua irtisanoutua omista luvuista

Taloustutkimus harmittelee, ettei yritykselle tarjottu mahdollisuutta nähdä Lappilaisessa julkaistua mainosta etukäteen.

13. tammikuu 2021

Perussuomalaisten kampanja kerää kokemuksia kouluopetuksen puolueellisuudesta –  OAJ tyrmää "poliittisen ilmiantokampanjoinnin"

Perussuomalaiset uskovat, että kouluissa syrjitään puoluetta kannattavia oppilaita ja että opettajat eivät aina ole neutraaleja.

9. lokakuu 2020

Eurooppa-kirje: 18 800 koronatartuntaa vuorokauden aikana, tilanne Ranskassa pahenee dramaattisesti – brexit-jännitys tiivistyy Brysselissä

Saat tärkeimmät Eurooppa-jutut kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.

1. lokakuu 2020

Matti Mörttisen kolumni: Trump voi voittaa, eikä siihen tarvita kuin yksi iso nöyryytys oikeaan aikaan

Politiikan sisältö ei enää ratkaise vaalikampanjassa. Härski asenne ratkaisee, kirjoittaa Matti Mörttinen

6. huhtikuu 2020

Analyysi: Populistit flirttailevat ilmastoskeptisyydellä – mistä ilmastonmuutosta vähättelevä viesti on peräisin ja kuka sen ostaa?

4. maaliskuu 2020

Analyysi: Silakkaliike ei ole suoran toiminnan antifasismia, vaan öyhötykseen kyllästyneiden protesti vihapuheelle ja perussuomalaisille

Vihapuheen vastustus kelpaa iskulauseeksi kokismainokseen, mutta se on vaikea tavoite kansanliikkeelle, kirjoittaa toimittaja Eero Mäntymaa.

10. joulukuu 2019

Perussuomalaiset jättää välikysymyksen al-Holista – KD ja nyt-liike mukana, kokoomus harkitsee

Perussuomalaisten mukaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) puheet eivät täsmää julkisuudessa olleiden tietojen kanssa.

31. lokakuu 2019

Twitterin päätös kieltää poliittinen mainonta on lähes merkityksetön asia Suomessa – "Somekeskustelu suurempi ongelma"

Perussuomalaiset pitää Twitterin päätöstä erikoisena, eivätkä SDP ja vihreätkään toivo mainoskieltoa.

5. heinäkuu 2019

Sanna Ukkola: Mitään ei saa enää sanoa -hokema ärsyttää monia, mutta siinä piilee myös totuuden siemen

Häpeärangaistus on äärimmäisen voimakas ase, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

26. toukokuu 2019

Tällaisia ovat Suomen uudet europarlamentaarikot: Sahuri, ex-kommunisti, karjatilallinen...

Uusia kasvoja suomalaismepeissä on noin puolet. Myös naisten ja miesten osuus jakautuu suunnilleen puoliksi.

2. toukokuu 2019

Perussuomalaiset siirretään istumaan eduskunnan oikeaan laitaan vasten tahtoaan – Halla-aho: "Protestointia ja kiusantekoa"

RKP:n toive istumapaikasta suuren salin keskellä toteutuu, perussuomalaiset närkäistyivät.

19. huhtikuu 2019

Kaksi päivää ennen vaaleja Katju Aro mietti, mihin puoluetoimisto perustettaisiin – Unelma pinkistä vallankumouksesta jäi vielä unelmaksi

Yle seurasi feministisen puolueen kampanjoinnin viimeisiä jännittäviä päiviä. Usko historialliseen vaalivoittoon murtui vasta illan pimettyä.

27. maaliskuu 2019

Tutkijat: Perussuomalaisten vaalivideo toimi kohun logiikkaa hyödyntämällä, levityksessä apuna videon paheksujat

Viime viikolla julkaistu video on kerännyt jo reilusti yli neljännesmiljoona katselukertaa.

22. maaliskuu 2019

Yle tarkasti poliitikkojen vaaliväitteitä: Suomalaisen lihan päästöjä vähätelty, velaksi eläminen ei ole loppunut

Yle seuraa eduskuntavaalien alla puolueiden ja ehdokkaiden vaalipuheita, ja tarkistaa väitteiden todenperäisyyden.

7. helmikuu 2019

"Valehtelet!", "kujalla", "sirkuspelle" – Näin somessa nokittelevat kansanedustajat, joita laki kieltää loukkaamasta salissa

Valehtelusta syyttäminen on eduskunnassa ehdottomasti kiellettyä. Netissä poliitikot naljailevat toisilleen rankastikin.

5. tammikuu 2019

Puolueet ja vaalikoneisto varautuvat someoperaatioihin – pelissä on luottamus järjestelmään

Perussuomalaisten mukaan isoin vaalivaikuttaja on ollut Facebook jäädyttämällä ehdokkaiden tilejä. FB tapasi syksyllä Suomen puolueet

8. joulukuu 2018

Perussuomalaiset kutsuu opposition tekemään välikysymystä turvallisuustilanteesta

Puolueen mielestä hallitus on epäonnistunut muun muassa kielteisen turvapaikan saaneiden säilöönotossa.

4. lokakuu 2018

Tuija Siltamäen kolumni: Hei poliitikko, lopeta se maalitushöpötys

Kun poliitikko uikuttaa tulleensa maalitetuksi, se on kunnon keskisormenojennus kaikkia niitä kohtaan, jotka on joskus oikeasti maalitettu, kirjoittaa Tuija Siltamäki.

10. syyskuu 2018

Analyysi: Voisiko blokkipolitiikan takuumaa Ruotsi ottaa jatkossa mallia Suomesta?

Ruotsin vaalit tuntuvat antavan uskonvahvistusta usealle puolelle pitkin suomalaista puoluekenttää, kirjoittaa politiikan toimittaja Robert Sundman.

2. elokuu 2018

Tuija Siltamäen kolumni: Aino Pennanen on nyt live-tilassa – käytännössä sama kuin Schindlerin lista

Kukaan ei tiedä, oliko Finnairin lennolla käynnissä pakkopalautus vai ei, mutta ainakin se tarjosi vihreille erinomaisen tilaisuuden nolata itsensä, kirjoittaa Tuija Siltamäki kolumnissaan.

22. kesäkuu 2018

Petteri Orpolta tukea vihapostin kohteeksi joutuneelle Veera Ruoholle

Orpon mukaan on käsittämätöntä, miten Ruoho joutui ensin työpaikallaan häirinnän kohteeksi, ja sen jälkeen vielä vihapostin uhriksi.

18. toukokuu 2018

Näin Niinistö perustelee aloitettaan naissotilaista: "Tällä sain median tiedostamaan puolustusvoimien suuren säästövaateen"

Ehdotus jäädyttää määräaikaisesti naisten vapaaehtoinen asepalvelus oli keino saada kansan ja median huomio puolustusvoimiin kohdistuviin säästöihin, puolustusministeri perustelee Ylelle.

30. marraskuu 2017

Kulttuuriministeri Sampo Terho: En voi ministerinä lähteä kielikeskustelussa solvauskilpailuun

Sampo Terho (sin.) ymmärtää miksi kielikeskustelu herättää voimakkaita tunteita, niin voimakkaita, että rationaalinen väittely varsinaisesta asiasta saattaa hautautua niiden alle.

9. marraskuu 2017

IL ja AL: Soinin valtiosihteeri livahti Sipilän luota auton takakontissa – Pääministeri: Palaverista hän lähti ihan omin jaloin

Sinisten Elovaara vahvistaa käynnin: "Peräkontissa saa matkustaa"

17. elokuu 2017

Valtiojohto järkyttyi Barcelonan iskusta – Niinistö seuraa tilannetta, ulkoministeriö avasi tilannehuoneen

Presidentti Sauli Niinistö toivoo voimia uhreille, omaisille ja pelastajille.

8. heinäkuu 2017

Kuka tiesi ja mitä? Näin Jussi Niinistö apureineen hajotti perussuomalaiset ja juoni loikan takaisin hallitukseen

Yle kokosi päiväkirjan perussuomalaisten dramaattisen viikon vaiheista. Ketkä toteuttivat operaatio Uuden vaihtoehdon?

15. kesäkuu 2017

Herätys: Putin vastailee kansalle televisiossa, roaming-maksut poistuvat, sää jatkuu aurinkoisena

Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

13. kesäkuu 2017

Tällainen on Uusi vaihtoehto – Nämä kansanedustajat jättivät perussuomalaiset

20 kansanedustajaa kertoi iltapäivällä lähtevänsä perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, mukana on puolueen entinen puheenjohtaja Timo Soini. Päivän edetessä lähtijöiden määrä on kasvanut.

29. maaliskuu 2017

Ketä sinä äänestät? Maakunnan suuri vaalikeskustelu suorana kello 18 alkaen

Seuraa Kanta-Hämeen maakunnan suurta vaalikeskustelua, niin tiedät, mitä puolueissa ajatellaan kuntien tulevaisuuden tärkeistä kysymyksistä.

2. tammikuu 2017

Puoluepomot kuittailivat toisilleen: "Vaaleissa ratkaistaan, kuka päättää – ihminen itse vai vihreät"

Vihreät on kiilaamassa kokoomuksen edelle Helsingissä, ilmeni tänään puoluekannatusmittauksesta. On tietenkin tosi nöyrä mieli, kommentoidaan Helsingin vihreistä.

21. heinäkuu 2016

SDP:n ja perussuomalaisten sanaharkka rasismista kiihtyy – nyt kommentoi puoluesihteeri Paananen

Perussuomalaisten nuorisojärjestö on esittänyt, että laista poistettaisiin pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tällä viikolla on uutisoitu myös nuorisojärjestön puheenjohtajan lausunnoista, kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kirjoittelusta on puolestaan aloitettu poliisitutkinta. SDP:n Reijo Paananen kysyy, mihin toimiin Timo Soini on nyt ryhtynyt.

7. maaliskuu 2016

Yle viettää päivän kansanedustajan kanssa: Jätä kysymys Kike Elomaalle

Seuraamme varsinaissuomalaisten kansanedustajien työtä yhden päivän ajan kevätkaudella. Keskiviikkona lähdemme Ritva "Kike" Elomaan (ps.) matkaan. Mitä sinä haluaisit kysyä häneltä?

25. helmikuu 2016

PS-Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen: sukupuolia on kaksi, eikä sitä voi muuttaa kuvittelemalla

9. helmikuu 2016

Yle viettää päivän kansanedustajan kanssa: Jätä kysymys Ville Taviolle

Seuraamme varsinaissuomalaisten kansanedustajien työtä yhden päivän ajan kevätkaudella. Keskiviikkona lähdemme Ville Tavion (ps.) matkaan. Mitä sinä haluaisit kysyä häneltä?

31. tammikuu 2016

Talousvaliokunnan puheenjohtaja vaatii selvitystä sähkön siirtohinnoista

Myös pääministeri Juha Sipilä haluaa käydä korotukset huolella läpi mahdollisten väärinkäytösten varalta.

14. tammikuu 2016

Soini otti kantaa Puola-päätökseen: "EU pysyköön lestissään" – Stubb eri linjoilla

Historia ei ole opettanut EU-uskovaisille yhtään mitään, toteaa ulkoministeri Timo Soini. Valtiovarainministeri Alexander Stubb puolestaan katsoo, että "on kaikkien etu, että yhteisten pelisääntöjen uskottavuus vahvistuu". EU-komissio ilmoitti eilen, että se aloittaa Puolan tutkinnan.

17. joulukuu 2015

Ryhmätoverikin torppaa Huhtasaaren kommentin: "Ihmisoikeudet ovat loukkaamattomat"

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari esitti keskiviikkona, että ihmisoikeudet on perustettu suojelemaan siviilejä, "ei terroristeja, sotarikollisia tai rikollisia". Huhtasaaren ryhmätoveri Maria Tolppanen puolestaan sanoo, ettei ihmisoikeuksien viemisestä tulisi edes spekuloida.

30. heinäkuu 2015

Facebook-päivityksestä puoluelehdelle selittelyyn – tässä kaikki oleellinen tapaus Immosesta

27. heinäkuu 2015

Immosen lausunto jakaa perussuomalaisia – "Kammottava lopputulos" vai "lyyrinen ulostulo"?

Perussuomalaisten riveistä on noussut niin kansanedustaja Olli Immosta (ps.) puolustavia kuin kritisoiviakin ääniä. Immonen julkaisi lauantaina Facebook-päivityksen, jossa hän muun muassa kutsui monikulttuurisuutta painajaiseksi ja puhuu taistelusta "yhden oikean Suomen kansan" loppuun asti.

26. heinäkuu 2015

Arvostelu kansanedustaja Olli Immosen kirjoituksesta kuumenee – Soinia vaaditaan esiin

Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ihmettelee, miksei ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ole kommentoinut kansanedustaja Immosen (ps.) kirjoittelua sosiaalisessa mediassa. Osa lukijoista on löytänyt tekstistä kansallissosialistisia sävyjä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terhon mukaan kirjoituksesta voi tulla vielä seurauksia.

14. heinäkuu 2015

Soini Iranin neuvottelutuloksesta: Osoitus vuoropuhelun välttämättömyydestä

Iranin ydinohjelmaa koskevan sopimuksen yksityiskohdat paljastetaan myöhemmin tänään.

8. toukokuu 2015

Lapin kansanedustajat odottavat mielenkiinnolla uutta hallitusohjelmaa

Lapin kansanedustajat eivät yllättyneet torstaina julkistetusta hallituspohjasta. Ei edes sosiaalidemokraattien Johanna Ojala-Niemelä yllättynyt siitä, että puolue jätettiin hallitusneuvottelujen ulkopuolelle. Yle Lapin haastattelemat kansanedustajat Markus Lohi (kesk.), Hanna Mäntylä (ps.), Johanna Ojala-Niemellä (sd.) ja Markus Mustajärvi (vas.) suhtautuvat tulossa olevaan porvarihallitukseen vähintäänkin kaksijakoisesti. Uutta hallitusohjelmaa odotetaan mielenkiinnolla.

22. syyskuu 2014

Perussuomalaisten kansanedustaja väläyttää väliaikaishallitusta

Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Tossavaisen mielestä maan hallitus on toimintakyvytön seuraavan vuoden ajan. Hän ehdottaa, että kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset veisivät tärkeät päätökset maaliin muodostamalla uuden hallituksen ennen uusia vaaleja.

31. toukokuu 2014

Niinistö, Salolainen ja Kääriäinen kaipaavat lisätietoja ilmatilaloukkauksista

Niinistö ei ole aiemmin kuullut, että resurssien niukkuus olisi johtanut valmiustilan laskuun.

26. maaliskuu 2014

Eikö poliittinen jargon aukea? Kysy kehysriihestä, poliitikot ja Yle Uutisten politiikan toimitus vastaavat klo 19 alkaen

Mikä ihmeen kehysriihi? Mistä siinä oikein päätettiin? Ja miten päätökset vaikuttavat minun arkeeni? Kysy kehysriihessä tehdyistä päätöksistä live-chatissa tänään klo 19 alkaen. Toimitus vastaa kysymyksiin mahdollisimman selkeästi. Tyhmiä kysymyksiä ei ole.

14. maaliskuu 2014

Radikaalisaarnaajan maahantuloa on vaikea estää

Viranomaisilla ei ole keinoa estää yksittäisten ihmisten maahantuloa ilman selviä perusteita. Asia nousi esille, kun radikaaliksi luonnehditun muslimisaarnaaja Bilal Philipsin kerrottiin saapuvan Suomeen maaliskuun lopulla. Kutsun Philipsille esitti Helsingin muslimit -yhdistys. Perussuomalaisten kansanedustajien mukaan Philipsin pääsy Suomeen tulisi estää.

Mitä suomalaisessa moskeijassa saa saarnata?

Radikaali muslimisaarnaaja Bilal Philips on kutsuttu Suomeen vierailulle maaliskuun lopussa. Philipsiä on luonnehdittu radikaalimuslimiksi ja fundamentalistiksi. Onko muslimisaarnaajan tulo Suomeen uhka? Pitäisikö viranomaisten valvoa tarkemmin maahantuloa?

20. helmikuu 2014

Äänestä: Onko Suomi kypsä samaa sukupuolta olevien avioliittolaille?

Eduskunta käsitteli eilen torstaina kansalaisaloitetta sukupuolineutraalista avioliittolaista. A-studion saaman selvityksen mukaan enemmistö kansanedustajista kannattaa aloitetta.

19. joulukuu 2013

Näkökulma: Tonttialoite kiinnostaa ja kiusaannuttaa

EU:n ja ETA-alueen ulkopuolisten kansalaisten tonttiostojen estäminen oli kiusallinen aloite, kunnes se sai kannatusta kansanedustajien keskuudessa.

3. joulukuu 2013

Vaikuta: Mikä on vuoden 2013 sana?

Mikä ilmiö kuvastaa parhaiten vuotta 2013? Mikä termi ansaitsee tulla valituksi vuoden sanaksi Suomessa? Ehdota ja äänestä!

2. marraskuu 2013

Ylen Islam-ilta käynnisti keskustelun: "Hyväksyttekö homoseksuaalien teloittamisen?"

Ajankohtaisen kakkosen Islam-ilta herätti toden teolla nettikeskustelijat. Sosiaalisessa mediassa kärkeen on noussut varsinkin islamin suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin.

24. lokakuu 2013

Razmyar ja Halla-aho samoilla linjoilla - Nasimakaan ei tule Islam-iltaan

Nasima Razmyar (sd.) on peruuttanut tulonsa Ajankohtaisen kakkosen Islam-iltaan. Blogikirjoituksessaan hän kertoo olevansa kerrankin samaa mieltä jostain asiasta Jussi Halla-ahon (ps.) kanssa.

15. lokakuu 2013

A2 Islam-illan vieraslista lähes valmis - Halla-aho ei suostunut mukaan ohjelmaan

Ajankohtaisen kakkosen Islam-illan keskustelijat on pääosin valittu. Mukaan on tulossa imaameja, islamin uskoon kääntyneitä, islamin uskosta luopuneita, asiantuntijoita ja islam-kriitikkoja. Keskustelijoita ideoitiin yhdessä katsojien kanssa Ylen verkkosivuilla.

14. lokakuu 2013

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto päätti säästöistä

Puolueiden jo ennakkoon neuvottelemaa sopua pidetään jopa historiallisena. Valtuusto päätti äänestyksen jälkeen, että säästöjen saamiseksi lukioiden määrä vähenee kahteen.

1. lokakuu 2013

A2-ilta tulee taas - kenet haluat keskustelemaan islamista?

Ajankohtaisen kakkosen seuraavan suuren keskusteluillan aiheena on islam. Suomessa on arviolta 45 000 islamin uskoa tunnustavaa ihmistä, shiioja, sunneja, wahhabiitteja, hartaita uskovaisia ja maallistuneita. Miten Suomi ja islam osaavat elää keskenään?