Elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) uran käänteissä olisi aineksia tv-sarjaan. Miten kokoomuksen hylkäämä kansanedustaja nousi perussuomalaisten ministeriksi?

Helsingin Sanomat julkaisi kesäkuussa 2022 jutun, jonka mukaan Rydman oli käyttäytynyt ahdistavasti nuoria naisia kohtaan. HS:n jutussa ei väitetty Rydmanin syyllistyneen rikoksiin. Kokoomuksen eduskuntaryhmä näytti hänelle pian ovea.

Se olisi voinut olla Rydmanin poliittisen uran loppu, vaikka hän kiisti HS:n esittämät tiedot jyrkästi.

Perussuomalaiset otti Rydmanin vastaan, ja eduskuntaura jatkui kevään 2023 vaaleissa. Hän ponnahti nopeasti puolueen eturiviin. Viimeksi uusi luottomies kehui kolmanneksi vaalissa jäänyttä presidenttiehdokasta Jussi Halla-ahoa tv-mainoksessa.

Millainen ministeri on juttujen takana?

Kivuton loikka

Rydmanista tuli perussuomalainen olosuhteiden pakosta. Loikkaus oli sikäli kivuton, että hän oli arvokonservatiivi, joka ajatteli maahanmuutosta ja taloudesta perussuomalaisten tavoin.

– Ajatukseni eivät ole muuttuneet, Rydman sanoo Ylelle.

Hän uskoo, että pystyy edistämään paremmin haluamaansa politiikkaa perussuomalaisissa kuin kokoomuksessa.

– Kokoomuksessa en olisi ollut tämän hallituksen ministerilistalla.

Rydmanilla on henkinen yliote kokoomuksesta, arvioi Timo Soini, joka johti perussuomalaisia 1997–2017. Toistaiseksi hän on jättänyt politiikan.

– Kokoomus vei häneltä kaiken, jonka persut palauttivat. Kokoomuksen sanomisilla ei ole hänelle mitään merkitystä.

Kokoomus kyni ministerin salkkua

Kokoomus kuitenkin vaikutti Rydmanin ministeripestiin, vaikka hän ei vielä silloin ollut tulossa ministeriksi.

Rydmanin salkku on huomattavasti laihtunut verrattuna edellisen hallituksen elinkeinoministeriin Mika Lintilään (kesk.).

Käytännössä kokoomus kyni salkkua muille ministereilleen. Energia-asiat siirrettiin ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäselle.

Rydman ei salkkuratkaisua tehnyt, muttei sitä moitikaan.

– Nämä ovat aina poliittisia kompromisseja. Voisi se olla toisellakin tavalla.

Hän huomauttaa, että elinkeinoministerin salkkuun tuli vastapainoksi rahoitusmarkkinaosasto valtiovarainministeriöstä.

”Pätevä ja sopiva”

Rydman nousi ministeriksi, kun Vilhelm Junnila erosi median kerrottua hänen kytköksistään äärioikeistoon ja natsisymboleilla vitsailustaan. Junnila kiisti yhteydet ääriaineksiin.

Tulokkaan nousu ministeriksi oli yllätys. Ei siksi, ettei Rydmania olisi pidetty kyvykkäänä.

– Perehtyväinen, nopeaälyinen, osaa puhua ja kirjoittaa, Soini luonnehtii.

– Hän lunasti ministeripaikkansa hallitusneuvotteluissa, joissa osoittautui monella tapaa päteväksi, perussuomalaisten ”työmiehenä” aiemmin tunnettu Matti Putkonen sanoo.

Rydman kuului ulko- ja turvallisuuspolitiikan ryhmään, mutta oli käsittelemässä myös elinkeinopolitiikkaa.

Soini muistuttaa, että ministerit valitsee puolueen puheenjohtaja. Rydman oli pätevä mutta myös sopiva, koska edusti Halla-ahon–Purran linjaa.

Leikkaisiko ”fiskaalikonservatiivi” yritystukia?

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ja Rydman ovat fiskaalikonservatiiveja, jotka kannattavat valtion vähäistä puuttumista talouteen.

Hallitus voi tehdä vielä jopa kahden miljardin lisäsopeutukset jo sovitun kuuden miljardin lisäksi. Sovitut leikkaukset kohdistuvat paljolti sosiaaliturvaan.

Voisiko Rydman fiskaalikonservatismin hengessä leikata yritystukia?

Rydman ei sulje mitään leikkauksia pois. Hän sanoo, että yritystuilla on paikkansa, kun halutaan ”uutta liikkeelle”, mutta yrityksiä paikallaan pitävät tuet eivät voi olla ainakaan pitkäaikaisia.

– En mene yksityiskohtiin. Jos ottaisin esille yksittäisen yritystuen, niin äkkiä uutisotsikot huutaisivat sitä. Se ei helpottaisi hallituksen neuvotteluita.

Rydman ei lupaa tukia rakennusalalle

Rydman lupaa kahden vuoden ministerinpestissään tehdä Suomesta houkuttelevamman investointikohteen, edistää vientiä ja parantaa maan kilpailukykyä. Keinoista hän puhuu melko ympäripyöreästi.

Ministeri on ollut pidättyväinen lupaamaan tukia yrityksille. Se sopii tilanteeseen, jossa sosiaaliturvaa leikataan miljardeilla, mutta myös Rydmanin profiiliin.

– Hän ei ole riippuvainen äänestäjäkunnasta, joka odottaa valtion tukea. Elinkeinoelämä ei tule saamaan ruikutustukea ministeriöltä, Soini sanoo.

Rydman ei lupaa mitään rakennusalallekaan, jota uhkaa konkurssiaalto.

– Meillä ei ole oikein perustetta, että lähdettäisiin tukipiikkiä avaamaan. Siinä olisi äkkiä monta muutakin alaa tukea pyytämässä.

Konkreettista tukilupausta ei heru liioin itärajan hiljenemisestä kärsineelle Itä-Suomelle, jossa on valitettu budjetin niukkuutta alueelle.

Rydmanin mielestä kritiikki on perusteetonta, kun lasketaan, mitä Itä-Suomi saa valtionosuusjärjestelmän ja EU-rahoituksen kautta.

Rydmanin mukaan hallitus työskentelee sen eteen, jotta EU:n koheesiorahoituksessa painotettaisiin EU:n itärajaa. Tärkeintä silti olisi, että Itä-Suomeen tulisi omaehtoista liiketoimintaa ja investointeja.

– Esimerkiksi akkuteknologiassa on kiinnostavia hankkeita. Niiden toteutumista pyrin edistämään.

Rydmanin mukaan esimerkiksi akkualaa Suomi voisi houkutella investointituilla.

Rydman järjesti ulkomaisille filmiyhtiöille tukea

Yhden yritystuen Rydman on jo junaillut, kun hän esti audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen leikkauksen. Tuki on tänä vuonna ainakin 12 miljoonaa euroa.

– Kulttuuriväen suu loksahti auki, kun he olivat valmistautuneet haukkumaan oikeistohallitusta, perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola sanoo.

Tuella houkutellaan ulkomaisia tuotantoyhtiöitä kuvaamaan elokuvia ja sarjoja Suomessa ja edistetään kotimaisten elokuvien kansainvälistä rahoitusta ja jakelua.

– Kyse on siitä, että missä määrin jokin tuotanto saadaan Suomeen sen sijaan, että se menisi muualle. Tuki on osoittautunut kustannustehokkaaksi, Rydman sanoo.

12 miljoonalla ei vielä maata rakenneta. Rydman myöntää, että investointien houkutteleminen on aiempaa vaikeampaa, koska monet maat maksavat avokätisiä investointitukia.

– Emme voi olla paavillisempia kuin paavi itse, mutta tuet eivät voi olla satunnaisesti maksettuja, eivätkä voi jakautua liian laajalle.

Kovaa kieltä somessa

Rydman on ollut otsikoissa enemmänkin rajusta kielenkäytöstä kuin ministerinä. Hän kutsui viestipalvelu X:ssä ay-liikkeen johtoa mafiaksi ja vertasi Helsingin Sanomien toimitusta moottoripyöräjengiin.

Työmarkkinauudistukset kuuluvat työministeri Arto Satoselle (kok.), mutta ne koskevat myös Rydmanille kuuluvaa yritysten kilpailukykyä.

Mafiavertausta hän selittää näin: Hakaniemen ay-johtajat pitävät kynsin hampain vanhasta järjestelmästä ja vallastaan kiinni. Siksi he pyrkivät lietsomaan väkeä protestimielialalle. Tämä on Rydmanin näkemys.

Parantaako tällainen kielenkäyttö sovun edellytyksiä?

– Ei se kielenkäytöstä ole kiinni, vaan asioista. Ja siitä, hahmottavatko ay-johtajat, että hallitus on tosissaan tekemässä nämä asiat, eikä se painostamisella muuksi muutu.

Timo Soinin mielestä Rydmanin kielenkäyttö ei ole poikkeuksellista perussuomalaisissa.

– Se ei paljon poikkea siitä, mitä Halla-aho, Purra ja (Sebastian) Tynkkynen käyttävät. Se on tätä nykyajan retoriikkaa.

Rydman saa asiansa otsikoihin voimakkaasti latautuneilla sanoilla, kuten sillä ay-mafialla.

– Jos sanot asian toisin, että ay-liikkeellä on liikaa valtaa ja se on sisäänpäinkääntynyt, viesti ei mene perille, Soini naurahtaa.

”Hän haluaa etsiä virheitä mediasta”

Rydman pitää somekirjoitteluaan osana poliittista työtä.

Erityisesti Helsingin Sanomat on ollut Rydmanin hampaissa. Poliisi on tutkinut, ovatko Helsingin Sanomat toimittajat loukanneet Rydmanin kunniaa. Asia on siirtymässä syyteharkintaan.

Soinin mukaan Rydmanin HS:n arvostelu on inhimillisesti ymmärrettävää, muttei ehkä viisasta.

– Hän haluaa etsiä virheitä mediasta, koska ne tukevat hänen kokemustaan siitä, että häntä kohdeltiin huonosti, Kokoomusnuorten puheenjohtaja Binga Tupamäki arvioi.

Tupamäki arvosteli HS:n juttua Rydmanista sosiaalisessa mediassa, kun keskustelu siitä kävi kuumana.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on toivonut valtioneuvoston jäseneltä asiallista suhtautumista mediaan.

– Pidän viestintälinjastani kiinni. Vapaassa yhteiskunnassa mediakaan ei voi olla kritiikiltä suojassa, ei poliitikkojenkaan kritiikiltä, Rydman sanoo.

Rasismikriisi ei turmellut Suomen brändiä

Viime kesänä elinkeinoelämässäkin oltiin huolissaan, että perussuomalaisten ympärillä pyörinyt rasismikeskustelu turmelisi Suomen mainetta ulkomailla.

Helsingin Sanomat julkaisi myös Rydmanin yksityisiä viestejä, joissa oli rasistisena pidettyä kielenkäyttöä. Rydman ei ole kommentoinut näitä viestejä medialle.

Rydmanin mukaan kesän rasismikeskustelu ei ole tullut vastaan millään lailla ulkomailla.

– Paitsi kun kollegoiden kanssa illallispöydissä keskustellaan, niin välillä vaihdetaan huvittuneina kokemuksia siitä, millaisia otsikoita itse kustakin on omassa maassaan revitty.

Rydmanin mukaan puheet siitä, että yritykset eivät haluaisi lähteä hänen mukaansa vienninedistämismatkoille, eivät pidä paikkaansa.

– Ei todellakaan. On ollut hyvin suurta kiinnostusta.

Parhaillaan Rydman edistää vientiä Indonesiassa, jossa mukana on 15 suomalaisyritystä, muun muassa Nokia ja Wärtsilä.

Äskettäin Rydman kävi Saudi-Arabiassa, jossa arvostetaan kovasti suomalaista osaamista. Siellä on suuria projekteja maan uudistamiseksi, esimerkiksi uusia kaupunkeja rakennetaan ekologisesti.

– Heillä on paljon öljyrahaa ja halua investoida.

Perussuomalaisten puheenjohtajaksi?

Timo Soini uskoo, että Wille Rydmanin ”saagassa” nähdään vielä uusia käänteitä.

Rydman voisi vaikka pyrkiä perussuomalaisten puheenjohtajaksi Purran jälkeen.

– Kyllä hän ydinkehään on tullut, Soini sanoo.

Matti Putkonen toppuuttelee, sillä Purra ei ole mihinkään lähdössä.

– Ei mennä asioiden edelle. Siellä on Lulua (Ranne) ja (Ville) Taviota ja niin edespäin. Wille ei ole ehkä ensimmäisten joukossa.

Rydman ylistää nykyistä puheenjohtajaa.

– Riikka Purra on lahjakkaimpia ja taitavimpia poliitikkoja, mitä olen saanut tuntea. Toivon hänen johtavan puoluetta mahdollisimman pitkään enkä halua spekuloida mitään sen jälkeisestä ajasta.