Korona
Näytetään 1–88 / 88
Verinäytteen voi antaa sairaalan parkkihallissa – TYKS hyödyntää korona-ajan drive-in-testien oppeja etunenässä
Pysäköintitalossa voi ajaa suoraan näytteenottoon, jos on varannut ajan etukäteen. Kokeilu saa kiitosta, sillä se säästää aikaa ja parkkimaksuja. Helpotusta odotetaan myös laboratoriojonoihin.
Sairaanhoitopiiri varoittaa, että koronatartunnat ovat nyt nousussa Etelä-Pohjanmaalla
Myös muun muassa Pirkanmaan ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirit ovat ilmoittaneet nousevista tartuntamääristä.
Suomen suurinta järveä esitelleen luontokeskuksen tarina päättyi konkurssiin – keskuksen perustaja: "Aika loppui kesken"
Järvimaailma Saimaarium asetettiin konkurssiin viime viikolla. Lappeenrannasssa toimineesta järvimaailmasta oltiin kiinnostuttu lähikuntien lisäksi kauempanakin, mutta ajoitus oli huono.
Tiananmenin verilöylystä on 33 vuotta, eikä Hongkongissa saa enää kokoontua muistamaan uhreja – muistelijoita uhkaa pitkä vankeustuomio
Arvostelijoiden mukaan viranomaiset käyttävät koronaa tekosyynä ja haluavat nujertaa toisinajattelijat, kun Kiina tiukentaa otettaan Hongkongista.
Kokoomusehdokas kutsuu ministereitä yhteiskunnan vihollisiksi – puolue irtisanoutuu näkemyksestä
Raumalainen aluevaaliehdokas Asko Tanhuanpää (kok.) kirjoittaa, että perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ja äitiyslomalle jäänyt sisäministeri Maria Ohisalo sekä entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat yhteiskunnan vihollisia.
Porin kaupungin johtoporras kokoontui juhlimaan iskelmätähteä välittämättä yksityistilaisuuksien rajoituksista
Iskelmätähti Eino Grönin kunniaksi järjestettiin lounas, josta otettuun kuvaan on mahtunut kahdeksan ihmistä. Hallitus suosittelee, että yksityistilaisuuksissa ei olisi koronan takia yli viittä oman perheen ulkopuolista.
Valtioneuvosto rajoittaa koronapassin käyttöä – yli 50 hengen tapahtumille kielto Etelä-Karjalassa
Etelä-Karjalassa yli 50 hengen tapahtumia ei voisi enää kiertää koronapassilla, vaan ne kielletään määräajaksi eli 20. tammikuuta saakka.
Koronavirus ei hellitä Pohjoismaissa – Tanskassa muhii ilmiö joka huolestuttaa terveysviranomaisia
Tanskassa koronavirustartunnat ovat viime aikoina lähteneet nopeaan kasvuun.
Koronatilanne kiristynyt Laitilassa rajusti, omikronmuunnokselle altistunut 147 henkilöä – ylilääkäri: "lisää tapauksia odotettavissa"
Varsinais-Suomen matalimman rokotuskattavuuden kunta pyrkii nyt lisäämään rokotuskattavuutta. Seuraava pop up -rokotustapahtuma järjestetään sunnuntaina 19. joulukuuta Laitilan terveyskeskuksessa.
Oulun kaupunki lähettää muistutusviestejä koronarokotusten tärkeydestä – vaikea epidemiatilanne voi jatkua kevääseen saakka
Oulun koronaepidemiatilanne on koko Suomen mittakaavassa vakava.Tartuntojen määrä on pysynyt viime aikoina korkealla. Oulun kaupungin facebook-sivulla alkaa kello 12 ajankohtaiskatsaus Oulun koronatilanteesta.
Kansanedustaja Paula Werningillä on koronatartunta: "Oireet ovat siedettävät"
Werning kertoi jo aiemmin saamastaan positiivisesta tuloksesta koronan pikatestistä. Hän kertoo ottaneensa kaksi koronarokotusta.
Tutkimus: Koronarokotteiden kiivaimmat vastustajat perussuomalaisissa, 12 prosenttia ei aio ottaa rokotetta – Puoluejohto kiistää roketekielteisyyden ja kannustaa piikille
Tutkijan mukaan perussuomalaisten yleinen epäluuloisuus valtiota ja viranomaisia kohtaan heijastuu nyt myös koronarokotteisiin ja -rajoitteisiin. Leena Meren mukaan rokotteisiin liittyvien huolien käsittely ei ole rokotevastaisuutta.
Eduskunta hyväksyi Sallatunturin kansallispuiston perustamisen – kunnanjohtaja: tämä on meidän korona-exit
Sallaan tulee Suomen 41. kansallispuisto.
Viro koventaa koronarajoituksia jälleen maanantaina – koronapassiksi ei kelpaa testitulos ja maskipakko tiukentuu
Koronatodistukseksi kelpaa vain täysi rokotussuoja tai sairastettu tauti. Todistusta pitäisi kysyä monessa paikassa.
Turkulaisravintolan koronakapinalle ei heru ymmärrystä avilta – "Hänellä ei tule olemaan mahdollisuuksia toimia valtioneuvoston asetusta vastaan"
Turkulainen baari ilmoitti somessa, että se aikoo lopettaa koronarajoituksien noudattamisen ensi lauantaista lähtien. Lounais-Suomen aluehallintoviraston mukaan ilmoitus ei tule onnistumaan.
Raision Friisilän koulussa koronavirustartunta
Kolme altistunutta on asetettu karanteeniin.
Etelä-Pohjanmaan koronapäivitykset 31.3.-13.7.2021
Salla aikoo rokottaa 12–15 -vuotiaat lapset ja nuoret ripeästi kouluterveydenhuollossa – johtava lääkäri: "Terveydenhoitajat ovat valmiina heti koulun alettua"
Vanhempien toivotiin jo nyt keskustelevan rokotuksen ottamisesta lapsen tai nuoren kanssa ja kirjoittavan lupalapun yhdessä valmiiksi. Kun koulu torstaina alkaa, lapsi tai nuori voi tuoda lapun mukanaan kouluun. Rokotuspäivä varmistuu ensi viikolla.
Turun Seikkailupuistossa mahdollinen korona-altistus leikkipuistoalueella
Seikkailupuiston leikkipuistossa on sunnuntaina 11. heinäkuuta iltapäivällä kello 14–16 välisenä aikana viettänyt aikaa koronatartunnan saaneita ihmisiä.
Lahen Lava taistelee korona-ankeutta vastaan antamalla kenelle tahansa tilaisuuden ottaa yleisö haltuun
Kesän aikana torin kupeessa kuullaan ainakin iso kattaus musiikkia. Ainoastaan politiikka ja lapsille sopimaton sisältö jätetään pois ohjelmasta. Syksyyn asti toimivan lavan voi varata käyttöön Lahden kaupungin sivuilta.
Onko Suomen kokonaisveroaste maailman kärkisijoilla? Onko Haminassa röntgenpalveluja? Tarkistimme vaaliväitteitä Kaakkois-Suomessa
Teimme faktantarkistusta Kaakkois-Suomessa esitetyille väitteille niin verotuksesta, Haminan röntgenpalveluista kuin koronarokotetutkimuksen rahoituksesta. Voit testata jutussa itse, osaatko arvioida väitteiden totuusarvoa oikein.
Turun koronatartunnoista valtaosa liittyy ulkomaan matkailuun
Koronatestimäärät lisääntyvät Turun satamassa kesän aikana matkustajamäärien kasvaessa.
Rokotusaikaa soittavien kiroilu ja huorittelu uuvuttaa hoitajat – ylihoitaja toivoo parempaa käytöstä: "Oltaisiin kuin ihminen ihmiselle"
Katso video, jossa hoitajat kertovat millaista on kuunnella haukkumista päivästä toiseen.
Kenkäkapina keksi Turussa, miten järjestetään koronaturvallinen mielenosoitus ilmaston puolesta – turvavälit toteutuvat ja viesti näkyy
Järjestäjien mielestä ekokriisin huomioiminen ei voi odottaa pandemian rauhoittumista.
Pekka Virta vietti koronan takia 48 päivää sairaalassa, joista 27 teholla – pääsi vihdoin kotiin: "Herätys omasta sängystä ei ollutkaan aprillia"
Rauman Lukon päävalmentaja pääsi keskiviikkona pois sairaalahoidosta.
Nokialla avataan lauantaina joukkorokotuspiste Nuijamiestentielle
Kaikki Nokian alueen rokotukset keskitetään sinne. Entisen kirjaston väistötilan etuihin kuuluu väljät tilat sisällä ja parkkipaikalla.
Viroonkin tulee voimaan koko maan kattava sulkutila, koulut etäopetukseen ja kaupat kiinni
Viron hallitus päätti sulkutilasta maanantai-iltana.
Rehtorit saavat nyt kertoa koronatartunnoista suoraan vanhemmille Helsingissä – altistuneen lapsen voi silti lähettää kouluun, jos karanteenimääräys viipyy
Monelle omaehtoiseen karanteeniin jääminen ennen epidemiologisen yksikön päätöstä on kuitenkin taloudellinen riski.
Miltä näyttää vuosi katastrofin jälkeen Euroopan ensimmäisessä koronaviruspesäkkeessä? “Ei Bergamossa kukaan aavistanut, mitä voisi tapahtua”
Koronavirus iski Euroopassa ensin Pohjois-Italiaan. Alueella pelätään nyt, että epidemiassa on alkamassa jälleen vaikea vaihe.
Koronapandemia vei Turun uimahallien vesijumpat, mutta nyt korona-ajan etäjumppia on katsottu jo yli 130 000 kertaa
Tavallisesti ohjaajat ohjaavat vesijumppia altaan laidalla, mutta korona-aikana jumpat on tehty kuivalla maalla livelähetyksinä ja jälkitallenteina.
Mikkelissä reagoidaan koronaviruksen leviämiseen: teatteri sulkee ovensa, ammattiopisto siirtyy etäopetukseen
Toimenpiteisiin on ryhdytty useissa kohteissa terveysviranomaisten suosituksesta.
14 sai karanteenimääräyksen esikoulusta, oireeton koronapotilas saattanut altistaa liikuntakeskuksen asiakkaita
Liikuntakeskus on keskeyttänyt paikan päällä järjestettävät ryhmäliikuntatunnit.
Ammattikorkeakouluopiskelijoiden yhdistys ottaa vastuun Savonlinnassa järjestetystä opiskelijaillasta, jossa koronavirus levisi
Yhdistys toteaa julkaisemassaan viestissä, että vaikka tapahtumassa noudatettiin varotoimia, oli tapahtuman järjestäminen ja ravintoillan mainostaminen opiskelijoille vastuutonta ja harkitsematonta.
Facebook alkaa poistaa virheellisiä väitteitä koronasta
Facebook ottaa tiukemman linjan erheellisiin koronaväitteisiin.
Yksi ilta, yksi ravintola, 80 tartuntaa – näin korona ryöpsähti Jyväskylässä
Jyväskylän konstit koronan rajoittamiseen alkavat olla vähissä, kun lasten harrastuksia ei haluta rajoittaa.
Jyväskylässä koronalinkona toiminut ravintola sulkee ovensa
Jyväskylän keskustassa sijaitseva ravintola kertoi päätöksestä keskiviikkona.
Arkkipiispa Tapio Luoma löysi koronajouluna uuden estradin ja lukee satuja Facebook-sivulla: ”Hyväntuuliset tarinat tuovat hyvää mieltä”
Arkkipiispa muistuttaa, että joulua ei ole peruutettu ja meillä on lupa nauttia siitä.
Varhaiskasvatuksessa työskentelevällä todettu Joroisissa koronavirus
Varkauden koronatiimin kerrotaan olevan puhelimitse yhteydessä kaikkiin karanteeniin määrättäviin ja antaa ohjeet karanteenissa toimimiseen.
"Ei koskea saa, ei halata saa" – hitiksi nousseen joululauluvideon takaa löytyy ylilääkäri, joka huolestui ikäihmisten terveydestä
Tuttu joululaulu koronasanoituksilla leviää nyt somessa.
Viro sulkee koulut ensi viikon alussa – uusia koronatartuntoja tulee enemmän kuin Suomessa
Narvan seudulla pannaan kiinni melkein kaikki mitä voidaan.
Pieksämäen Vaalijalan keskuksen työntekijällä koronatartunta – Vierailijoilta toivotaan äärimmäistä varovaisuutta
Keskuksen asukkailla tartuntoja ei toistaiseksi ole havaittu.
Lue täältä Etelä-Pohjanmaan koronauutiset 12.9.-20.11.2020
Sisko Savonlahden kolumni: Maailma koronan jälkeen (tarjoiluehdotus)
Menneeseen ei ole paluuta – mietitään siis tulevaa, kirjoittaa kirjailija Sisko Savonlahti.
Lapualla toisessakin alakoulussa korona-altistuminen, myös suositun pizzerian työntekijällä koronatartunta
Torstai-iltana lapualainen pizzeria Elma kertoi sosiaalisessa mediassa, että sen työntekijällä on todettu koronavirustartunta.
Yökerhoja kiinni Jyväskylässä ja Jämsässä – Ravintoloiden uudet koronarajoitukset voimaan tästä päivästä alkaen
Alkoholin anniskelu ravintoloissa on lopetettava puoliltaöin, ja ravintolat on suljettava tuntia myöhemmin.
Lemmikkien suosio kasvoi koronan aikaan – Mittens-kissa on ehdolla vuoden uusiseelantilaiseksi
Mittens on helpottanut Wellingtonin asukkaiden arkea koronapandemian aikana.
Miljardeja maskeja ja lisää pakkausmuovia – Kuusi syytä, miksi korona käänsi muovin kulutuksen kasvuun
Koronapandemian myötä maailman meriin päättyy entistä enemmän muovijätettä.
Useita lapsia altistui viime viikolla koronavirukselle helsinkiläisessä päiväkodissa – vanhemmat pöyristyneitä: miksi osa sai tiedon myöhemmin kuin toiset?
Helsingin sosiaali ja -terveystoimialan mukaan asianosaisille tiedotetaan ensin ja sen jälkeen muille, altistuneiden piiri voi myös laajeta jäljityksen edetessä.
Koronakevät perui loppuunmyydyt keikat – Erja Lyytinen kiipeää katolle ja esittelee synnyinkaupunkinsa maailmalle
Lyytinen näkee pienissä keikkapyynnöissä toiveikkuutta: rundaaminen jatkuu jälleen heinäkuussa.
Baariksi muutetun DJ-klubin omistajat perustivat levy-yhtiön ja keräsivät joukkorahoituksella 17 000 euroa – eivätkä he ole ainoita keräykseen turvautuneita
Kun baarit ja klubit suljettiin keväällä koronapandemian vuoksi ja tulevasta ei ollut tietoa, turvautui moni joukkorahoituskampanjaan jatkonsa varmistamiseksi.
Kirjeenvaihtajan analyysi: Korona teki Putinista bunkkerissa piileskelevän papan, jonka suosio rapautuu
Huimien kannatuslukujen lasku hermostuttaa Kremlissä, kirjoittaa Venäjän-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen.
Uuden-Seelannin Jacinda Ardern on huippusuosittu ankarista koronatoimista huolimatta – näistä syistä monessa kriisissä keitetty pääministeri on niin pidetty
Pääministerin menestyksen reseptinä ovat empatia ja välittömyys – ja sosiaalinen media.
Katso: Sinfoniaorkesteri yllätti valmistuvat musiikkivideolla, jota äänitettiin koronan takia kahdeksan kertaa
Myös Suvivirsi kaikuu monin paikoin virtuaalisesti. Valmistujaisia vietetään tänä keväänä verkossa.
Maa järisi Uudessa-Seelannissa ja pääministerin haastattelu keskeytyi – video näyttää, miten Ardern otti tilanteen haltuun hymyissä suin
Pääministeri on valanut taistelutahtoa uusiseelantilaisiin korona-ajan livelähetyksissään.
Uuden-Seelannin pääministeri kehottaa harkitsemaan nelipäiväistä työviikkoa: Voisi piristää koronan kurittamaa taloutta ja kotimaanmatkailua
Moni uusiseelantilainen on sanonut, että matkustaisi enemmän kotimaassa, jos työelämä olisi joustavampaa.
Korona-aika yhdisti sukupolvet: isoisä ja pojantytär alkoivat laulaa yhdessä – someyleisö ihastui videoihin
Videot ovat saaneet ihmiset jakamaan muistoja omista isovanhemmistaan.
Finnair saattaa lopettaa lennot monille maakuntakentille ainakin vuodeksi – Kulmuni muistuttaa: "Eduskunta käsittelee 700 miljoonan tukea"
Finnair aikoo supistaa koronapandemian takia rajusti kotimaan lentoyhteyksiä koko loppuvuoden ajan.
Make Uusimaa great again -lippis, vessapaperi ja jauheliha – museot keräävät korona-arkea kiireesti talteen
Korona-aikaa tallennetaan kymmeniin museoihin Suomessa esinein, kuvin, äänin ja videoin.
Afrikan hittikappaleissa luritellaan nyt yskimisestä – Koronavalistusta levitetään musiikin voimin
Afrikassa kaikki eivät pääse television tai verkkoyhteyden ääreen. Radiosta kuitenkin pauhaa koronaviruksesta varoittavaa musiikkia.
Levittääkö 5G-säteily koronavirusta ja onko se uhka lasten terveydelle? – näin STUK vastaa 9 somesta löytyvään väitteeseen 5G:n vaaroista
Epäluulo 5G-mobiiliverkkoa kohtaan on johtanut tukiasemien vandalisointiin eri puolilla maailmaa.
"Ajattelen usein, miltä ensimmäinen suudelma koronan jälkeen tuntuu" – läheisyydenkipeät italialaiset kertovat, miten he ovat kestäneet eristystä 56 päivää
Italia pitää hallussaan eristäytymisen Euroopan ennätystä. Mitä se on tehnyt seurallisille italialaisille?
Vasemmistoliiton Li Andersson: Sadan euron elvytysseteli kaikille – koronakriisin talousvaikutukset huolestuttivat vappupuhujia
Politiikan vappu 2020 kuului ja näkyi verkossa.
Marshallinsaaret sulki rajansa nopeammin kuin muut – paratiisin porttien taakse jäivät sekä virus että sukulaiset
Koronavirus on pysynyt loitolla, kun paratiisirantojen yhteys muuhun maailmaan katkaistiin. Kuinka pitkään se voi onnistua?
Striimikeikat ovat bändeille korona-ajan normaali – keikkapaikan baari muuntui pikavauhtia studioksi Raumalla
Muusikot ja ravintolayrittäjät haluavat tukea toisiaan poikkeusaikana. Livestriimit tuovat paikalliset tekijät yhteen.
Yle seurasi vapun viettoa ympäri Suomea: "Näin rauhallista vappua ei ole ollut 40-vuotisella poliisiurallani"
Ihmiset ovat noudattaneet korona-ajan henkeä ja vapun juhlinta on ollut rauhallista ympäri Suomen.
Ämpäri päähän ja muita parisuhdevinkkejä korona-aikaan – Koomikkopari Riku Suokas ja Johanna Tohni tappavat tylsyyttä tekemällä videoita kotisohvalta
Eristyksissä vitsit syntyvät esimerkiksi siitä, miten puolisolle saa annettua omaa tilaa.
Huutokauppakeisari ja muut firmat ovat saaneet uhkauksia koronatukien takia ja palauttavat rahat – Konefirma IKH:n pomo: "Aikamoista törkyä sieltä on tullut"
Palsanmäkien huutokauppa sai Business Finlandilta 100 000 euron koronatuen.
Väärennettyjä virustestejä ja kuvataidekaranteenia – korona näyttää venäläisten luovuuden niin hyvässä kuin pahassa
Arkea maailmalla: Venäläisiä auttaa kriisin läpi aiemmin koetut poikkeusolot, kirjoittaa kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen.
Jämälangat kerälle ja pörriäisille hotelli – pieni marttayhdistys päätti selättää korona-arjen, mutta ei aavistanut millaiseen urakkaan ryhtyi
Kauhavan Martat aikoo jakaa kotoiluvinkkejä päivittäin niin pitkään kuin poikkeusaika jatkuu. Se alkaa olla haastavaa jopa martoille, kun kotona olemiselle ei näy loppua.
Satoja aterioita kotioville, sukulointia videoyhteydellä ja jumalanpalveluksia tyhjille kirkoille – näin pääsiäistä vietettiin poikkeusoloissa
Koronaviruksen varotoimet ovat muuttaneet ihmisten perinteitä, mikä näkyi myös pääsiäisen vietossa.
Karanteenikevät sai sata teatterin huippunimeä lyömään hynttyyt yhteen – uusi teos julkaistaan somessa joka päivä
Ohjaaja Juha Jokelan Hamlet-ideasta lähti liikkeelle Koronankohottamat-niminen lumivyöry.
Kaiken takana ovat taas liskoihmiset – Miksi korona kiehtoo salaliittoteoreetikoita ja miksi villeimpiinkin salaliittoihin uskotaan?
Hyvässä salaliittoteoriassa on yleensä mukana ripaus totta.
Kittilässä jo 11 koronatapausta – toistaiseksi on selvitty kotihoidolla
Kittilässä on koronavirustartunnan saaneita ihmisiä väestöön nähden melko runsaasti.
Risteily venähti aiottua pidemmäksi eikä kotiinpaluukaan mennyt niin kuin piti – Juhani Järvenpää ja Leena Tuutti joutuivat ensin eristyksiin koronamajoitukseen
Kaksiviikkoinen risteily Buenos Airesista Kap Hornin kautta Chileen venyi kuukaudeksi, eikä maihin noustu Chilessä vaan Yhdysvalloissa.
Kirjeenvaihtajan analyysi: Venäjällä koronan vastainen sota kaipaa yhtä miestä
Vladimir Putin on loistanut viime päivinä poissaolollaan samalla, kun epidemia leviää rajusti myös Venäjällä.
Kuusi vinkkiä oman suosikkiartistin auttamiseen – Rahaa saa antaa, mutta ei välttämättä pyytää
Koronavirus iski ensimmäisenä taiteilijoiden ja tapahtumajärjestäjien kukkaroihin.
Koronavirus teki puhelimesta vahdin ja varoittajan – Pandemia on nostanut ihmisten valvonnan uudelle tasolle
Teknologia on valjastettu vahtimaan karanteenissa olevia ja varoittamaan altistuneita.
Mökkeilijät mietityttävät kunnissa, tiedossa on myös karanteenin rikkomista
Osa suomalaisista on pyrkinyt eristämään itsensä koronavirukselta menemällä mökille.
Katukirjoitukset tsemppaavat koronakriisin keskellä kulkijoita Jyväskylässä
Katukuvaan ilmestyneet liituviestit ovat saaneet monella ohikulkijalla ainakin hetkeksi hymyn huulille.
Satoja suomalaisia turisteja jäänyt Venäjälle – viranomaiset päättivät, että autoton pääsee rajan yli kotiin vain yhden miehen kyydillä
Koronavirus on alkanut näkyä Venäjän uutisoinnissa ja katukuvassa vasta viime päivinä sen jälkeen, kun presidentti Vladimir Putin muutti linjaansa.
Toimittajalta: Luovuin viikoksi roolistani ja loikkasin maallikkosaarnaajaksi koronaviruksesta
Tuntui siltä, että katselin lähestyvää tsunamia ja ihmisiä rannalla. Toimittajaminä kuiskutti, ettei parane herättää paniikkia, kirjoittaa Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen.
Etäoluet Japanissa, kattoterassit Italiassa ja tsemppiopas Saksassa – Näillä keinoilla ihmiset helpottavat arkeaan eri maissa koronan aikaan
Jos asut ulkomailla, kerro meille lisää vinkkejä tai havaintoja korona-arjesta.
Keikat, teatteriesitykset ja museot ympäri maailmaa ovat nautittavissa karanteenisohvalla – keräsimme tärppejä viikonloppuun
Koronatilanteesta pahoin kärsivä kulttuuriala on löytänyt tavan tuoda kulttuurielämyksiä yleisölle verkossa.
Mikkelin monikulttuurikeskus välittää ohjeistuksia koronasta vieraskielisille – somessa Suomen linjauksista kertoo arabiaksi kansanedustaja al-Taee
Monikulttuurikeskuksen yhteisötoiminnan johtajan mukaan tietoa on ollut melko hyvin saatavilla eri kielillä.
Koronavirus eristää mutta tuo myös esiin hyvää ihmisissä – hajuvesitehdas tekee käsidesiä, julkkis lukee satuja ja pikkupoika jakaa wc-paperia
Tarvitsetko naapuriltasi apua? -lappuja jaetaan myös suomalaisilla asuinalueilla.
Lue tästä Varsinais-Suomen koronapäivitykset 15.3. asti
Tästä artikkelista löydät arkeesi vaikuttavia uutisia Varsinais-Suomesta.
Teinityttären kommentti herätti Ville Ilvosen keräämään tietokoneita etäopiskelussa oleville nuorille – Näin monin tavoin suomalaiset auttavat nyt
Eri puolilla Suomea ihmiset ovat tarjoutuneet muun muassa kauppa-avuksi koronaviruksen jyllätessä.
Eksote tiedottaa koronavirustilanteesta päivittäin – tartuntaa epäilevän on soitettava omalle terveyasemalle tai päivystyapuun
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote tiedottaa ajankohtaisesta koronavirustilanteesta jatkossa päivittäin. Toistaiseksi tartuntoja ei ole havaittu Etelä-Karjalassa.