Kulttuuriala on yksi koronaviruksen pahiten kurittamista aloista.
Keikat, konsertit ja runoillat on peruttu ja tapahtumapaikat jäivät tyhjiksi. Ympäri Suomen onkin siirrytty erilaisiin etäkeikkoihin. Tähän päädyttiin myös Raumalla Kulttuurikuppila Brummissa.
– 25 vuotta olen tehnyt äänihommia, joten tekniikka ainakin on hallussa, kertoo Brummin yrittäjä Markku Pekonen.
"Viikko tuijotettiin seinään"
Markku Pekonen kertoo, että koronarajoitusten voimaantulon jälkeen ihmettelyä kesti vain hetken.
– Viikko tuijotettiin seinään ja sitten mietittiin, että kai se on pakko aloittaa tämä touhu, Pekonen naurahtaa.
Pienemmälläkin kalustolla onnistuisi, mutta Brummin liveillat järjestetään varsin ammattimaisesti. Baaritila muutettiin pikavauhtia studioksi, josta lähetetään joka viikonloppu elävää musiikkia suorana nettiin. Yhteensä seitsemän kameraa kuvaa esiintyvää yhtyettä.
– Kaikki tehdään talkoomeiningillä.
Katsojia on ollut muutamasta sadasta pariin tuhanteen. Mukaan on päässyt vapaaehtoisella maksulla.
– Jossain vaiheessa on tarkoitus siirtyä maksumuurin taakse, Pekonen sanoo.
Tähän mennessä Brummin liveillat ovat olleet varsin perinteisiä rokkikeikkoja. Vapun aattona alkava 24 tunnin lähetyksen aikana tarkoituksena on vähän revitellä.
– Ajateltiin, että eihän kukaan hullu sitä 24 tuntia katso. Niin sieltä on tulossa sitten kauneimpia joululauluja ja grillivinkkejä.
Yleisönä koko maailma
Raumalaisille bändeille Brummin livestriimit ovat olleet ainutlaatuinen keino päästä esiintymään poikkeustilasta huolimatta.
Sunrise-yhtyeen laulaja Tuomas Kaukomies kertoo, että yhtye lähti mukaan ensisijaisesti tukeakseen paikallista yrittäjää.
– Tässä on yrittäjän elämäntyö laudalla, siksi mekin olemme mukana.
Kokenut muusikko sanoo keikan jälkeen, että vaikka elävän yleisön puuttumisen huomaa, oli nettiin lähetetty veto keikka kuin mikä tahansa muukin.
– Toivottavasti jengi saa sen striimin toisesta päästä kiinni.
Tyhjän salin ja seitsemän kameran edessä esiintyminen ei jännittänyt porilaista Jussi Tuulensuuta.
– Täysillä vaan, niin kuin aina. Aika hyvin pystyi olemaan ajattelematta yleisön puuttumista, Weridivisioona-yhtyeen laulaja sanoo.
Tuulensuun mielestä poikkeusolojen striimikeikkojen merkitys on bändeille ratkaiseva.
– Tämä on ainoa tapa, kun pääsee jollain tavalla esiintymään. Ja yleisölle ainoa keino nähdä live-esiintymisiä.
Poikkeusajan kulttuuriteko
Brummin yrittäjä Markku Pekonen sanoo, että striimejä aiotaan nyt jatkaa ainakin kesän yli.
– Toivotaan, että tästä voisi tulla valtakunnallinen ilmiö. Jos jengi huomaisi, että hei, noillahan on laadukas striimi.
Satakunnassa moni muukin keikkapaikka on lähettänyt etäkeikkoja. Porissa paikalliset yrittäjät perustivat Poristriimin, samoin Porissa toimiva punkfestari Poriferia siirtyi tänä keväänä nettiin.
Monessa striimissä yhtenä punaisena lankana on paikallisuus – pienemmille bändeille halutaan antaa esiintymisareena.
Striimejä voi hyvinkin pitää tämän päivän kulttuuritekona.
– Brummi on itsessään jo kulttuuriteko, sillä täällä järjestetään niin paljon erilaista: musiikkia, teatteria, standuppia, sanoo Sunrisen laulaja Tuomas Kaukomies.
Voisiko striimeistä tulla hetkellisen ilmiön sijaan osa tämän päivän keikkakulttuuria? Kaukomies uskoo, että voi.
– Toki keikat on kaikkein hienointa. Uskon, että striimit tulevat lisääntymään, ainakin tämän vuoden aikana ja ehkä jatkossakin.
Tuleeko paikallisten yrittäjien striimeistä valtakunnallista ilmiötä? Miksei, miettii Kaukomies.
– Sadat tuhannet ihmiset katsovat netistä kissavideoita. Riippuu varmaan siitä, kuinka söpöinä meitä pidetään.