Venäjän pääministeri Mihail Mishustninin on todettu sairastuneen koronavirukseen, kertovat venäläiset viestimet. Sairauden ajan pääministerin tehtäviä hoitaa ensimmäinen varapääministeri Andrei Belusov.
Presidentti Vladimir Putin on toivottanut pääministerille pikaista paranemista.
Pääministeri kertoo, että hänelle tehtiin koronavirustesti ja se osoittaui positiiviseksi. Mishustin sanoo eristävän itsensä. Hänen voinnistaan ei toistaiseksi ole annettu muita tarkempia tietoja.
Aiemmin torstaina Venäjällä kerrottiin koronavirustartuntojen ylittäneen jo 100 000 vahvistettua tapausta. Vahvistettuja tautitapauksia oli myös vuorokauden aikana enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin Venäjällä, yli 7 000.
Viranomaisten mukaan Venäjällä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin 1 073 ihmistä. Uusia kuolemantapauksia oli 101.
Putin asetti erilaisia eristysmääräyksiä voimaan maaliskuun lopulla, kun epidemia alkoi pahentua. Muutamia päiviä sitten Putin varoitti, että epidemian huippu on vasta kaukana edessä.
Voit tästä lukea uusimmat tiedot koronatilanteesta