Perussuomalaisten kansanedustajan Miko Bergbomin puheenvuoro eduskunnan täysistunnossa on kerännyt runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa.

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Bergbom puhui torstaina eduskunnassa tuoreesta hallitusohjelmasta ja kritisoi edellisen, Sanna Marinin (sd.) hallituksen toimia.

– Kun hallitusneuvottelut alkoivat, tilannekuva, jonka hallituspuolueiden edustajat neuvotteluissa saivat, oli järkyttävä. Se oli täysin järkyttävä. Valtiovarainministeriön virkamiehet kertoivat, että viime kaudella on rahaa laitettu palamaan, että mistään ei ole kannettu vastuuta eikä huolta huomisesta, tulevien sukupolvien piikkiin 40 miljardia euroa velkaa, Bergbom lausui.

Hän puhui tukeutumatta muistiinpanoihin. Bergbom lausui tuoreen hallituksen joutuvan ratkaisemaan kestävyysvajeen, ”jonka poliittisilla päätöksillä Marinin hallitus on tähän maahan luonut”.

– 40 miljardia euroa velkaa, joka vuosi yli kymmenen miljardia euroa velkaa. Jos mitään ei tehdä, hyvinvointivaltion tulevaisuus on vuosikymmenen loppuun mennessä ohi, Kreikan tiellä ollaan.

Kiitosta ammattipuhujilta

Miko Bergbomin torstaista puhetta ovat kiitelleet Twitterissä muun muassa tunnetut esiintyjät.

Esimerkiksi toimittaja Arman Alizadin mukaan Bergbomin puhe on ”pysäyttävän kova”.

– Politiikkaan puuttumatta, 22 vuotta esiintyjänä & tuottajana ammatikseni toimineena, 7 Kultaista Venlaa voittaneena ja ainoana joka on Suomessa koskaan saanut Speakersforumin vuoden puhuja-palkinnon kahdesti, voin sanoa että tää oli puheena 27-vuotiaalta pysäyttävän kova, Alizad tviittaa.

Alizadin tviittiin on vastannut muun muassa liikemies ja mediapersoona Jari Sarasvuo.

– En ole ihan yhtä ansioitunut puhujana kuin ihailemani @armanalizad, mut koska olen puheillani elättänyt satoja perheitä neljällä eri vuosikymmenellä, rohkenen ilmoittautua riviin ja yhtyä Armanin arvioon puhujan reettorikyvyistä.

Eduskunnan puhekulttuurista keskusteltu

Bergbomin puhe sai osakseen jonkin verran päällehuutelua täysistuntosalissa.

Eduskunnan puhekulttuuri on ollut viime päivinä julkisena keskustelunaiheena.

Muun muassa SDP:n tuore kansanedustaja Ville Merinen kommentoi torstaina Ylelle kokevansa eduskunnan puhekulttuurin ahdistavaksi.

Myös perussuomalaisten tuore kansanedustaja Joakim Vigelius kertoi huomanneensa, että eduskunnassa tapahtuva puheiden väliin huutaminen eroaa aluevaltuuston tai kunnanvaltuuston toimintatavoista.