Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Me länsimaiset ihmiset muistamme usein mainita, että aasialaisille pahinta on kasvojen menetys.

Itse emme kuitenkaan sen kummempia ole.

Tavallaan meistä on tullut vain pahempia. Ainakin politiikassa.

Läntisen politiikanteon pääasia näyttää nimittäin nykyään olevan se, kuka saa parhaiten vastustajansa menettämään kasvonsa. Kuka saa nolattua toisen.

Politiikan sisältö ei ratkaise. Härski asenne ratkaisee.

New York Timesin Pulitzer-palkittu Thomas L. Friedman selvitti syyskuun alkupuolella erinomaisesti, mitä tarkoittaa nöyryyttämisen politiikka.

Hän päätteli, että Yhdysvaltain presidentinvaalit marraskuun alussa ratkaisee se, toimiiko demokraattien ehdokas Joe Biden nolaamisen aikakaudella viisaammin kuin istuva republikaanipresidentti Donald Trump.

Trump jäänee historiaan nöyryyttämisen politiikan klassikkoesimerkkinä.

Häntä on aiemminkin verrattu esiteini-ikäiseen koulukiusaajaan. Silloin on unohdettu, että Trump haluaa nolata muita siksi, että häntä itseään on nöyryytetty.

Ehkä hän ei olisi edes pyrkinyt Valkoiseen taloon, jos sen edellinen asukki Barack Obama ei olisi irvaillut hänelle varsin raskaasti huhtikuussa 2011 perinteisillä lehdistöpäivällisillä.

Nöyryytetyllä on taipumusta nöyryyttää takaisin. Kostoksikin sitä kutsutaan.

Trump on tehnyt siitä taidetta. Hän on osannut muokata kannattajiensa mielen niin, että kannattajat kokevat itse tulleensa nöyryytetyiksi. He haluavat nöyryyttää vastapuolta nolaajapäällikön rinnalla.

Vastapuoli on tehnyt parhaansa palkitakseen kostajan. Tuskin mikään nostatti syksyllä 2016 Trumpin kannatusta yhtä tehokkaasti kuin hänen kilpailijansa Hillary Clintonin 9. syyskuuta 2016 pitämä puhe.

Siinä Clinton käytti suuresta osasta Trumpin kannattajia sanaa ”deplorable”, joka suomennettuna tarkoittaa jotain säälittävän ja halveksuttavan välimaastosta. Vastareaktiossa oli kansannousun makua.

Jos näemme jotain vastaavaa Bidenilta tai muilta demokraateilta lokakuussa, niin Trumpin jatkokausi toteutuu.

Nöyryyttä saatettiin aikoinaan pitää hyveenä. Suomessakin puolueet kertoivat kuuntelevansa nöyrinä ja herkällä korvalla kansaa.

Nöyryyttäminen on sivuuttanut nöyryyden. Tämä liittyy etenkin perussuomalaisten nousuun.

Näin kevään kuntavaalien lähestyessä kannattaa muistaa, mitä tapahtui vuoden 2012 vastaavien vaalien alla.

Jotkut neropatit keksivät julkaista verkossa koosteen perussuomalaisten valtuustoehdokkaiden ei-niin-mairittelevia kasvokuvia eri puolilta maata.

Per looks -nimen saanut sivusto sai suosiota etenkin sosiaalisen median kanavissa. Kuville naureskeltiin samaan tapaan kuin Ylen vaaligallerian haastatteluille, joissa erikoisimmat ehdokkaat sekosivat sanoihinsa… niin, varsin nololla tavalla. Niissä oli kohteina toki paljon muitakin kuin perussuomalaisia.

Kasvokuvakooste perussuomalaisista koettiin kollektiiviseksi nöyryytykseksi. Vaaleissa puolue kasvatti kannatuksensa lähes kaksinkertaiseksi edellisiin kuntavaaleihin verrattuna.

Vaalitutkimukset osoittavat, että perussuomalaisilla on eniten mahdollisia uusia äänestäjiä niin sanotun nukkuvien puolueen riveissä. Nöyryytyksen tunne voi olla ratkaiseva tekijä, joka herättää nukkuvan uurnille.

Kannattaako siis ihmetellä, kun puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho kuittailee Twitterissä toisten viestejä ”uikutiuikuti”- ja ”uliuliuli”-vastauksilla. Tai että kansanedustaja Jani Mäkelä kommentoi asiallisia postauksia kirjoittamalla ”Hoidahan palkkarenki hommasi äläkä soita suutasi asioista jotka eivät sinulle kuulu, eikä kysytty.” He toteuttavat taitavaa uhriutumisen ja uhoamisen taktiikkaa, joka on helppo tulkita juuri nöyryytetyksi tulleen yritykseksi nöyryyttää takaisin.

Nolatun ihmisen voima voi olla arvaamaton. Nöyryytettyjen ihmisryhmien reaktiot ovat muuttaneet maailmaa yllättävästi, totaalisesti ja pysyvästi.

On olemassa vaihtoehto. Sitä kutsutaan kuuntelemiseksi, keskustelemiseksi – ja toisen kunnioittamiseksi.

Kuten Friedmankin kirjoitti: kun olet kerran ottanut keskustelukumppanisi kunnolla huomioon, on hämmästyttävää, mitä hän saattaa antaa sinun sanoa seuraavalla kerralla.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on pirkanmaalainen toimittaja-tietokirjailija ja Sitran neuvonantaja, joka on saanut itsekin miettiä joskus sanojensa seurauksia.

Aiheesta voi keskustella 2.10. klo 23:00 asti.

Kuuntele myös: